sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Mamma Mia ja skål, mikä viikonloppu!

Olipas toiminnantäyteinen viikonloppu, vieläkin hengästyttää. Mutta oli ainakin hauskaa, en valita.
Piipahdimme parina iltana paikallisissa pubeissa ja ravintoloissa. Lauantaina kävimme Svenska Teaternissa katsomassa huikean Mamma Mia-musikaalin. Olen ollut lapsuudesta saakka Abba-fani, enkä edelleenkään osaa kuin ihmetellä Abban Björniä ja Bennyä, varsinaisia hittinikkareita. Visiteerasimme joulukadun avajaisissa Senaatintorilla ja useissa kaupoissa etsien minulle niitä täydellisiä korollisia saapikkaita. Mutta en ole vielä törmännyt niihin, tai olihan niitä sopiviakin,  mutta hinta meni hieman pitkäksi.

Mamma Mia-musikaalin jälkeen illallistimme Teatteri-ravintolassa. Siellä oli uusiutunut ruokalista ja sen uutukainen sisältö oli todella herkullinen. Koska keittiössä oli sen verran jonoa ja ruokien odotusaika pitkä, niin saimme ilmaiseksi kuoviiniä ja karitsan kareet.
Teatteri-ravintola ei pettänyt tälläkään kertaa.
Tasokasta ruokaa ja upea atmosfääri.
PS. Olihan lööppikuningatar Hanna Kärpänen dramaattisen näköisenä liikkeellä ilman Heikkiä. 
Santa Fe on myös mukava meksikolaistyyppinen ravintola keskustassa. 
Siellä on hämyisä atmosfääri ja makoisat ruuat.
Piipahdin myös töissä, koulullamme markkinoilla. Siellä oli tarjolla kaikkea kaunista ja makoisaa. Ihana tapahtuma.


Viikonloppuna oli hauska seurata katuvilinässä ja ravintoloissa ihmisiä. Kuinka erilaista elämää ihmiset elävätkään. On viimeiseen saakka trimmattuja seurapiirirouvia, wannabe- julkkiksia ja heidän kopioitansa sekä sitten meitä tavan pirkkoja. Itse olen tullut tietoisemmaksi tyylistäni, siitä mitä haluan elämältäni sekä saanut itseluottamusta monta koron mitallista. Mun kanssa on perin vaikee samaan kuplaan usein tulla ja todellisuus sekä tavoitteet ovat hieman erilaisia kuin suurimmalla osalla porukasta. Elämäni ei ole tavallisesta poikkeavan hienoa, mun pöytään ei kanneta boolia ja oon tehnyt virheitä.

Se zeppeliini ei yhtäkkiä ilmesty taivaalle ja tule pelastamaan ihan-ok-elämältä. Jos elämäänsä ei ole tyytyväinen, täytyy toimia ja aivan itse. Olkaa ihmiset rehellisiä itsellenne, säilyttäkää rakkaudellinen itsenäisyytenne ja tarkastelkaa elämäänne aika ajoin hieman kauempaa. Sinä tiedät, että se kipeäkin puoli on elämässä. Mutta koska sinä tiedät sen, niin sinun ei tarvitse pelätä. Tänäänkin on päivä, jota voi sävyttää pelko, ilo, suru, menetys, suuren onnen kohtaaminen tai päivä, jolloin oivallat elämästä jotain suurta, kaikkien pienten asioiden keskellä.


Be kind and be grateful!










 Kämpissä tunnelma ja juomat ovat viimeisen päälle korkeita. Myös hinnatkin sen mukaisesti :D


























4 kommenttia:

  1. Onpa ollut vauhdikas viikonloppu!
    Ja niin totta - kunpa osaisimme elää sitä omaa elämäämme ja olla kiitollisia - eikä tämä tarkoita, ettei unelmia saisi olla.
    Hyvää uutta viikkoa sinulle, Satu <3

    VastaaPoista
  2. Mamma Mia on niin hyvä! On teillä ollut kiva viikonloppu ja toivottavasti tästä viikosta tulee yhtä mukava. <3

    VastaaPoista
  3. Pitkästä aikaa käymässä, wau mitkä drinksut! :)

    VastaaPoista
  4. Kyllä te osaatte nauttia elämästä! Ihanaa!

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥