perjantai 29. huhtikuuta 2016

Mulla kävi munkki*

Tänään kävi munkki. 
Sain työväenjuhlapäiväksi pitkän työvuoron. Ilma on kauniin keväinen,aurinko luo kultaisia säteitään, linnut kertovat kevään tulon ja taivaalla soutelevat ohuet huntupilvet. On oikein ylellisyyttä haaveilla matkoista,uusista kevätkengistä ja kesäisestä jäätelömausta. Näin tänään kaupungilla vihreäksi maalatun opiskelijan ja kettupukuisen tytön. Bandidoksen pojatkin kaasuttelivat ohi Harrikoillaan. Hassutunne, kun juuri nyt on hyvä olla. Ei ole kiire, ei kipuja vain levollisuutta ja hyvää mieltä. Tapasin pari ystävää meren rannalla, aatokset lensivät yli Suomenlahden.

Työviikko taipui tahtooni, selvisin voittajana. Mutta lääkärin lausunto työtapaturmasta onkin sitten jo toinen juttu. Huomasin viikolla,että on olemassa kahdenlaisia ihmisiä: toiset katsovat ja toiset näkevät. Toiset kuulevat ja toiset kuuntelevat. Toiset ovat suoria ja toiset tekevät elämästään vaikean salailemalla. Ikiroudassa olevia katkeria daijuja ja toiset hyväsydämisen auttavaisia. Olen saanut paljon osakseni välittämistä, huolenpitoa ja hyvää mieltä. Aivan mielettömiä tyyppejä.  Mutta hienointa tässä viikossa on ollut asioiden näkeminen uudessa valossa. Vuosien takaisten asioiden sisäistäminen. Terapeuttista. Ihminen on muistojensa summa.
Opin paljon uutta.
Ilo uuden oppimisesta.
Onni ihanista :)


K-Supermarket Mustassapekassa on hauska vappuporkkana-kampanja. Pitihän se ottaa yksi porkkana, kun sai ilmaiseksi :D



SHARE:

3 kommenttia

  1. Todella kaunis tunika (yläosa tai miksi sitä kutsutaan : ) ja ihana kuvakollaasi muutenkin. Kivaa vappua!

    VastaaPoista
  2. Kiva, että selvisit työviikosta. Elämässä todellakin on monenlaisia ihmisiä. Toiset kuulevat, mutta toise kuuntelevat. Ihana värimaailmaa kuvissasi ;) Hyvää vappua.

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig