lauantai 14. lokakuuta 2017

Syyslomaterveiset Moldovasta

On taas se aika vuodesta, on syysloma!
Viime vuonna syyslomailin Armenian Yerevanissa, sitä edellisenä vuonna Singaporessa, Kuala Lumpurissa ja Ho Chi Minhissä ja kolme vuotta sitten Wienissä ja Bratislavassa.
Tänä vuonna vuorossa on Moldovan Chisinau ja Transnistria.

Tykkään matkailla maissa, joissa ei ole suurta massaturismia, siksi en harrastakaan ylikalliita pakettimatkoja. Moldovan Chisinauhun pääsee lentämällä Kiovan kautta.
Moldovahan on hyvin köyhä maa Suomeen verrattuna, joten lompakko tuskin köyhtyy taas tällä matkalla liikaa. Ei tarvitse pitää pankkitilin hautajaisia. Cricovassa sijaitsee Euroopan suurimpiin kuuluva maanalainen viinikellari  ja se on kuulema kiinnostava vierailukohde muillekin kuin vannoutuneille viininystäville. Moldovan maaseutu puolestaan ihastuttaa matkailijaa yksinkertaisella kauneudellaan sekä perinteisellä elämänmenollaan.


Aiomme käydä matkan aikana myös Transnistriassa. Se onkin jo ihan toinen juttu!
Transnistria kuuluu Moldovaan, mutta se haluaisi olla osa Venäjää, mutta sillä ei ole yhteistä rajaa Venäjän kanssa. Siellä on edelleen Lenin-patsas ja aika on pysähtynyt Neuvostoliiton aikaan. Eli hyvinkin mielenkiintoinen matkakohde.
Ilman viisumia maassa voi oleskella 16 tuntia ja sieltä poistuessa on annettava tullessa saatu lipuke, muuten joutuu suuriin vaikeuksiin.


Hotellimme on neljän tähden hotelli (näissä maissa ei kannata yöpyä retkeilymajoissa, jos on  vähänkään kiinnostunut omasta terveydestään ja turvallisuudestaan) ja aiomme kävellä sekä katsella paikallisia nähtävyyksiä, käydä kenties viinitilalla sekä tehdä extemporejuttuja. Ensi viikoksi on luvattu suht hyvää säätäkin, reilua pariakymmentä astetta ja aurinkoa. En pistäisi pahakseni. 
Sellaista lomaelämää.


Matkaani voit seurata Instagramissa: satumkirjavainen.







SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig