Aavistus valosta*

Luulen, ettei elämässä kipu ja epäkohdat kiirehdi pois ennen kuin ne tuovat lisää viisautta, viisautta jota tarvitsen elämää varten.  Mutta toivon, että se luo jotain uutta lähelleni. Tämä päivä on piirtänyt sydämeeni kauniita kuvia, siellä on kultareunaisille muistoille aivan ikioma aarrearkkunsa ♡

Luotetaan lujasti siihen, että eteemme on annettu, se mitä tarvitsemme. Ulkona seisova jylhä koivukin on vahva hentoine oksineen lumipeitteen syleilyssä. Se tietää ettei kesä tule keskelle talvea. Koivu kestää aika paljon. Kesäisin se tanssittaa kasvustoaan tuulissa, paistattelee vihreähelmaisia lehtiään kesänlämmössä, kantaa talvisin valkeaa taakkaansa väsymyttä ja nöyrän hiljaisena. Se ei suuremmin itke myrskyn repimien oksiensa perään. Se hyväksyy luottavaisena ja nöyränä, että saa kasvaa taas hetki hetkeltä ja avaa ajallaan kauniin vaaleanvihreät korvansa vehreydeksi, joka pian on taas alastoman paljaana. Mutta se luottaa, se tietää, että erilaisen ja vaikeankin ajan jälkeen koittaa vehreys ja valo. Ajat, jotka se on aavistanut, mutta se vaatii sitä, että luottaa täydestä varrestaan. Toivon, että tekin kaukana ja lähellä olevat, jokaisen teidän kasvoilta voisi lukea illan tullen ilon, valon ja luottamuksen.