lauantai 28. syyskuuta 2013

Arvonta - Sisustus Emilia!

Saanko esitellä kotipaikkakuntani yhden sisustusliikkeen, jossa on aina avulias ja iloinen palvelu. Kyseessä on Sisustus Emilia sieltä löydät huonekaluja (Kodin ja julkisten tilojen), sisustus- ja lahjatavaroita, mattoja, tekstiilejä, verhoja, tyynyjä, sängynpeittoja, pöytäliinoja sekä kodin tekstiilejä. Olen hankkinut kyseisestä liikkeestä suurimman osan huonekaluistamme ja matoistamme. Pidän ajatuksesta, että ostan mahdollisimman paljon omalta paikkakunnaltani, jotta palvelut täällä säilyisivät. Sisustus Emiliassa on nopea kotiinkuljetus ja tuotteet ovat laadukkaita. Minulle hyvä asiakaspalvelu on tärkeä asia, se määrittelee usein myös ostopäätökseni.

Eilen asioidessani paikallisessa ruokakaupassa tuli eräs rouva sanomaan minulle, kuinka kiva onkaan lukea positiivisia ajatuksiani blogistani. Tämä kommentti pelasti päiväni, on ihanaa huomata, että useat ovat löytäneet blogini ja ovat alkaneet seuraamaan sitä ahkerasti. Kiitos ja kumarrus. Ilman tietä, lukijoitani, en jaksaisi kirjoittaa tai ainakin kirjoittaminen tuntuisi tyhjältä jos kirjoittaisin vain itselleni.


Arvottavana on tällainen paketti, johon kuuluu Weisten takorautainen sydämen muotoinen kynttilälyhty, jossa on ketju, jolla sen saa roikkumaan. Pinkki kynttilä ja Maria Drockilan kelluva sydänkynttilä.



 Arvonnan säännöt!

Arvonta alkaa än yy tee nyt ja päättyy ensi viikon sunnuntaina 29.9.2013! 

Yhden arvan saat, jos olet rekisteröitynyt lukijani ja kaksi arpaa saat jos olet rekisteröitynyt lukijani sekä linkität arvonnan blogiisi tai facebookiin.

Onnea arvontaan :)


Sisustus Emilia on ensimmäinen kotipaikkakuntani yritys, jonka kanssa teen yhteistyötä. Olen aiemminkin tehnyt yhteistyötä mm. Valion, Iittalan ja Marintyttären kanssa. Tässä hieman kuvia kauniista Sisustus Emiliasta.


Tällainen kaunis Shakespearen aforismilla varustettu maljakko/tuikkula on ostoslistallani.



Enkeleitä ei voi koskaan olla liikaa, jokainen meistä tarvitsee oman suojelusenkelinsä.

Jospa osaisivat ihmiset puhua toisilleen
niin kuin enkelit nauravat
kenelle vaan jolla
on kolmas korva auki, rinta,
suonensisäinen reitti
Hymy huulillaan tekevät enkelit
toivotonta työtään,
pelastavat meistä
mitä pelastettavissa on, sen vähän
Että edes ripsen värähdyksen ajan
murheen piirittäminä
kuulisimme enkelten naurun
ja mistään piittaamatta
liittyisimme siihen
ja olisimme enkelten kaltaisia
Sellaista puhuin enkeleiden kanssa, ja ne vastasivat

- Tommy Tabermann -



Pimeän aika tekee tuloaan, joten lyhtyjä ei vaan voi olla liikaa. Ja tässä vielä harvinaisen kauniita yksilöitä tuomaan valoa pimeyteen.



Epäröinnin kynnyksellä
kysy
kuinka paljon rohkeutta
uskallat tänään
jättää käyttämättä?

-Tommy Tabermann -




 Kotisunnuntai
ja sykyiset ajatukset.
Aamulenkki hämärässä, punaiset posket.
Hesari, uusia kirja ja pannukakkua.
Ajattomuus, näin viime yönä luottavaisia unia.




Sydämellisyys, se on kaunis sana ja ihana asia. Pimeys ei voi vahingoittaa, eivätkä tummimmat varjotkaan voi olla pelottavia, jos tekee hyviä tekoja, hyvät teot suojaavat ja valaisevat tietämme ♥

-  SatuKoo -




Olen aika huono viherpeukalo, mutta tällaiset kasvit saan itsekin kasvamaan.

“I believe in pink. I believe that laughing is the best calorie burner. I believe in kissing, kissing a lot. I believe in being strong when everything seems to be going wrong. I believe that happy girls are the prettiest girls. I believe that tomorrow is another day and I believe in miracles.” 

 - Audrey Hepburn -





Dreams come true



Kynttilän liekki on ovi
salattuun maailmaan.
Vaatimus ei sinne sovi,
kiire ei ollenkaan.
Tässä ja nyt on hyvä.
Ovi on raollaan.
Tässä on lohdutus syvä.
Sinua kuunnellaan.
 Kirjasta Anna-Mari Kaskinen: Kynttilän lämpöä


Kaunista sunnuntaita kaikille, olette ihania :)


SHARE:

45 kommenttia

  1. Yhdellä arvalla mukana arvonnassa. On kivaa tavaraa tuo kauppa pullollaan...

    VastaaPoista
  2. Yhdellä arvalla mukaan ja syksyiset terveiset täältä lapista

    VastaaPoista
  3. Aivan ihania tuotteita! :)
    Arvonta palkintoa tavoittelen yhdellä lukija arvalla! :)

    VastaaPoista
  4. Ihania ajatuksia. :-) Ja hienoa että tuet omalta osaltasi kotipaikkakunnan yrittäjää. Kahdella arvalla mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  5. Ilman muuta kokeilen onneani tälläkin kertaa.
    Kahdella arvalla mukaan :)

    Kuunnellaan sateen ropinaa ja nautiskellaan ....

    VastaaPoista
  6. Minä osallistun! Olen lukijasi, ja linkitän seuraavan postaukseen :)

    Hauskaa sunnuntain jatkoa!

    VastaaPoista
  7. Kauniita tavaroita kauppa pullollaan! Osallistun yhdellä arvalla. :)

    VastaaPoista
  8. Yhdellä arvalla mukana. Toivotaan, että liike menestyy Lieksassa! Pitääkin käydä ostoksilla, kun seuraavan kerran "kotona" käyn :)

    VastaaPoista
  9. Minäkin osallistun yhdellä arvalla :)

    VastaaPoista
  10. Arvalla mukana:) Ihanat palkinnot.

    VastaaPoista
  11. Liityn lukijaksi ihastellen tuotteiden kauneutta.

    VastaaPoista
  12. Mukana myös lukijana. Upeita sisustusjuttuja.

    VastaaPoista
  13. Aivan ihania juttuja. Mukana ollaan Kahdella arvalla mukana.

    VastaaPoista
  14. Yhdellä arvalla mukana (luen bloggerin kautta).

    VastaaPoista
  15. Yhdellä arvalla mukana. Kauniita tuotteita myytävänä.

    VastaaPoista
  16. Ihanan näköinen sisustuspuoti! Yhdellä arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  17. Yhdellä arvalla mukana. Ihanaa tavaraa liikkeessä, varsinkin nuo enkelit!

    VastaaPoista
  18. Hienosti tehty esittely ihanuuksia tulvillaan olevasta puodista. Olen arvonnassa mielelläni mukana yhden arvan voimin.

    VastaaPoista
  19. ihan mahtavan näköinen kauppa. tuonne on pakko päästä heti kun siellä suunnalla seuraavan kerran kuljeskelen. yksi arpa minulle :)

    VastaaPoista
  20. yhdellä arvalla mukana, mukava kauppaesittely!

    VastaaPoista
  21. Sofia on yhdellä arvalla mukana!

    VastaaPoista
  22. Mukana thdellä arvalla. Ihanaa, että Emiliakin on mukana :)

    VastaaPoista
  23. Ihana Tabermanin runo! Ja sinun blogisi on todellakin täynnä ilonkuplia ja aitoja ajatuksia :) Olen mukana 2:lla arvalla ihanassa arvonnassa.

    VastaaPoista
  24. Todella kaunis palkinto voittajelle tiedossa, olen yhdellä arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  25. huippua mä osallistun kahdella. mariestrange(a)hotmail.com

    VastaaPoista
  26. Yhdellä mukaan. millamagia30@gmail.com

    VastaaPoista
  27. Mukaan arvontaan yhdellä arvalla. Ja samaa mieltä; enkeleitä ja lyhtyjä ei voi olla liikaa!!

    VastaaPoista
  28. Mukavia juttuja me like.
    Mukana yhdellä kokonaisella arvalla!

    VastaaPoista
  29. Hieno palkinto. Kahdella arvalla mukaan. Linkitin blogiini.

    VastaaPoista
  30. Lieksassa kävimme elokuussa mutta miten ihmeessä en tuota liikettä huomannut. No meillä meni Pielisen museossa aika pitkään, kun oli niin mielenkiintoinen paikka ja sitten kävimme vain ruokakaupassa. Pistäydyin pikaisesti kahdella kirpparilla (nimiä en muista). Lieksa on kaunista seutua.
    Kahdella arvalla tulen mukaan.

    VastaaPoista
  31. oi ihana Tommy! 2 arvalla mukana :))

    VastaaPoista
  32. Arvonnassa mukana lukijan yhdellä arvalla. Erityisesti tuo pinkki kynttilä on superhoukuttava.

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig