lauantai 16. helmikuuta 2013

Tunnustuksia x 2 ♥

Olen saanut viikon aikana kaksi tunnustusta Stella Vaniljan Seijalta ja  Pearly Whiten Nonnalta. Olen saanut nämä tunnustukset kaksi kertaa aiemminkin, joten tällä kertaa jaan tunnustuksen kaikille niille blogeille, jotka lukevat blogiani. Olette ansainneet sen :)



 Sain New Blog Love-tunnustuksen Pearly Whiteltä. Ihanaa, kiitos


1.Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi tunnustuksen sinulle.
2. Valitse viisi ihanaa blogia (joilla on alle 200 lukijaa) ja kerro heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.
3. Toivo että ihmiset joille jätit tunnustuksen antavat sen eteenpäin.

 


Stella Vanilja antoi minulle Kaunis blogi-tunnustuksen. Kaunis kiitos tästä Seijalle!  

Tunnustuksessa on tarkoitus kertoa 8 asiaa itsestä ja antaa tunnustus eteenpäin           
 8 blogiin. Koska nämä listaus jutut ovat niin hauskoja niin tartun haasteeseen uudelleen.

1. Sain eilen ikävän kirjeen Kelalta. Kela perii taas tänäkin vuonna olevinaan liikaa maksettuja opintotukia takaisin. Laitan kylläkin korjausehdotuksen liitteineen. Vaikkakin luulen, että joudun maksamaan. On se vaan kumma kun valmistumisvuonna tein töitä kyllä paljon, enkä hakenut sossun luukulta toimeentulotukea, vissiin olisi pitänyt tehdä pimeänä nekin työt.Kannustavaa,eikö totta?!


2. Koetan nauttia elämästä joka päivä mutta niiden suurempien haaveiden täyttymiseksi tarvitsisi hieman ylimääräisen setelitukon. Työpaikalla keskusteltiin yksi välitunti veikkaamisesta ja voittamisesta. En edes haaveile suuresta lottovoitosta, mulle riittäisi muutama tonni, kymppitonni tai okei, satatuhatta ;) 

3.Tykkään lukea kirjoja ja haaveilen asunnosta, jossa olisi tilaa Boknäsin kirjahyllylle, johon mahtuisi kaikki kirjani. 


                                           kuva Sisustustalo J.Lehmusto

4. Unelmieni koti sijaitsisi järven tai meren rannalla, mutta kumminkin lyhyen matkan päässä kaupungista, max. 20 kilsaa. Vuodenaikojen vaihtelun näkee kivasti vesistön lähellä. Olen kerran aiemmin asunut suuren lammen rannalla ja voih, se oli ihanaa aikaa :)



Onko teillä jokin tietty laji tai harrastus, joka saa stressin lieventymään ja joka on lähellä sydäntänne?

5. Olet elämässäni suurten kysymysten äärellä, mietin todella tärkeitä asioita elämässäni. Tiedän, että elämääni on tulossa muutos. Elämä vaan ei voi enää jatkua näin. Mutta asiat eivät ratkea pakottamalla, ne ratkeavat aikanaan.

6. Viikonloppuna aion kokeilla hiihtämistä sitten viime vuoden sen mukaan mitä niska ja käsi tykkäävät. Odotan jännityksellä mikä on käden vastaisku!

 Ensi kesänä aion matkailla ulkomaille :) Pelkkä ajatus saa jo niin hyvälle mielelle!

7. Hiihtolomalla aion olla ja tehdä pois alta ne pakolliset jutut, joita en voi tehdä kun tulen 12.3 leikkauksesta. Silloin en saa nostaa maitopurkkia painavampaa useaan viikkoon. Leikkauksen jälkeen olen titaania, kuten David Guettan feettaaja Sia laulaa :D I am titanium!

8. Tänään menen moikkaamaan veljeäni sadan kilsan päähän, käymme syömässä ja kiertelemme hieman kaupoissa. Sellaista lupsakan rentoa lauantaifiilistä. Ei minnekään kiire :) Aion ostaa kimpun tulppaaneita kotia koristamaan ja illalla tehdään jotain helppoa ja makoisaa ruokaa, katsellaan boxilta tallennuksia viikon varrelta, lasi sihijuomaa ja vaaka-asento sohvanmutkassa.


                                Leppoisan mukavaa lauantaita ja valoisia ajatuksia!
 
 
SHARE:

4 kommenttia

  1. Kirjoitit todella mukavasti tämän jutun <3 oli kiva lukea :-) mukavaa lauantaita! :-):-)

    VastaaPoista
  2. Kivoja tunnustuksia ja kivoja kuvia :)

    Minulla olisi noista Kelan menetelmistä muutama sana sanottavana. Mutta eiköhän jokainen tiedä, mikä mättää kun kyse on opiskelijoista, opintotuesta ja työnteosta. Eli en ala edes avautumaan :D

    Itse purkaan stressiäni kuntonyrkkeilyssä. Treenien jälkeen olen yleensä niin puhki ja poikki, etten todellakaan jaksa uhrata ajatustakaan millekään ikävälle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuntoilu on sellainen satavarma keino purkaa agressioita ja stressiä :D Kela on Kela, huokaus!

      Poista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig