torstai 12. tammikuuta 2017

Ihan pieni katastrofinen muuttotarina &%##¤%""¤!&%*

Ei ole mennyt aivan putkeen viime aikoina asuntohommissa. Mutta on noustu voittajana reklamaatioiden jälkeen. Olen reklamoinut viimeisen kahden viikon aikana enemmän kuin useampaan vuoteen yhteensä :D

Soitin ennen Prahaan lähtöä, että asuntoomme ei saa tulla matkamme aikana, kun kissat säikkyvät vieraita ihmisiä tai jotkut huoltomiehet jättävät oven auki ja kissat pääsevät karkaamaan. No, eikös matkamme aikana ollut käynyt asuntotarkastaja omilla avaimillaan asunnossamme. Onneksi Kati oli paikalla. Sitten vuokrasopimus skannattiin mulle torstaina ja perjantaina olisi ollut sen palautus. Oltiin Prahassa. Kävin allekirjoittamassa maanantaina.

Kun sain asuntoon avaimen ja näin missä kunnossa se oli jätetty meille. Ala siivoamaan heti alkuun ja hommaa siivousaineet. Ja astiatkin olivat jääneet edelliseltä asujalta tiskikoneeseen.

Menin hakemaan huoltoyhtiöstä lisäavaimet asuntoon. Ei ollut mistä antaa, kun tämä entisen asunnon johtajasmies ei ollut palauttanut niitä. Jouduin kovistelemaan tätä asunnon entistä asukasta.Osa avaimista oli kuulema Levillä jollain toimittajalla. Ei me nyt yhdellä avaimella tulla toimeen. Sitten alkoi tipahdella postiluukusta avaimia yksi kerrallaan. Yksi nimimerkillä "Kotihoito". Isännöitsijä päätti sarjoittaa pikana asuntomme lukon. Yksi ilta joku naikkonen soitti alaoven summeria ja etsi tätä edellistä asujaa. Sanoin, että soita OtavaMediaan tyypin sihteerille :D

Oli tässä jotain hyvääkin. Muutto kävi kuntoilusta. Jarmo oli iltavuorossa ja kuskasin tavaroita yksin. Onneksi sain parina iltana ystävät apuun. Unenlaatu parani, kun sammuin kuin saunalyhty iltaisin sänkyyn. Meidän ei tarvitse maksaa ollenkaan vanhasta asunnostamme vuokraa tammikuun ajalta, saamme makkarin parvekkeen oveen sälekaihtimet, ettemme ole kuin näyteikkunassa iltaisin ja saamme vähentää helmikuun vuokrassa 170e siivouskuluja. Niin, ja postikin tuli tänään oikeaan osoitteeseen. Ja taas yksi vanhan lukon avain tipahti postiluukusta. Mä en haluaisi koskaan johtotehtäviin, jos musta tulisi noin avuton kuin tän asunnon entisestä asujasta, että sihteeri hoitaa koko hänen elämänsä. Asuntonäyttöhän sovittiin alun alkaen sihteerin kautta! 

Mutta voin suositella Realia Managementia asunnonvuokraajana, erittäin asiallista ja ammattitaitoista työskentelyä!

Eikö siinä kaikki, voi hevonv*tun s**tana! Olen maksanut Postille postin edelleen lähettämisestä uuteen osoitteeseen kalliisti. Ja eikö tyritä. Tänään oli jaettu postimme vanhaan asuntoon! Asuntoon, johon ei ole enää avaimia. Huomenna saadaan postimme, kun ensin maksamme oven avauksesta 10e! siis toi 10e on käteismaksu ja laskulle olisi 50e.
Kävin $#@^_&€* teippaamassa entisen asunnon postiluukun umpeen ( siellä ei asu ketään) ja kirjoitin kissankokoisin kirjaimin postinjakajalle lapun oveen, että jakaa ne postit oikeaan osoitteeseen, kun siitä on maksettukin! Lähti Postille reklamaatio ja saamme kuulema 1.luokan postimerkkejä muutaman kympin edestä.
Oujee!

Säätöä!
Mutta koti on koti ♡ Nyt on tilaa!







SHARE:

keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Muuttotohinoissa ja kaappitarina*

Täällä on viimeinen viikko vierähtänyt muuttotohinoissa ja kirppistä pidellen kotosalla. Löysin Facebookin kirppikseltä kivan laatikoston. Se oli saatava. Varasin ja hain sen. Se oli vaan painavampi kuin luulin. Mutta olipa painava, etenkin loskassa kävellessä kaappi sylissäni puolitoista kilsaa :D  lopulta olin täydessä bussissa. Vyöryin käytännössä sisään. Mutta onneksi kaapille oli lepopaikka, kun itse seisoin vieressä  :D Iltatreeni hoidettu! Oli aika tönköt kädet.

Tämä päivä oli erilainen kuin muut päivät edellisten viikkojen aikana. Hyvällä tavalla. Päivässä on ollut tähän asti syvää hyvyyttä, sydänalassani läikähti lämpö. Hyviä asioita ja ihania ihmisiä. Suuren osan arjen helmistä huomaa, vasta sitten kun on asettunut nöyrään ja kiitolliseen olotilaan. Olemisen moodiin.

Ei sammuteta valoja vaan annetaan valon tulvia, koska valo hoivaa ja luo toivoa kauniista keväästä. En anna arjen kultareunojen repeytyä, koska muuten kaikki tuntuu olevan liian kaukana ja silloin olo on raskas. Ohikiitävistä hetkistä saamme paljon kun emme anna niiden lipua ohitsemme huomaamatta 













SHARE:

maanantai 2. tammikuuta 2017

Farssi.Fiasko. Erinomaista. Muutto ja hetkien ainutkertaisuus*

Huh! Kiirettä pitää. Muuttopakkailut. Laskin, että tämä on elämäni aikana 14. muutto. Tosin nyt vain alakertaan. Suurempaan asuntoon. Mutta ei ole tästäkään jäänyt puuttumaan kunnon farssin merkkejä. Jestas, mitä kohellusta firmoilla ja se on tuottanut tuplatyötä muuton ohessa. Edellinen asukas oli jättänyt asunnon siivouksen puolitiehen eikä ole palauttanut kaikkia avaimia huoltoyhtiöön. Nyt sitten odotetaan lukon sarjoittajaa. Viime viikolla Prahan matkan aikana meille oli pamahtanut asuntotarkastaja omilla avaimillaan. Oli ollut kisujenhoitaja ihmeissään ja kauhuissaan. 

Elän nyt hyviä aikoja, vaikka ainahan on se mahdollisuus, että elämä kääntää kelkkansa suunnan. Elämä on viime aikoina lahjoittanut paljon, vaikka se on myös vienyt mennessäänkin. Olen huomannut, että arjesta löytyvien aarteiden voima on valtava! Hetkien ainutkertaisuus.

Kutsukaamme valo ja hyvä kylään, aivan lähellemme. Ei sammuteta valoa vaan annetaan valon tulvia, koska valo hoivaa ja luo toivoa kauniista keväästä. Olen oppinut, että elämisen voi tuntea kiireettäkin. Elämässä ehtii tehdä kaikenlaista, kun on läsnä eikä kiirehdi. Usko, mutta hylkää pelkosi. Tämä ilta kuljettaa huomiseen, siihen mahtuu kaikki se, mitä tarvitsemme. Minusta tuntuu, että tarvitsen lomakohteen kesäksi ja sellainen on jo kiikarissa. Tosin ennen kesälomaa nautin hiihtoloman matkakohteesta. Onni, on mitä odottaa. Onni on kovan työn jälkeen tuulettaminen, haaveiden toteutuminen ja hieman enemmänkin.

Huomenna matkaan ystävättäreni kanssa päiväksi Tallinnaan. Ne tunnelmalliset ihanat kadut, jotka kätkevät kulmiensa taakse upeita tarinoita. Huomenna on lähes muuttovapaapäivä, paitsi illalla Tallinnasta tullessamme muutamme. Niin, ja torstaina sekä perjantaina meillä on kirppis. Jos haluat tulla kurkkaamaan kirppistarjontaa, niin tervetuloa!








SHARE:

lauantai 31. joulukuuta 2016

I wish you all the best for 2017*

Terveiset muuton keskeltä. Hyvin menee. Kuluva vuosi on ollut jälleen matkailu- ja toimintavuosi. Tosin aika rankka, mutta hyvin antoisa kaikista elämäni vuosista tähän mennessä. On ollut alkuja ja loppuja, takinkääntäjiä ja tosi ystäviä. Monia unelmia on toteutunut matkailun, uuden työpaikan ja muuton sekä uuden kodin osalta. Niin moni haaveeni on toteutunut tänä vuonna, että olen valtavan kiitollinen, minua kuunnellaan yläkerrassa.


Särmiä voi toki aina hioa ja toivonkin uuden vuoden tuovan hyviä haasteita, elämän makuisia hetkiä ja uusia seikkailuja. Tasapainoisen makoisaa elämää ja vähemmän stressiä sekä selkeitä linjoja, tästä on hyvä jatkaa. Yksikään vuosi ei ole täydellinen ja siinä piilee elämän raaka kauneus.


Toivon täydestä sydämestäni uuden vuoden 2017 olevan sellainen,miksi se on tarkoitettukin - lämmön ja valon juhlaa, auringonpilkkuja kasvoilla sydäntalvenkin pimeydessä sekä tunteikkaita kyynelhetkiä. Sydämen rohkeutta ja elämänmakuisia päiviä ja kirjeitä ystäviltä. Ei mitään unohdettua.


Lähes tyyntä,taivas on ollut vaaleansininen. Kaikkein rakkaimpansa voi viedä sydämessään mukanaan vaikka taivaaseen. Makoisia konvehtihetkiä ja hikikarpaloita hienoista ja vähemmän hienoista suorituksista. Meistä jokainen voi olla arjen enkeli. Epäkohdat ovat tulleet eteesi siksi,että sinä kasvat ja kehityt. Kaiken aikaa. Sydämellisiä ja aitoja kohtaamisia myös vuonna 2017* 
A Happy New Year to all the world!







SHARE:

torstai 6. elokuuta 2015

Champagne in the Sky - hurvittelua*

On ollut onnea, mutta myös ikäviä kohtaamisia.
Kohtasin eilen muuttotavaroita laitellessani kierrätykseen menevän sänkymme. Aloin puuhakkaana tyttönä siirtelemään sitä ja löin pahasti ukkovarpaani. Puolet ukkovarpaan kynnestä repeytyi. Nyt siinä lerpottaa kynnenriekale, joka täytyisi poistaa lääkärissä. On muuten kipeä.
Luulen, että olen tätä menoa siteisiin käärittynä muumiona :D

Mieheni yllätti minut eilen illalla täysin ja menimme rautatientorille Champagne the Sky-tapahtumaan, jossa nautimme raikkaan juoman ja kokin valitsemia pieniä alkupaloja. Olin vuosi sitten samassa tapahtumassa, Lunch in the Sky. Näkymät Helsingin ylitse ovat huikeat. Suosittelen!
Ikimuistoinen elämys ♡ 50 metrin korkeudessa oli upeat näkymät. 

Päivällä hurvittelimme Linnanmäellä ystävien kanssa. Päästin sisäisen lapseni valloilleen, teki hyvää. Ja totta kai, kävimme Ukko-laitteessa. Se sai adrenaliinin virtaamaan. Pää alaspäin hurjaa kyytiä. Voi elämä! Siinä laitteessa ei kerkiä stressata ja murehtia, koska elää vain hetkessä.

*
 
Vietän seuraavat 3 päivää veljeni kestitettävänä Joensuussa.
Aamulla lentäen kohti Pohjois-Karjalaa ja kolmen päivän kuluttua takaisin. Minulla on jo nyt ikävä kotiin ja rakkaitani. Uusi koti on koti suurella sydämellä ♡ ikävöin, jollaista tunnetta minulla ei ollut entiseen kotikaupunkiini ja kotiini.

Jään ikävöimään tätä kaupunkia ja kotiamme. Kerrankin minulla on olo, ettei elämäni ole vain matkalaukkuelämää. On löytynyt koti ja tasapaino. Piti lähteä kauas. Ikävä sytyttää silmiini kaipauksen, joka loistaa elokuisessa yössä kuin kiiltomato.
Kaipaan kissoja, lokkien riemukkaita huutoja meren yllä. Tunnelmaa. Moottoritietäkään ei ole, metsää kyllä riittää loputtomiin, eikä ketään näy missään. Olo on koditon ja kaipauskin täytyy koteloida. Kaipaan hieman tungosta, ääniä, elämäää, hellettä, sitä, että on asioita yllinkyllin. Ennen kaikkea kaipaan rakkaita  ihmisiä ja karvalapsiani.
Entisen kotikaupunkini on pinttynyt tunkkaisesti verkkokalvolleni, yksi ja sama kuva, se tunnelma johon voi syöksyä kun sulkee silmänsä. Mutta sitä en aio harrastaa,koska olen löytänyt kodin ja onnellisemman elämän.
Aika aikaansa kutakin.


Maanantaina piipahdan työpaikalla ja tiistaina alkaakin sitten työt todenteolla. Suunnittelupalaveri. Keskiviikko saamme uudet oppilaat kouluun. Mutta se on vasta ensi viikolla.
 Koska nyt on vielä loma!






















 
SHARE:

tiistai 4. elokuuta 2015

Nimen vaihdosta zen-tilaan*

Anteeksi laiskuuteni blogienne kommentointiin. On ollut kiire. Nyt kaikki muuttolaatikot- ja pussit on tyhjennetty. Seuraavaksi alkaakin häkkivaraston tyhjennys ja järjestely. Haluan varastosta toimivan, järjestelmällisen ja kaikki siellä olevat vaatteet sekä tavarat laatikoihin. Pelican Storagesta saisi ainakin sopivan kokoisia laatikoita varastointiin.

Olemme olleet vuokralaisina tässä asunnossa kesäkuun puolivälistä lähtien,mutta kiinteistöhuolto ei ole ehtinyt vaihtaa nimeämme ulko-oveen. Soitin asiasta viimeksi eilen ja tokaisin, että taitaa olla nopeampaa vaihtaa nimensä Aholaksi, joka tällä hetkellä koristaa ovea kuin odottaa heidän nimenvaihto prosessia ulko-oveemme :D


 Hyviä puolia talossa on se, että se on puoli vuotta vanha, tekniikka ja koneet ovat uusia/hiljaisia ja äänieristeet ovat kunnossa. Ei kuulu veden laskeminen, eikä naapureiden äänet (Lieksassa sai kuunnella joka sunnuntai keittiön seinän takana asuvan naapurinmummon kuuntelemia kirkonmenoja). Alakerrassa asuu lapsiperheitä,muttei kuulu minkäänlaisia ääniä. Tuskin talon asukkaista kaikki ovat mykkiä :D Tää on koti isolla koolla ja suurella sydämellä ♥

*

 Elämäntiellä esteet ovat vain hidasteita, eivät kaiken loppuja. Ja lopulta on vain uusia alkuja ja uusia mahdollisuuksia. Voin minä päivänä tahansa ymmärtää, että se mitä tapahtui elämässäni, se voi jäädä taakseni. Minun ei tarvitse käsikirjoittaa tätä päivää ja kirjoittaa tulevaisuuttani menneisyyteni mukaan. Voin luopua kaikesta negatiivisesta taakasta, voin valita elämän ilon ja rauhan. Silti katson elämääni taaksepäin kiitollisena useimmista kokemuksistani. Maailma ei muutu itsestään paremmaksi, jos ei yritä muuttaa sitä halutunlaiseksi. Se vaatii välillä aikaa. Ei mitään liikaa, vain sanoja, jotka ravistavat sieluamme ja saavat meissä aikaan muutoksen.

Huoahdan. Annan asioiden olla. Joskus etäisyyden ottaminen on parempi ratkaisu kuin täydellisesti asiaan uppoutuminen.
Zen-tila.








 



SHARE:

maanantai 3. elokuuta 2015

Melkein valmista.

Muutto alkaa olla valmis. Oli aikalailla rankkaa lähteä ajamaan 550km yöllä mieheni firman muuton jälkeen. Kisujen kotimatka sujui todella hienosti. Yllätyimme. Matka sujui yllättävän hyvin suoraan muuttojen jälkeen. Todellisia reissukisuja. Katselivat maisemia,juttelivat välillä kovasti ja nukkuivat ♡ Kissoillamme on seurapiirirakko.

 Tavarat uudessa kodissa alkavat löytää paikkansa. Luovuimme neliöistä, mutta säilytimme sielumme. Tuntuu kuin asuisimme omakotitalossa, ei kuulu naapurin ääniä. Uusi talo. Kun aika on oikea, niin ei enää ole tarvetta katsoa taakseen ♡ Kertaakaan en ole (vielä) itkenyt,eikä ole haikeutta. Tämä oli oikea päätös tähän hetkeen. Nyt on aika hengähtää ja hieman levätä.
Sitten jaksaa taas unelmoida ja mennä kohti päämääräänsä.
Uskaltakaa elää omannäköistä elämää.





Kuvat Roswitha Möhringin Muotimuseosta. Ostin ylimmän kuvan Kaisu Heikkilän mekon itselleni. Se on upea, kun laitan vielä hiukseni Pikku Myy-nutturalle.



SHARE:

torstai 30. heinäkuuta 2015

Muutto*2

Muuttoa.
Kuinka paljon ihminen voikaan omistaa tavaraa? Paljon. Liikaakin. Onneksi aina voi lahjoittaa. 
Tänään on vuorossa mieheni liikkeen muutto.
Ei mitään kevyttä hommaa.
Ei ole muuta sanottavaa.




 
SHARE:

maanantai 20. heinäkuuta 2015

Pakahduttavaa kiitollisuutta*

Rakastan tätä ajoittaista  kiireettömyyden tunnetta. Mutta vieroksun tätä vanhaa kaupunkia. Olen kuin kolmionmallinen muotti tunkeutumassa neliönmalliseen muottiin. Ei sovi, niin ei sovi. Onneksi uusi koti on koti isolla koolla, sielukas pesänen. Kun luottaa ja kuuntelee vaistojaan, niin ei tee vääriä valintoja. Ainakaan niin mojovia. 

Rakastan ajoittain yksinäisyyttä, olen cityerakko. Nautin juuri tällä hetkellä yksinolosta. Aina ei jaksa olla yltiömäisen sosiaalinen. Voi sulkea kotioveltaan koko ulkopuolisen maailman ja vajota ajatuksiinsa. Voi ladata sosiaalisuuden akkujaan ja olla lomamoodissa. Siihen maailmaan, jossa maistelen sanoja mielessäni ja saan inspiraatioita. Hymy kaartuu suupieliini, kun mietin ensi viikkoa ja niitä monia jälleennäkemisiä ennen pois muuttoani, sen varassa jaksaa elää vaikka vuosia. Jälleennäkeminen pakahduttaa ja riemastuttaa. 
Pienet hetken hyvästit ystäville ja sitten näemme taas muutaman kuukauden kuluttua. Ja sitten olen taas pakahtunut, jälleennäkeminen. 

Kiitollisuutta näistä ihanista, joita ensi ja seuraavalla viikolla tulen näkemään. Onnellisuutta onnesta. Niin,ja tämä hetki ja ihanat karvaiset ihanuuteni sohvalla vierelläni, suukkosuuni.
Olen huomannut, että toiset ovat liian kapeakatkeisia ja katkeria kaikesta, toiset jakavat ilonsa ja auttavat asenteellaan eteenpäin. Näkemään voi varmaan oppia, kun on tarpeeksi nöyrä ja avarakatseinen. Elämä opettaa tavoille, kai,niin kuin sade opettaa meitä nauttimaan aurinkoisen kirkkaista päivistä.Kaikkien tapahtumien jälkeen on jotain, joka saa tutkailemaan elettyä elämää.  Joskus ne ihanat asiat löytää,kuten vaatekaapistaan sinne perukoille unohtuneista vaatekappaleista. Vähän kuin käytettyjä hetkiä, ja sitten hetkiä joita ei ole vielä käytetty. Älä anna elämäsi kasvaa hämäkinseittiä vaan pyri aina eteenpäin!
















Huomenna arvon LipSmackerin voittajan ja saatte katsella Lissabonin matkakuvia.




SHARE:
Blog Design Created by pipdig