Näkökulmia: Ystävyydestä, elämänkiemuroista & vahva kirjasuositus*

Olen luonteeltani sosiaalinen, varsin peloton, innovatiivinen, joustava ja avarakatseinen. Annan ihmisille tilaa lähelläni. Minulla on paljon kavereita ja osa on vaihtunut uusiin vuosien saatossa. Ystäviä on vain muutama. Ei se määrä vaan laatu. Osa asuu lähellä ja toiset kaukana, suuren meren tuolla puolen. Vanha bestikseni asuu toisella paikkakunnalla ja toisella puolella Suomea, hänelle voi soittaa vaikka keskellä yötä. Välimatkaa on 600 kilometriä ja näemme harvoin, mutta soittelemme toisillemme viikoittain. Tutustuimme aikanaan samalla työpaikalla ja meille on sattunut vuosien varrella vaikka ja mitä. Pystymme juttelemaan kaikista asioista maan ja taivaan välillä. Hänen edessään voin olla paljas, ei tarvitse olla epäuskoinen. Voi kertoa kaikki sydänverellä olevat asiat.
Yhdessä olemme enemmän. Niitä tärkeitä näkökulmia.

Hän on yksi niistä harvoista ihmisistä, joille voin kertoa kaikki ajatukseni. Tällaisia ystävyyssuhteita ei pysty ostamaan, eikä niitä rakenneta pikaisesti yhdessä eikä kahdessakaan yössä. Luottamus, se on peruspilari. Vankkumaton sellainen. Ystävyyttä ei voi pakottaa.

Myös aikuisiällä voi saada ystäviä ja kavereita.

Minulla on ystäviä ja läheisiä kavereita 4-80-vuotiaita, laaja skaala. Kaikkien kanssa ei vaan kemiat natsaa ja se on minulle ihan ok. Ystävän voit löytää vaikka harrastuksen, ystävien kautta tai netistä.

On hengailufrendejä, kotoilufrendejä, puhelinsoittofrendejä ja niitä, joiden kanssa suunnitellaan yhdessä isompia juttuja. Asetelmat muuttuvat elämän aikana. Nuorempana hengailtiin paljon ja vietettiin aika yhdessä, oli paljon notkumista. Sitten kaverit muuttivat kuka minnekin. Ihmisiä eri elämänvaiheissa. Osa jää muistoihin ja toisten kanssa jatketaan yhdessä matkaa. Osa frendeistä on luotu kulkemaan kanssani vain osa elämänmatkastani, osa on pysyviä matkakavereita. Niin vain on tarkoitus. Kaikella on tarkoituksensa. Olen joskus itse ottanut etäisyyttä ihmisiin, koska olen vain luottanut vaistoihini.

Ja vaistoihinsa kannattaa todellakin luottaa.

Älä koskaan kuuntele liikaa toisten sanoja, vaan kuuntele sydämesi sanomaa. Se on kuulkaas viisas elin.

Olen miettinyt paljon, miksi jotkut ihmiset on annettu elämääni, ja etenkin sitä, miksi heidät otetaan niin aikaisin pois. Vuosien varrella olen koettanut oppia hyväksymään elämässäni olevan ihmisiä, joiden tarkoitus on vain viivähtää ja loitontua pois. Vaikka kuinka haluaisi jonkin jäävän lähelle, saattaa hän taas pian olla etäällä. Kirpaiseehan se välillä, mutta täytyy silti olla onnellinen niistä tärkeistä hetkistä joita on ollut. Ei ihmisiä voi omistaa. Lainassa he vain ovat. Koskaan ei pidä perustaa elämäänsä yhden ihmisen varaan. On oltava terveellä tavalla itsekäs.

Yhtä asiaa ihmettelen suuresti. Ihmiset tekevät itselleen kummia rajoitteita. Kuinka heidän päänsä kestävät näitä joskus ihmeellisiäkin rajoituksia. Eivät uskalla elää täysillä omaa elämäänsä, kuvittelevat mitä ihmeellisempiä juoruja todeksi, kysymättä totuutta. Toiset taas mielistelevät toisia ihmisiä ja kun huomaa, ettei kaverista enää hyödy mitään, niin pidetään hiljaiseloa. Nimitän näitä tyyppejä kiipijöiksi, syöpäläisiksi. Heidän tarkoitusperänsä ovat omituisia.  Käytetään ihmisen hyvyyttä hyväkseen. Tai se, että mietitään liikaa mitä muut ajattelevat, vaikka oma sydän ohjaa tekemään juuri niin kuin oikeaa olisikin. Koska olen jollaintapaa erityisherkkä, niin luen tilanteita, tunnelmia, tunteita ja ihmisiä hyvin tarkkaan. Päästä varpaisiin. 

Ja yksi suuri kompastuskivi on tahdikkuuden ja tilannetajun puute. Ei eletä realiteettien mukaan vaan kuvitellaan itsestään liian suuria ja usein kovaan ääneen. Nämä tyypit luulevat olevansa hyvinkin nasevia ja älykkäitä, mutta heillä on kaksi vasemman jalan saapasta jaloissaan. Sitä miettii noiden tyyppien kohdalla, että satuttaako heidän käytöksensä eniten vastaanottajaa vai heitä itseään? Tällaisia tyyppejä ei ole muistettu nostella kassissa kannettaessa pienenä kantojen kohdalla.

TÖKS! 

Kartan myös negistelijöitä, jotka miettivät yleensä aina kaiken negaation kautta.

En voisi ikimaailmassa on sellaisen ihmisen kaveri saatikka ystävä, joka on maailman täydellisin ja koettaa vaan hyötyä kauttani. Ne virheet ja erheet muokkaavat ihmisestä (toivottavaa) empatiakykyisen, elämäänsä kunnioittavan ja toisia huomioivan, kuitenkaan unohtamatta itseään. Pahinta mitä ystävyydessä voi käydä on kateus. Se voi pesiytyä pienestäkin asiasta. Se on kuin paholainen, vie lopulta koko potin. Ja aivan turhaan. Mutta joskus kateudestakin on hyötyä, sitä huomaa menevänsä kohti unelmaansa.

 Kukaan ei tunne toista, niin hyvin että tietäisi toisen kaikki murheet ja painolastit. Olen huomannut, että etenkin ne aidot ystävät osaavat olla aidosti onnellisia, kun menestyt elämässäsi. Koska jos joku menestyy, niin keneltä se on pois?! Yleensä kauan unelmana olleet asiat, joita saavuttaa ovat olleet kovan työn takana, joten miksi olla kateellisia ihmiselle, joka todellakin on ansainnut palkan kovasta yrittämisestään :) Oikeilta ystäviltä saa useimmin myös realistista palautetta, eivätkä he mielistele.

En ole ihmisenä tarpeeksi valmis. Sellaista päivää ei tulekaan elämässäni, kun olisin jotenkin täydellisen valmis kohtaamaan kaiken elämässäni. Valmiiksi en tule koskaan ja hyväksyn sen. Mutta elämänkokemus, piin kova tahto ja ystävät vievät elämässä eteenpäin! Ymmärrän sen, että minussa on valoni kuin varjonikin, ilman toista ei ole toista. Ystävyys kuolee, jos sille ei anna aikaa. Pelkkä kuuleminen ei riitä, täytyy kuunnella. Olla läsnä. Olen paras mahdollinen minä ja juuri siksi,että minulle on jäänyt elämäni varrella oikeita ystäviä, joita olen saanut tavata jo tänä kesänä ja vielä tulevina viikonloppuinakin. 

Kiitollisuus on elämäntapa. Arvostan sydämestäni aidon rehellisiä ihmisiä ja oikeita ystäviä. Sinun ei tarvitse esittää mitään siksi, että joku pitäisi sinua silloin parempana. Sinun ei tarvitse kelvata kellekään toisenlaisena kuin olet, hyväksy itsesi! Nämä asiat saavuttaa itsetutkiskelun, pysähtymisen ja chillimmän elämisen kautta. Sinä olet avain omaan elämääsi. Ja sinulla on oman onnesi avaimet omissa kätösissäsi. 

Ystävyys. Se on avain parempaan elämään.

Onko säälittävää vai pelkästään aikuismaista alkaa kartella negatioita herättävien seuraa? Itse olen karsinut elämästäni ärsyttävät ja negatiiviset heput.Vievätkö elämän tiet vain eri suuntiin ja ymmärrys toisia kohtaan loppuu? Nyt tuntuu hyvältä, että elämässä on ystäviä, joiden kanssa voi puolittaa surun, häivyttää ahdistuksen, karistaa huolen, kaksinkertaistaa ilon, jakaa rakkauden, tuplata naurun.

Ja pitääkö ystävyys tosiaan punnita erilaisella krääsällä, sydämillä ja mauttomaakin mauttomilla Ystävänpäivän lahjan ei tarvitse olla kallis tai ylipäätään tavara. Kiireetön aika hyvän ystävän kanssa on mukava teko. Se, että on oikeasti olemassa ystävä, joka kuuntelee. Se ei ole itsestäänselvä juttu.  Sana. Teko ja ajatus, eivätkö ne enää riitäkään? Sen sijaan, että ostan muutaman euron sydänjuttuja ja pehmonalleja rakkaiden ystävieni kiusaksi, annan erilaisen lahjan.Tuen vaikka eläinsuojelutyötä. Näin ollen en myöskään täytä ystävienikään kaappeja turhilla tavaroilla, ja kaikkein  parasta,on, että hyvää mieltä voi levittää ympäri maailmaa, vaikkasen  toiselle laidalle saakka. Ja olla lähellä jollekin, joka sitä todella tarvitsee. 

Olen todistanut lähipiirissäni mm. kolmiodraamoja ja kaksinaamaisuutta (todella paljon!). Itse olen syylistynyt joskus näihin, mutta en usko että kukaan on Pyhä Neitsyt Maria. Mutta tarkoitan todellisella ystävyydellä sitä, että ei puukoteta ystävää selkään (eikä muuallekaan ;) ). Toisaalta suomalainen ystävyys ei synny helpolla? Olen huomannut, että etenkin naisten keskuudessa kaksinaamaisuus on "normaalia". Siksipä juuri jotkut naiset ovat mielummin ystäviä miesten kanssa, koska he sanovat lähes tulkoon aina asiat suoraan. Myös käsitys siitä, että ilman alkoholia ei voida pitää hauskaa. Kuinka moni kaveruus on mennyt rikki kun on humalassa saatu tyhmiä ideoita. Juominen fiksusti on parempi. Pysyvätpä ainakin ystävät ja "ystävät". Niin, ja tosiystävyys kestää hiljaisemmatkin ajat. Ystävä ei odota kumminkaan kaapin hyllyllä, kuten se pehmonalle. Ystävyyttä täytyy tietysti myös hoitaa, niinkuin parisuhdetta ja muitakin suhteita elämässä, mutta siitä ei pidä tulla velvollisuutta tai pakkoa. Ystävyys on rikkaus.

Elämässä tarvitaan sekä ystäviä, kavereita ja hyvänpäivän tuttuja! Toiset tulevat elämääsi myrskyn lailla, toiset jättävät sinut, kun myrsky on pahimmillaan. Mutta muutamat tulevat lempeän kesätuulen lailla elämääsi ja hiipivät ympärilläsi pehmeän huovan lailla. He voivat olla poissa pitkän tai lyhyen ajan, mutta tulevat aina takaisin. Pidä huolta näistä ystävistäsi, koska juuri he auttavat sinua selviytymään kovistakin myrskyistä. Myös Te lukijat olette kaikki tärkeitä minulle! ♥ On ihanaa vaihtaa täällä blogissa kuulumisia juuri Sinun kanssasi, halit!

*

Päätin suositella kirjahyllystä ohuen, kevyen ja positiivisen kirjan. Sitä kaikkea on Tove Janssonin Kesäkirja. Asfaltin polttaessa on mukavaa kuvitella itsensä Suomenlahden rannalle. Meren tuoksu, rantakalliota vasten piiskaavat aallot ja kauas avautuva horisontti olivat kaikki minusta jotain taianomaista.

Jansson osaa kuvata täydellisesti Suomenlahden kauneutta hienovaraisesti. Kuitenkin parasta kirjassa on isoäidin ja pienen Sophian ystävyys. Heidän välillään on vuosikymmenien ikäerosta huolimatta uskomaton side ja yhteisymmärrys.

Kirja oli miellyttävän kevyttä luettavaa. Kerronta on sujuvaa. Yksinkertaisuudesta huolimatta ei pidä ajatella, että kyseessä olisi lapsille suunnattu kirja, josta aikuinen ei saa mitään irti. Tämä kirja on varmasti sellainen, joka iskee sekä lapsiin että aikuisiin - tosin aivan eri syistä.