Elämän reseptejä!

Hah! Katselin eilen blogitilastoja ja nauroin katketakseni katsellessani hakusanoja joilla blogiini on tultu. Yleisin hakusana oli blogini nimi, mutta se hauskin oli lenkkeily humalassa :D En tiedä miten blogini liittyy tähän.

Vietin viikonloppuna kissanpäiviä rentoillen, leipoen ja katsellen leffoja. Olen tulossa varmaankin keski-ikäisten täti-ihmisten kerhoon, kun tulen toimeen välillä todella vähillä yöunilla, kuuntelen Spotifysta Suvi Teräsniskaa ja rakastan metsässä samoilua :D Niin keski-ikäistä! Mutta elämän reseptejä on olemassa monenlaisia, jokaisella omanlaisensa. Mä oon tällainen ja sä tollainen, aika hienoa! :)

Minusta tässä elämässä on hienoa se, että tapaa erilaisia ihmisiä. Erilaisia ajatuksia ja omanlaisia persoonia. Aina oppii jotain uutta. Jotkut ihmiset jäävät elämäämme pidemmiksi ajoiksi ja toiset vain käväisevät. Ketään ei voi omistaa ja onkin uskallettava elää omannäköistään elämää.

Me kaikki kannamme joskus mukanamme raskasta taakkaa, kunnes jonakin päivänä tajuamme, että on aika purkaa se.

Mietin ystäväni kanssa viikonloppuna tätä nyky-yhteiskuntaa ja ihmisten arvostusta omaa elämäänsä kohtaa. Olen tullut siihen tulokseen, että jos ihminen ei ole sinut itsensä kanssa niin hyväksyntää ei saa muiltakaan. Itse olen onnellinen tällaisena kuin olen. Teen asioita, jotka miellyttävät minua itseäni ja sanon asiat suoraan, jos tarve niin vaatii. Olen armollinen itselleni. Tykkään liikkua, mutta en pidä pakkoliikunnasta. Jonkun mielestä voin olla laardiperse, mutta itse olen tyytyväinen itseeni ja viis välitän mitä muut sanovat. Olen onnellinen tällaisena ja sehän ei ole kenenkään toisen onnesta pois! Jos minun tekee joskus jäädä kotisohvalle makaamaan, niin jään relaamaan. Jos haluan herkutella suklaalla, niin kaivan kaapista suklaarasian ja nappaan muutaman palasen suklaata ja syön ne ihan hyvällä omallatunnolla. Miksi herkut pitäisi kieltää kokonaan, jos taitaa hallitun otteen elämäänsä. Jos haluan vetää treenit apinanraivolla, niin treenaan kovaa. Tärkeintä on, että minulla on hyvä olla! Olen oman kehoni haltija ja tiedän parhaiten mikä on milloinkin minulle hyväksi.

Weheartit

Tämä järkyttävä suoritushysteria, joka maapallollamme nykyään jyllää, voi helposti uuvuttaa, vaikka pitäisi itseään yleisesti vahvana ja aikaansaavana ihmisenä. Tai miksi sitä haluaa ylipäätään olla aina niin kamalan täydellinen. Mielestäni tasapainoinen ja onnellinen olo sen sijaan kuulostavat juuri sopivilta tavoitteilta elämässä. Toki toiset voivat saada onnellisuutta juuri siitä, että pärjäävät erityisen hyvin työssään ja etenevät kokoajan ylöspäin kymmenen rautaa tulessa, mutta siinä se onkin, että tekisi juuri niinkuin itselle on parasta. Tyytyväisyys on parasta lääkettä.  Jos haaveilet jostain tietystä ammatista, tee sen eteen töitä ja hae kouluun, jos unelmoit timmimmästä kropasta, ylös sohvalta ja ulos treenaamaan. Meillä on vain yksi elämä, joten aikaa ei ole loputtomasti, ei pidä jäädä vain unelmoimaan. Pieniä tekoja pitkällä aikavälillä, mutta niin saat varmasti kiinni tavoitteestasi. Ei pidä kahmaista liian suurta palaa kerralla, siihen tukehtuu.

  Weheartit

  Ihmisillä on asioihin erilainen sietokyky ja katsontakanta. Olen miettinyt paino-ja ulkonäköasioita, koska nykyään tulee niin paljon ulkonäköön liittyviä erilaisia reality-ohjelmia. On Suurinta pudottajaa ja Rakkaani sinusta on tullut pullukka-realitysarjaa. Painoahan voi tarkastella terveydellisistä ja pinnallisista näkökulmista. Kauneus on katsojan silmissä. Olin nuoruudessa alipainoinen, mutta nykyään hieman ylipainoinen. Tosin en sairaanloisesti. Mutta olen aika tyytyväinen itseeni, pelkkä vaa án lukema ei saa minua onnelliseksi. Hyvä olo lähtee korvien välistä. En käy useinkaan vaa´alla, koska huomaan heti vaatteista jos ne alkavat puristaa vyötäröäni, silloin syödään hieman kevyemmin. Mutta syömättömyydellä ei pitkälle pääse, ne kilot tulevat usein tuplaten takaisin tai olo on ainakin todella kärttyisä. Kun seisot vakaana omana itsenäsi, luot valoa ympärillesi. Olet kuin auringonsäde kanssaihmisillesi. 

 Olen rakastanut aina leipomista ja ruuanlaittoa, se on yhtä riemua. On rentouttavan mukavaa leipoa ja tehdä hyvää ruokaa. Tykkään käyttää ruuanlaitossa ja leivonnaisissani kermaa ja voita, mutta koetan sitten syödä näitä herkutuksia hieman vähemmän, koska jos söisin kaiken mitä teen niin olisin varsinainen syöttöporsas :D röh, röh ja röyh ja uupunut! Mutta älä tyydy keskinkertaiseen ja rajoittuneeseen itseesi, vaan elä sellaista elämää kuin haluat.

 On kasvamista hyväksyä itsensä sellaisena kuin on. En ole samoissa mitoissa kuin teininä ollessa, minulle on tullut naisellisia muotoja. Miksi naisellisuuttaan pitäisi peittää tai estää tulemasta esille? Ne vaatekauppojen mallinuket eivät ole niitä naisia, joita suurinosa meistä on, tavallisia ja normaalin tervepainoisia. Itse odotan iltaisin sitä hetkeä, kun menen kuntosalille tai laitan juoksukengät jalkaan ja hölkkäilen hämärän laskeutuessa kaupunkimme ylle. Se on upea tunne se :))

Keskustelimme ystäväni kansa lohtusyömisestä ja syömättömyydestä. Lohtusyöminen on kuitenkin petollista. Ruoan tuoma tyydytys luo illuusion siitä, että "suklaa auttaa vaivaan kuin vaivaan". Tunteitahan pyritään hallitsemaan syömisen kautta ja ruokaan kohdistetaan yhä suurempia odotuksia. Mitä tapahtuu, kun paha olo ei poistukaan, vaikka olet ahtanut itsesi ähkyyn? Todennäköisesti tilalla on vaan entistä matalampi mieli, kun olo on myös fyysisesti kehno. Elämäntapamuutos ei yleensä lähde rutiineista vaan ajatusmallien muutoksesta. Jos elämäntavoitteet ovat jo alkuunsa utopisia ja liian korkealla, niin yleensä  koko homma alkaa luhistua kasaan heti alkumetreillä. Miksi yrittää väkisin taistella kohtaloaan vastaan? Väärä ajattelutapa! Tarkista läpikotaisin elämäsi kompastuskohdat, tavoitteet ja karsi pois liian suuret odotukset. Höllää välillä.

Liikkumisen pitäisi olla sitä, että harrastaa ihan omaksi ilokseen ja niin, että mieliala kohenee. Harrastin aikanaan seitsemän vuotta kilpauintia SM-tasolla ja en vaan jaksaisi enää liian suuria tavoitteita urheilun saralla, verenmaku suussa treenaaminen on mennyttä elämää. Treenaamisen tulee olla minulle monipuolista ja sellaista, että siinä tulee sopivasti paha olo, mutta kuitenkin adrenaliini virtaa ja kehoni valtaa hyvä olo! Kilpaurheilun myötä minulle on kehittynyt päättäväisyyden, päämäärätietoisuuden taidot ja kilpailuvietti, jotka ovat auttaneet etenkin opiskelu- ja työelämässä. Olen oppinut olemaan terveellä tavalla itsekriittinen, en luovuta helpolla ja hyväksyn itseni sellaisena kuin olen. Olen myös huomannut ilokseni, että on olemassa erilaisia liikuntamuotoja, joten sohvaperunaksi ei tarvitse jäädä. Alku on aina hankalaa, mutta liikunnanilo ja hyvä olo varmasti vievät jokaisen lopulta mukanaan ja onhan liikkumisella myös terveyttäkin parantavia vaikutuksia. Joku tykkää yksilölajeista joku toinen ryhmäliikunnasta. Kultainen keskitie, sen kyllä tietää kun housut alkavat kiristää ja olo on nuutunut huonon ruuan ja liikkumattomuuden takia. 

Miksi me naiset emme sallisi itsemme olevan tyytyväisiä kokoomme? Tuoko superlaihuus onnentunteen?  Kaikki lähtee elämänmuutoksesta ja korvien välissä tapahtuvasta halusta muuttaa elämää mielekkäämmäksi. Ei kumminkaan niinkuin muutamassa painonhallinta-ohjelmassa, jossa laitetaan hoikistumaan pakon edessä suuria määriä muutamassa viikossa. Kun muuttaa päättäväisesti yhden asian kerrallaan, ei koko elämäntapamuutoksesta tule niin ylitsepääsemätöntä. Alipainosta seuraa mm. osteoporoosia, hiustenlähtöä, loputonta laihduttamista ja anoreksiaa. Sairaanloisesta ylipainosta seuraa mm. niveloireita, jotka pahenevat painon noustessa. Kakkostyypin diabeteksenkin riski on suurempi. Mutta elämäntapalaihduttaminen ja kaikesta makoisasta kieltäytyminen, siinä ei vaan ole järkeä, koska se sepelvaltimotauti voi piillä himourheilijallakin. Jos haluan aloittaa uuden harrastuksen, vaikkapa spinningiin (joka on ollut muuten mun lempparilajejani) niin suuntaan tunnille ja päätän sen jälkeen jatkanko harrastusta lajin parissa vai en. Meitä ei kukaan tule hakemaan kotoa, ylös ulos ja hellimään kehoamme :) Tai sitten sinne keksikaapille, jos siltä tuntuu. Kuuntele sisäistä ääntäsi. Uskalletaan elää!

Hyväksymällä itsemme ja kanssa ihmiset sellaisina kuin he ovat, on  suurin rakkauden palvelus, mitä voimme itsellemme, toisillemme ja tälle planeetalle tehdä.