torstai 10. toukokuuta 2018

Kannanotto: Nettikiusaajat ja vihakommentoijat ovat katkeria p*skahousuja*

Kannattaa käydä lukemassa Uuninpankkopoika-bloggarin ja juristi Saku Timosen julkaisu nettikommentoinnista/kiusaamisesta ja sen seurauksista.
Olen itsekin saanut jonkin verran mitä ihmeellisempiä kommentteja blogissani ja instagramissa. 
Olen miettinyt niiden julkaisemista, kuten Timonenkin on tehnyt, koska se on sallittua.
Olen päättänyt julkaista ne kaikkien nähtäville.
Kaikilla on sananvapaus, mutta siitä seuraa myös vastuu.

"Kun omassa päässä pyörii vain yksi ajatus, niin koko maailma suodatetaan sen läpi."

”Vihapuhujat yrittävät häpäistä kohteensa, mutta he tekevät sen niin tökerösti, että paljastavat samalla oman hölmöytensä”.

Katkelmat Saku Timosen Kodin Kuvalehden haastattelusta, 15/2016.

Olen ennenkin voittanut oikeudessa tällaisia juttuja, joilla ei ole mitään muuta perää kuin kateus ja katkeruus. Vastapuolen on aika oppia teoistaan. En siedä loan heittämistä ja kiusaamista missään muodossa. Olen nähnyt kasvotusten kommenttien lähettelijöitä ja jostain kumman syystä he eivät uskalla olla niitä töykeitä kusipäitä siinä hetkessä. Häpeilevät tekojaan, paskahousut ja koettavat paeta kääntämällä selkänsä minulle, mutta teoistaan ei pääse pakoon kääntämällä minulle selkänsä. Jos on leikkiin ryhtynyt, niin vastapuolen joka on aloittanut kaiken on kestettävä leikki loppuun ja kannettava raskas taakka, vastuu ja tuomio.Samalla tavoin se, miten sinä kohtelet muita, vaikuttaa myös sinuun itseesi. Kun missä tahansa tilanteessa kunnioittavasti, luultavasti hekin kohtelevat sinua samalla tavalla. Näin syntyy hyväksyvä ilmapiiri, ja on helppo mennä tilanteeseen ja paikkaan. Silloin omakaan mieli ei kuormitu turhasta.


Kannattaa siis olla tarkkana, jos kirjoittelee anonyyminäkin, koska IP-osoitteen saa selville ja sitä kautta myös kirjoittelijan. Jollei hallitse kateuttaan ja vihaansa, niin on aika opetella sellaisia taitoja. Ne ovat elämän elinehdot, jotta tulee toimeen eri ihmisten kanssa. Raskas aihe, josta ei haluaisi kirjoittaa, mutta jollei puutu epäkohtiin ja asiattomuuksiin niin mikään ei muutu. Minua ei vaienneta kuoliaaksi olettamuksilla ja turhilla kommenteilla/syytöksillä.

Elän elämääni ja keskityn hyvinvointiini, tästä olisi syytä ottaa oppia myös tyhjäntoimittajien/kirjoittelijoiden. Keskity tekemään juuri siitä OMASTA ELÄMÄSTÄSI se hyvä ja juuri sellainen, jollaisen sen haluatkin olevan. Kenellekään elämä ei tuo valmiiksi sitä paljon puhuttua hyvää ja muutoksia. Olet itse avain onneesi. 
Onko valittamalla/mustamaalaamisella ja paskanpuhumisella saavutettu elämässä suuria? Ei! Pää pystyyn, katse valoon ja asennemuutos.
Helli itseäsi ja elämääsi, niin olotilakin kohentuu. Ja juuri tänään, just tänään on se oikea päivä ja hetki muutokselle.
Voi hyvin siellä ruudun toisella puolen!









SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig