Viikolla on ollut tummaa, valon säteitä, pakkasen raikkautta ja viisaita kuiskauksia.Kotimme hengittää hiljaa, vain nurkat narisevat tuulessa. Päätin, etten enää marise pimeydestä. Mustaa on ollut näillä nurkilla aina, eikä asia vänkäämällä muuksi muutu. Melankolinen puoleni kiittää pimeydestä. Sitä paitsi, alkutalven hämärässä on yksi suloinen ja kaunis asia. Kutsun sitä "pienen tulitikkutytön maailmaksi". Kun kävelee illalla ulkona, on ihanaa katsella ikkunoiden muodostamia valoruudukoita.
Kodit näyttävät ulkoapäin niin kutsuvilta ja kodikkailta.
(Paitsi ne loisteputkilla valaistut uimahallikodit ja punaisilla lampuilla sävytetyt bordellikodit :D)
Rauha ja hiljaisuus. Polttelen kynttilöitä, juttelin puhelimessa ystäväni kanssa maratonpuhelun ja unohdun pitkiksi ajoiksi miettimään tulevaa. Sanat, hyvä ruoka ja matkakohteet pyörivät mielessäni. Oma maailmani, johon uppoan täysin. Ja tänään vielä luen - matkustan olkkarisimme Moskovaan, kun saatana saapuu sinne. Ei siis meidän olohuoneeseen vaan Moskovaan :D
Iäisyyden kosketus. Käpertyneitä sydämiä.
Meidän viikonloppumessut.
Kohtaan paljon uusia juttuja.
Laatuaikaa.
Voi tapahtua mitään vaan, viikonloppu on vielä nuori.
Kohtaan paljon uusia juttuja.
Laatuaikaa.
Voi tapahtua mitään vaan, viikonloppu on vielä nuori.
Upeita kuvia. Minä olen kevätihminen ja syksn pimeyttä vain jatkuu ja jatkuu. Onkin ihanaa, että saa poltella kynttilöitä.
VastaaPoistaUpeaa tuo Timo Rautiaisen musiikki. Minulle se on kolahtanut aina