sunnuntai 23. elokuuta 2015

PrimaCat Deluxe - fiksuvaihto



Päästiin PrimaCatin upeaan lihaisampaan ruokavaihtoon ja kisut ovat jo itse olleet ahkerasti aukaisemassa ruokapusseja. Hyvää makoisaa ja erittäin lihaisaa sekä vehnätöntä ruokaa. Kuiva- ja mätkäruokaa.

Niin hyvää ettei mjaukaistuksi saa!

Kun valittavana on vain laadukkaan terveellisiä valintoja niin omistajankin on helppo hymyillä ja kehrätä. Meidän Käpylän kolli ja daamit tykästyivät Primacatin tuotteisiin eikä tarvittu totuttelua. Kaikki menee kerralla ja kaikille kolmelle on täytynyt hankkia omat raksukupit. Niin makoisaa*

Tästä linkistä pääset PrimaCatin sivuille ja lukemaan enemmän tärkeästä aiheesta.

Seuraava teksti on lainattu PrimaCatin nettisivulta:
"Kissa on lihansyöjä ja voidakseen hyvin kissan pitää saada lihaisaa ruokaa joka päivä. Moni kissa syö kuitenkin ruokaa, jossa on turhia täyteaineita kuten vehnää ja sokeria, mutta hyvin vähän lihaa. Juuri niiden kissojen on syytä vaihtaa ruokavaliotaan.
Mutta, kuten kissakansa tietää, kissa osaa olla ruokansa suhteen hyvin valikoiva, jopa nirso. Se johtuu useimmiten kissan tottumisesta tiettyyn ruokaan. Siksi ruuan vaihtaminen ei aina käy helposti. Mahdotonta se ei kuitenkaan ole, kunhan vaihdon tekee fiksusti.
Fiksuun vaihtoon tarvitaan yksinkertaisia asioita: Lihaisaa ja maistuvaa kissanruokaa, kärsivällisyyttä ja hieman aikaa sekä hyviä vinkkejä ja tukea muilta kissaihmisiltä.
Lopputuloksena on terve ja tyytyväinen kissa. Siksi vaihtaminen kannattaa."












SHARE:

1 kommentti

  1. Meillä taas märkäruoka ei vielä mene laisinkaan. Tarjolla on, muttei vaan maistu. No, yritämme kärsivällisesti

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig