keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Blogi uudistus

Olen miettinyt jo jonkin aikaa kahta vaihtoehtoa blogilleni. Kallistuin toiseen vaihtoehtoon,  koska minulla ei ole suurta tarvetta kirjoitella juttuja julkisesti, niin ajattelin jatkossa rajata lukijakuntaani. Rakastan kirjoittamista ja se on minulle tietyllä tavalla terapeuttista.

Blogini ei ole millään tavalla kaupallinen sivusto, joten sen muuttaminen rajatuksi olisi helppoa.
Eli ottaisin vastaan lukijoiden sähköpostiosoitteita, niiden jotka haluavat jatkaa lukijoina ja liittäisin ne sitten blogiini. Näin blogiani pääsisi lukemaan jatkossakin. Lukijoiden määrä olisi rajattu maksimissaan sataan henkilöön.
Blogissani tulisi olemaan edelleen arvontoja, joihin blogini lukijana voisi osallistua.

Uudistan hyvin suurella todennäköisyydellä blogiani ja ilmoitan, kun on aika jättää vanhalle hyvästit :)
Olen uudistanut tänä vuonna elämääni sen verran paljon, että ensi vuonna muutoksen tuulet puhaltavat entistä navakammin. 
 


 Viikonloppuna selailin lehtipinoa ja löysin Me Naiset-lehdestä aivan ihanan reseptin, kotitekoiset tortillat.

En välitä kaupan tortilloista ja sen takia en ole suuri tortillaruokien ystävä. Mutta nyt kolahti. Itsetehdyt tortillat toivat mukanaan makumuistoja Rodokselta.


Tortillakuoret
3dl vettä
1 pussi kuivahiivaa,
ripaus suolaa ja sokeria,
7 dl vehnäjauhoja
tillkka öljyä.
Sekoita ainekset hyvin keskenään ja anna taikinan kohota noin 30 minuuttia liinan alla. 
Vaivaa taikinaa ja ota siitä pieniä paloja, jotka kaulit ohuiksi levyksi.
Paista pannulla noin 30 sekuntia puoleltaan.
Tadaa! Tortillakuoret ovat valmiit!

 Täytteeksi sopivat hyvin kana/jauheliha/kebab ja erilaiset kasvikset.


Kepeää keskiviikkoa!

SHARE:

19 kommenttia

  1. Oi, miten herkulliselta näyttää! Kokeiluun menee.
    Mukavaa loppuviikkoa, aurinkoista sellaista!
    -päivi-

    VastaaPoista
  2. marvu954(at)hotmail.com

    Mieluusti jatkaisin lukijana :)

    VastaaPoista
  3. Hei!

    Noita tortilloja pitää ehdottomasti kokeilla. Meillä niitä tehdään muutenkin. Tyttönen 12v rakastaa niitä :D
    Jatkaisin mielelläni lukijana jatkossakin, myttyralla(a)gmail.com

    VastaaPoista
  4. Nams miten herkulta näyttää tortillat, tuostahan voisi kokeilla tehdä gluteenittomankin version :)

    VastaaPoista
  5. Kiitos reseptistä, menee ehdottomasti kokeiluun! Mun mielestä ne kaupan valmistortillat on jotenkin "pahvisen" makuisia, joten yleensä otankin niiden tilalle tacokuoria.

    VastaaPoista
  6. Herkkuja! Niitä tämä lady rakastaa.
    Ja jatkaisi mielellään lukijanakin ladymess01@gmail.com
    Upeaa, aurinkoista päivää!

    VastaaPoista
  7. Haluaisin mielelläni jatkaa lukemista!
    hakusanarakkaus(at)gmail.com
    Ps. Palkinto tuli perille, aivan ihana! ♥︎

    VastaaPoista
  8. ketkulainen(at)gmail.com :) jatkaisin mielelläni lukijanasi!

    VastaaPoista
  9. Täälläkin halutaan jatkaa lukijanasi :)
    marja.valajarvi@netti.fi

    VastaaPoista
  10. Olisi kiva lukea kuulumisiasi jatkossakin. :) saastamoinen.marita@luukku.com

    VastaaPoista
  11. Hyvää ja onistunutta muutosta!
    Jatkaisin mielelläni lukijana: xlelamaa@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Voi haluan ehdottomasti jatkaa blogisi lukua! pearlywhite2nonna@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Mäkin tahdon jatkossakin lukea sun blogia!
    blogdreamincolor@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Vaikka en aina kommentoi niin luen tämän joka aamu kun herään - tästä tullut elämäntapa ja side kotipuoleen :)
    Mieluusti jatkaisin
    Kirsi.immonen@sci.fi

    VastaaPoista
  15. Heiiiii, jatkan lukijana, ei muita vaihtoehtoja ;-)
    TheLForLOVE@gmail.com

    VastaaPoista
  16. marikax@gmail.com jatkan mielelläni myös blogisi lukua :)

    VastaaPoista
  17. paivimuikku@gmail.com, jatkaisin mielelläni blogisi lukemista :)

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig