sunnuntai 17. elokuuta 2014

Oi, mikä ihana ilta!

 Oi mikä ihana ilta
voi tapahtua mitä vaan
Hän tapaa monta ystävää.
Ulkomailla asuva ystävättäreni tuli eilen illalla kyläilemään aviomienesä kanssa.
Ilta oli todella onnistunut, hyviä juttuja, ruokaa, juomaa, frisbeegolfia ja kalastusta. 
Ensi viikkokaan ei tule olemaan tylsä, kun tapaamme tämän kaksikon vielä monet kerrat.

Aina, kun meille tulee kivoja vieraita, niin kuvioissa on ruoka. Alkuruuaksi tarjoilin vuohenjuusto-mansikkasalaattia kera marjabalsamikon ja pinjansiementen, pääruuaksi kanatortilloita kahdella eri kastikkeella ja kasviksilla, espanjalaisia juustoja kera rommihyytelön sekä jälkkäriksi mansikka-valkosuklaajäätelöä.








Punakoivu







Minulla on edelleen lomafiilis. vaikka takana onkin jo ensimmäinen työviikko. Jospa tällainen olotila jatkuisi vielä pitkään, ainakin syyslomaan saakka.


SHARE:

3 kommenttia

  1. Herkullisen näköiset tarjoilut. Ilta ystävien kanssa on kyllä ihan huippua.

    VastaaPoista
  2. Herkulliset tarjottavat ja ihanat astiat. Esillepano on puoli ruokaa :).

    VastaaPoista
  3. Ihanan näköiset ruoka annokset ja muutenkin kivoja tunnelmallisia kuvia ! Ihanaa sunnuntain jatkoa !

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig