Järistys ja Ferrarin punaiset kukat*

Aamulla satoi vettä ja tuuli niin kovaa, ettei kellohelmaisessa hameessa olisi pärjännyt sillä säällä. Mutta onneksi elopainoa on sen verran ettei tarvitse pelätä lähtevänsä tuulen matkaan. Suunniteltiin jouluksi juhlia työkavereiden kanssa, koska eihän yksillä pikkujouluilla pärjää. Elämässä täytyy olla juhlavia hetkiä. Odotan jo juhlia, juhlavaatteiden kahinaa, pitsiä ja kimallusta. Maailmani järisi eilen töissä hetkisen, mutta Ranskassa monen elämä on mennyt lopullisesti sijoiltaan. Mutta näkemäänsä ei voi päättää ja silmiään ei voi vaihtaa. Nyt kotona ja Ferrarin punaiset kukat, kuuma suihku ja rapsutuksia. Haituvansininen ilta. Ihan liki sohvannurkassa.

Minä näin puun, kaikkia muita suuremman
tavoittamattomia käpyjä täynnä,
minä näin suuren kirkon ja avoimet kirkonovet,
ja ne, jotka tulivat ovista, olivat kalpeat ja väkevät
ja valmiit kuolemaan;
minä näin naisen hymyilevänä ja maalatuin kasvoin
heittävän arpaa elämänsä onnesta
ja näin hänen häviävän arpansa.

Ja piiri oli vedetty näiden asioiden ympäri
eikä sen yli astu kukaan.

Edith Södergran