maanantai 21. lokakuuta 2013

Marimekko - arvonnan voittajatar!

Viikonlopusta nautittiin Helsingin sykkeessä, syötiin eri ravintoloissa, tutustuttiin kulttuuriin ja vietettiin aikaa ystävien kanssa. Kerron huomenna lisää ihanasta viikonlopusta. Olotila ei kuitenkaan ole ollut paras mahdollinen muutamaan viikkoon. Olen stressannut paljon. Viikonloppuna korostui kova väsymys, vatsa- ja rintakivut, huimaus ja huono olo, jotka ovat jatkuneet jo jonkin aikaa. Stockalla nauttiessamme sushia iski yhtäkkiä kova rinnan puristus/ahdistus, henkeäni salpasi ja  silmissä sumeni.Olin varma pyörtymisestäni. Olo oli todella huono. Menen aamulla verikokeisiin ja sydänfilmiin, koska kuulun riskiryhmään perimäni mukaan. Olen varustettu edesmenneen isäni geeneillä, joka tuupertui 21.12.2011 kotiin saaden sydänkohtaukseen 61-vuotiaana, josta hän ei koskaan selvinnyt vaan menehtyi elvytyksestä huolimatta. Isäni sai ensimmäisen sydänkohtauksen noin 40-vuotiaana ollessaan hiihtoladulla ja 53-vuotiaana hän selvisi massiivisesta sydänveritulpasta kuin ihmeen kautta ja samalla hänelle tehtiin pallolaajennus. Myös isäni isä ja isäni äiti ovat sairastaneet sydän- ja verisuonitautia. Menen varmuuden vuoksi käymään kokeissa, koska oloni on niin vetämätön tai sitten oireet johtuvat stressistä, yksinkertaisesti stressaan aivan liikaa asioista ja nukun huonosti. Unistani saisi aikamoista YouTube kamaa :D Mutta tähän saan selvyyden kuluvalla viikolla. En usko, että minulla on mitään vakavampaa, ohimenevää stressiä vaan. Ainakin haluan usko näin :)


 Mutta siihen tärkeimpään asiaan eli Marimkeon-arvonnan voittajattareen. Rumpujen pärinää....voittaja on Arkea keltaisessa talossa-blogin Anu. 
Onnea! Laita minulle sähköpostia jättäen yhteystietosi niin saan postiteltua sinulle pienen paketin :) Kiitos kaikille osallistuneille ja lähiaikoina onkin luvassa mukava yhteistyöarvonta.



Pienet ja vähäpätöiset kohteliaisuudet
koskettavat syvimmin kiitollista ja
arvostavaa sydäntä.
Henry Clay





SHARE:

6 kommenttia

  1. No toivottavasti ei ole mitään vakavaa... ja niin helppoa kun on sanoa, ei saa stressata ♥ (olen paraski sanomaan, kun kädet on rikki hölmöstä stressailusta).

    Onnea voittajalle!

    VastaaPoista
  2. Voi ei :( Toivottavasti stressi helpottaa, olo helpottaa ja sen jälkeen paranee <3

    VastaaPoista
  3. Toivon mukaan kyseessä ovat stressioireet kuitenkin. Mulla oli toissa keväänä vähän samantapaista oiretta. Aiheuttajana stressi ja työpaikkakiusaaminen, joka teki olon myös fyysisesti aivan karmeaksi. Nyt oireita ei onneksi enää ole ja uudessa työpaikassani koen olevani turvassa ja ystävien keskellä. Lman muuta kannattaa tutkituttaa, kun on sukurasitetta. Minulla on isällä ollut aivoinfarkti, korkea verenpainekin vaivaa häntä ja hänen sisaruksiaan. Isän äiti oli sydänpotilas, mutta eli kasikymppiseksi.

    VastaaPoista
  4. Ilman muuta kannattaa tutkia. Toivotaan parasta!
    Lämpimät onnittelut voittajalle!

    VastaaPoista
  5. Voi kurja. :( Toivotaan ettei oo mitään vakavaa.

    VastaaPoista
  6. Voi, toivottavasti kaikki on kunnossa!!!

    Siis, minäkö voitin???? IHANAA!!!! Laitan sulle postia :)

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig