torstai 7. elokuuta 2014

Kesäloman viimeinen päivä

Kesäloman viimeinen päivä. 
Minne se loma hävisi ? ja yleensäkin kesä ? Loma on ollut ainakin onnistunut, koska olen unohtanut monet kerrat mikä viikonpäivä onkaan menossa, facebookin salasanani, syönyt joinain päivinä kolme jätskiä ja nukkunut tavattoman myöhään. Uusia lomia ei voi tulla jollei välillä käy töissä. Lokakuussa koittaa syysloma ja Wienin matka. Toivottavasti saamme kuitenkin nauttia lämpöisistä päivistä vielä pitkään. Olisi niin ihana töiden jälkeen suunnata kulkunsa rannalle aurinkoon, sitä tuntuisi kuin olisi pienellä lomalla vaikka käykin päivisin töissä. Tänään vietän koko ihanan helteisen päivän rannalla nauttien auringosta, hyvästä seurasta ja piknik eväistä. Kulunut kesä ja loma ovat olleet tapahtumarikkaita, oikeastaan elämäni kesä näin aikuisiällä. Tänä kesänä on ollut aikaa itselleni ja läheisilleni, olen nähnyt maailmaa, olen matkustanut laivalla, autolla, junalla ja lentokoneella, olen saanut tavata ihania ihmisiä, olen oppinut yleensäkin paljon elämästä  ja olen laittanut elämäni kohti uusia tuulia. 

Elämäntyyliini ei sovi ajatus elämän jumiutumisesta, minut on luotu liikkumaan.
Välillä sitä nyrjäyttää nilkkansa kävellessään elämän kivikossa ja välillä taas huomaa, että saa nauttia elämän parhaista puolista, kävelystä auringon kultaamalla rannalla merituulen puhallellessa lempeästi viestejään. Mikään tunnetila ei ole pysyvä ja sen takia pitääkin nauttia niistä elämän pienistä ilonhetkistä. Ne, kun ovat jälkikäteen ajateltuna suuria hetkiä. Arkirakkautta- ja onnea. Suupielet kaartuvat hymyyn ja onnellisuus täyttää sydämen.
Tällaisia hetkiä on koettu myös tänä kesänä.


Ajattelin postata teille tänään muutaman minulle tärkeän sitaatin.
Aina kaikkea ei tarvitse monen mutkan kautta. Onneksi viisaat ihmiset ovat kirjanneet ylös viisaita ajatuksiaan. Tässä niistä muutama,




Onni ei tule ulkopuolelta valmiina. Se tulee omien tekojesi myötä, sinusta.

- Dalai Lama -

  
Todellinen sankari on sellainen, joka voittaa oman vihansa.
- Dalai Lama -

Joskus kaikkein pienin askel juuri oikeaan suuntaan saattaakin olla elämäsi  suurin. Hiivi vaikka, mutta ota se askel.

- Tuntematon -

Tämä Kodin Kuvalehdestä löytynyt lause on totta. Vaikka ei täällä maailmassa voi yksinkään taivaltaa. Tai sitten on todella yksinäistä! Tärkeää on ottaa elämän suuriin päätöksiin mukaan niin sydän kuin järkikin.
Muistetaan helliä itseämme, olemme niin ainutkertaisia. 
 Välillä on  ajateltava asioita myös toisten kannalta, mutta koskaan emme saisi unohtaa itseämme. Kun rakastaa itseään ja pitää itsestään huolta - on helppoa myös rakastaa ja pitää myös toisista huolta. Kesä ja loma ovat pitäneet ainakin huolta minun jaksamismoodistani.
On ihan kiva nähdä huomenna työkaverit ja tutustua uuteen remontoituun luokkaani :)

Rakkautta ja valoa keskiviikkoonne,
 



SHARE:

1 kommentti

  1. Oii mä sitten tykkään tällaisista viisaista sanoista, niistä saa voimaa :)

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig