Wau, sivujani oli katsottu eilen yli 400 kertaa, kiitos ja niiaus. Tervetuloa myös uusille lukijoilleni ja halaukset myös vanhoille lukijoille :)
Tänään on taksvärkkipäivä, joten vietän etätyöpäivää. Kirjoittelen oppilailleni HOJKSeja ja siinä hommassa vierähtääkin ainakin kolme tuntia. Luvassa on siis lyhyt työviikko vaikkakin perjantaina on pitkä työpäivä, koska kohdalleni osuu jälki-istunnon valvonta. Maija Maitoparta asuu meillä edelleen ja hän on oksennellut sekä ripuloinut melkein joka päivä. Hänet on myös vieroitettu liian aikaisin emostaan, koska hän pitää meidän poikakisuamme emonaan ja on muutenkin todella siro rakenteinen ikäisekseen. Luonne Maijalla on mitä suloisin, tykkää nukkua lähellä, mieluiten vatsan päällä ja on hyvin ihmisrakas kisu. Meidän täytyy päättää voimmeko pitää Maijan, koska hän on voinut pahoin meillä ollessamme melkein joka päivä.
Viikonloppu
meni taas kerran yhdessä hujauksessa. Leivoin herkkuja, vietin
laatuaikaa ystävättäreni kanssa, paijasin kipeää kisua, autoin tuttava
vanhusta, tein pari työjuttua ja luin kirjaa. Kehittelin sitruunaisen
marenkileivoksen. Makoisaa ja sopivan makeaa. Kokosin viikonlopulta
muutaman kuvan leivonnaisistani ja helpoista jälkkäreistä.
Sitruunaiset marenkileivokset
Pohjan tein ihan normaalista murotaikinasta, mutta sekoitin sekaan hieman sitruunan makuista bulgarian jogurttia, jotta taikinasta tulisi hieman kosteampaa.
Täyte:
2,5 dl sokeria
5 rkl vehnäjauhoja
1,5 dl puristettua sitruunanmehua (n. 3 sitruunaa)
5 keltuaista
50 g voita
Marenki:
5 valkuaista
1,5 dl sokeria
Valmista murotaikina, ota taikinasta muffinssivuuan kokoisia paloja ja asettele murotaikinan palaset muffinssivuokiin. Laita se uuniin 225 asteeseen n. 20 minuutiksi. Sillä välin kun pohja valmistuu uunissa, valmista täyte.
Laita jauhot ja sokeri kattilaan. Lisää sitruunanmehu ja sekoita tasaiseksi. Lisää keltuaiset ja voi ja anna seoksen sekoittua tasaiseksi. Seos on valmista silloin, kun se kuplii. Kaada seos paistetun pohjan päälle.
Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri ja vatkaa seosta vielä lisää. Levitä tai pursota valkuaisvaahtoa sitruunaseoksen päälle. Valkuaisvaahtoa tulee aika paljon, jota sitä ei todellakaan tarvitse pihtailla. Laita leivokset vielä uuniin n.5 minuutiksi tai siksi aikaa kunnes marengit muuttuvat rusertaviksi.
Sitruunaisissa leivoksissa on raikas maku ja näitä on helppo myös pakastaa vierasvaraksi. Varsin edullinen ja hyvä leipomus.
Viikonloppuna puin päälleni Marimekon Kurkistusmekon, joka on yksi suosikkimekoistani.
Viime viikolla mietin ystävättäreni kansa, että miksi meidän kaikkien naisten geeneihin katsomatta tulisi mahtua ikuisesti kolmekutoseen ja näyttää nuoremmalta kuin jälkipolvet. Miksi pitäisi poistattaa kylkiluita, laitattaa överisuuret silikonirinnat ja tuutata naama täyteen botoxia? Haloo! Ihmiskeho muuttuu vuosien varrella, se on luonnollista. Olisihan se kamalaa, jos ajatuksemme ja kehomme olisivat vielä kolmekymppisenä samanlaiset kuin viisitoista kesäisenä. Ihminen muuttuu ja kasvaa, mutta tärkeintä on, että on sinut itsensä kanssa ja hyväksyy itsensä sellaisena kuin on. Koskaan ei pidä alkaa muuttamaan itseään sen takia, kun joku tahtoo niin, vaan muutoksen on lähdettävä omasta halusta.
Jollei elämä ymmärrä tarjota tarpeeksi herkkuja, ne on tehtävä ihan itse! En istu ajatusteni kanssa malleihin, vaan elän itseninäköistä elämää. Vuodet ovat tuoneet varmuutta.
Leivoin viikonloppuna sämpylöitä, jotka täytin herkullisilla täytteillä.
Mozzarellajuustoa
Suolakurkkukastiketta
Tomaattia,
Rucolaa,
Ilmakuivattua kinkkua
sekä tuorejuustolevitettä
Tehdessäni sitruunaleivoksia huomasin, että marenkiaineksia on paljon ja tein iltaruualle tällaisen jälkiruuan, jossa sisällä on passionhedelmää. Kuorrutin passionhedelmän marenkivaahdolla ja päälle asettelin mansikan.
Ystävättäreni toi minulle Englannista Harrodsin maitosuklaa shampanjatryffeleitä. Rasiallinen luksusta!
Shampanjatryffeleitä ei syödä kuin erityislaatuisina hetkinä.
Rakastan erilaisia juustoja ja herkuttelinkin eilen illalla skumpalla ja tapaslautasella, johon kuului ilmakuivattua kinkkua, suolakeksejä, vuohenjuustoa ja kotitekoista omenahilloa.
On ihanaa olla ystävän lähellä. Kisumme on ottanut hyvin vastaan pikkuisen. Ainut huolenaihe tässä jutussa on, että Maija oksentelee ja ripuloi päivittäin. Olemme antaneet matokuurin, käyttäneet eläinlääkärissä, pistorasiassa on Feliway-haihdutin ja kisu saa junior-ruokaa. Edellisessä paikassa ei ole tätä huolenaihetta. Emme tiedä mitä tekisimme. Onko kisulla jokin elimillinen sairaus, koska aina kakkaa tehdessä hän myös oksentaa?
Eilen aamuna ystävättäreni tuli meille jo aikaiseen ja herkuttelimme pienoisella brunssilla. Hän lähtee tänään takaisin Skotlantiin ja palaa taas jouluna Suomeen lomailemaan :)
Lettuja kera omppuhillon
Mozzarellaleipiä
Sitruuna-marenkileivoksia
Tuoremehua
Muumiteetä
Makoisaa viikkoa Sinulle!
Pieni ajatus kauneudesta mielensopukoihinne.
Vaikka matkustaisimme maailman ympäri löytääksemme kauneutta, meidän on kannettava sitä mukanamme, muuten emme löydä sitä.
-Ralph Waldo Emerson