maanantai 16. joulukuuta 2013

16.luukku

Eilen vietettiin jo kolmatta adventtia, aika menee siivillä. Olin eilen töissä seitsemän tuntia, mutta en valita. Hyvä, että on töitä. Olin eilen vahtimassa tuttavien lapsukaisia ja mieleeni palautui oma lapsuus. Näin jouluaaton lähestyttyä tulvahtaa mieleeni lapsuusmuistot. Leivoin usein äitini kanssa isälle lämpimäisiä. Eräänä talviaamuna paistoimme äitini kanssa piirakoita ja nohevana tyttönä sain extempore ajatuksen, että oravankin on saatava osansa piirakkataikinasta. Juoksin kotipihamme puun juurelle pieni taikinamöykky kädessä ja länttäsin taikinaisen käteni puunkylkeen ja juoksin sisälle :D Niinköhän kurre on paistanut piirakoita? 

 Joko siellä ruudun toisella puolella on joulufiilis katossa?
80-luvun lopulla mummolassa kera Kalle-kissan.
Talvisin menimme hyvällä säällä Pieliselle ja istuttiin pulkkaan koiran vedettäväksi, se oli mukavaa. Istuin innoissani potkurin kyydissä isäni antaessa vauhtia potkurille.
Mutta ettei realiteetti unohtuisi, niin nyt ajatuksenkiemurat ovat kovin monimutkaisia.Pelko ja epävarmuus.


Tämän päivän luukusta paljastuu suht edulliset joululahjavinkit, aineettomat joululahjat. Aineettomiakin lahjoja on laidasta laitaan ja hintahaarukka alkaa nollasta. Tässä joitakin ehdotuksia, mitä vanhemmille, isovanhemmille tai ystäville voi antaa lahjaksi: Moni ei kaipaa/tarvitse lisää tavaraa nurkkiin, joten aineeton lahja on erityisen hyvä vaihtoehto ihmiselle, jolla on jo kaikkea. 



  • Liput teatteriin/leffaan/konserttiin/balettiin.
  • Joulukukka-asetelma tai juustokori.
  • Itsetehty kuivakakku tai jokin muu herkku. Teet helposti myös jouluisen herkkukorin eikä siitä tarvitse maksaa todellakaan kaupan hintoja. Herkkukorin saat tehtyä jo 10-20 eurolla. Blogistani löytyy nopeiden herkkujen ohjeita.
  • Lahjakortti kirjakauppaan/hierontaan/kasvohoitoon/ kampaajallemanikyyriin/kylpylään. Harva raaskii käyttää rahaa kalliisiin hemmotteluhoitoihin itse, mutta porukalla ostettuna lahjakortti ei ole niin kallis lahja.
  • Kotisiivous on ihanaa ylellisyyttä, jos normaalisti siivouksen joutuu hoitamaan itse. Vanhukselle tästä voi olla konkreettinenkin helpotus arjen keskellä.  Voit tehdä läheisellesi myös itse siivouksen.
  • Ravintolaillallinen. Moniin ravintoloihin saa ostettua lahjakortteja tai voit kokata herkkuillallisen myös aivan itse.
  • Laatuaikaa yhdessä tärkeimpien kanssa. Lahjakortti kiireettömään yhdessäoloon.
  •  Eettinen lahja. Jos tiedät ystäväsi tai perheenjäsenesi olevan eläinrakas, niin voit lahjoittaa joululahjarahat eläinsuojeluyhdistykselle, josta usein saa lahjoitusta vastaan kortin, jossa kerrotaan, että olet ostanut eettisen lahjan.
  • Lahjakortti on yleensä aina varma valinta. 
  • Elämyslahjat.fi sivustolta löytyy upeita lahjoja.
  • Anna jotain muuta.fi sivuilla on kattava valikoima eri hintaisia kotitekoisia lahjoja, melkein ilmaisiakin.


Ja se tärkein lahja on läheisilleen annettu selväjoulu! Tänäkin jouluna moni perhe tai lapsi joutuu kärsimään perheenjäsenen humalahakuisesta juomisesta, kun murheita koetetaan upottaa pulloon. Mutta siitä ongelmat vain lisääntyvät ja moninkertaistuvat. Kunnioitetaan itseämme ja läheisiämme sen verran ettemme juo jouluna(kaan). Muutos lähtee jokaisesta itsestään, juomisesta ei voi koskaan syyttää muita.


Toivottavasti rentoudutte ja nautitte joulun tunnelmasta sekä annatte itsellenne aikaa suorittamisen sijasta :)

Kiireetöntä ja stressivapaata viikkoa meille kaikille!





SHARE:

3 kommenttia

  1. Siinäpä tuli monta hyvää lahjaideaa - ja tuo viimeinen oli kaikkein paras♥

    VastaaPoista
  2. Ihania tunnelmallisia kuvia. Kiitos nuista lahjavinkeistä, niistä sainkin monta ideaa kavereiden lahjoihin :)

    VastaaPoista
  3. Se aito jouluntunnelma tulee aatonaattona kinkun ja kuusen myötä... ja aaton yhdessäolosta ♥
    Ihanaa viikkoa!

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig