keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Ajatuksia...

Luin viime viikolla kiinnostavan ja koskettavan jutun MeNaisista kirjailija Felicia Feldtistä. Felicia on  kirjoittanyt kirjan kasvatusguru äidistään Anna Wahlgrenista. Järkyttäviä totuuksia, joissa arki elämä on aivan toista ja kulissia on pidetty yllä vuosia. Tämä kirja täytyy ostaa viikonloppuna kunhan menen isolle kirkolle. Tykkään lukea ajatuksia herättäviä, tosi elämään perustuvia kirjoja mutta välillä myös sitä hömppäkirjallisuutta vastapainoksi. Tästä kirjasta tulee osittain mieleeni isäni lapsuus, se oli aika onneton, eriarvoisuutta ja väkivaltaa, mutta ehkä sen takia isäni olikin kokemiensa asioiden takia omalle perheelleen läsnäoleva, maailman paras isä minulle ja veljelleni

                                                kuva MeNaiset


                                                               Kuva Svd

Felicia försvann eli suomeksi Näkymätön tytär on karu kertomus traumaattisesta lapsuudesta. Äiti juo reippaasti alkoholia, lyö ja harrastaa monenlaista henkistä väkivaltaa. Isäpuolet ja miesystävät vaihtuvat tuhkatiheään. Jotkut heistä lähentelevät tyttöjä seksuaalisesti ja masturboivat heidän nähtensä. Lapset saavat todellakin tuntea itsensä tarpeellisiksi huolehtiessaan toinen toisistaan äidin häipyessä, joskus tosin lapsenvahdiksi pestataan 15-vuotias mielisairaalan asukki…
Tässä ympäristössä Felicia kasvaa epävarmaksi itsestään ja identiteetistään naisena ja äitinä. Onnellista loppua tällä tarinalla ei valitettavasti ole: Felicia jää yksin syyllisyydentunteidensa kanssa.


Niin, ja tänään olisi ollut isäni 63-vuotispäivä. Isille, perheemme supersankarille ja suojelusenkelillemme onnea taivaaseen 63-vuotispäivänä Ikävä on ISO! Kynttilän liekki, loista sädetien päähän taivaaseen. Hetken vain elämänliekkimme lepattaa täällä tuulisen, kylmän maan päällä. Kuolema opetti elämää, kertoi siitä melkein kaiken. 


Mun tietokone tökkii, se ei jäähdytä kunnolla. Onneksi kone menee takuuseen(kolmatta kertaa), jos siinä sattuisi olemaan jokin vakavampi "tauti. Mutta bloggailu jää sitten hieman vähemmälle.



Mutta tänä iltana vietän iltaa kisun kanssa, koska mieheni tulee töistä vasta myöhällä. Aion tehdä juustosalaattia ja pitaleipiä! Katsotaan Matkaoppaita, luetaan kirjaa ja hyristään kodinlämmössä pienestä arkipäivän onnesta :)



SHARE:

4 kommenttia

  1. Luin ton saman jutun, ihan järkyttävää. Voimia sinulle tähänkin päivään <3

    VastaaPoista
  2. Kiitos tuosta vinkistä! :-) Oli kiinnostava lukea! :-)

    Mukavaa iltaa sinulle ja kisulle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ::), kiitoksia <3 Parast seuraa olla kisun kanssa <3

      Poista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig