Olen alkanut pohtimaan kaveri-ja ystävyyssuhteita. Olen huomannut sellaisen jutun viimeaikoina, että kaikki eivät osaa iloita toisen onnesta vaan kaiken keskiönä on oma napa. Minä, minä, minä! Sä oot paska ja mä oon paras-meininkiä. Jos et osaa olla onnellinen myös toisen puolesta, niin koeta edes opetella pois tunnevammaisuudesta. Menetät elämässäsi ja paljon.Olen ollut liian kiltti, mutta nyt se asia on muuttunut totaalisesti.
On hyvänpäiväntuttuja, hengailukavereita, moikkakavereita ja oikeita ystäviä. On myös niitä kiipijöitä, jotka koettavat hyötyä kaikesta ja koettavat käyttää tilanteita hyväkseen. Ja lopuksi koettavat vielä dissata ilosi! Oikean ystävän kanssa ei ole jännitteitä vaan sata prosenttinen luotto ja kotoisafiilis. Erikseen on sitten kaverit, joiden kanssa ei vaan voi jutella samanlaisia asioita kuin ystävien kanssa tai heidän kanssaan ei edes yllä samalle aaltopituudella. Ystävän kanssa vietetty aika menee siivillä ja on mutkatonta, mutta ei-niin-kivan-kaverin kanssa tulee fiilis, että haluan vaan kadota väkijoukkoon enkä halua, että tyyppi löytää mut enää sieltä. Kateus on uskomaton asia. Se sikiää pienistäkin asioista. Kateus tuhoaa valtavasti asioita ihmisten välillä. Kateellisen lähellä ei ole hyvä olla – koska kateellisen ei ole hyvä olla – joten kateus voi toimia tehokkaana ystävien karkottimena.
Kohta on taas ystävänpäivä. Markettejen ystävänpäiväkrääsä tekee mielen lähinnä surulliseksi. Pitääkö ystävyys tosiaan punnita erilaisella krääsällä, sydämillä ja mauttomaakin mauttomilla sydänjutuilla. Ystävänpäivän lahjan ei tarvitse olla kallis tai ylipäätään tavara. Kiireetön aika hyvän ystävän kanssa on mukava teko. Se, että on oikeasti olemassa ystävä, joka kuuntelee. Se ei ole itsestäänselvä juttu. Sana.Teko ja ajatus, eivätkö ne enää riitäkään? Sen sijaan, että ostan muutaman euron sydänjuttuja ja pehmonalleja rakkaiden ystävieni kiusaksi, annan erilaisen lahjan.Tuen mieluummin vaikka eläinsuojelutyötä tai vähävaraisia perheitä.
Näin ollen en myöskään täytä ystävienikään kaappeja turhilla tavaroilla, ja kaikkein parasta,on, että hyvää mieltä voi levittää ympäri maailmaa, vaikkasen toiselle laidalle saakka. Ja olla ystävä jollekin, joka sitä todella tarvitsee. En aio antaa tänä vuonna yhtäkään lahjaa muille kuin perheenjäsenilleni ja kummilapsilleni. Muiden lahjarahat kilahtavat Romanian kodittomien koirien yhdistykselle ja vähävaraisille perheille.
Itse muistan ystäviäni myös muulloin kuin vaan ystävänpäivänä. Leivon, kutsun heitä kylään syömään ja juhlimaan. Ja oikean ystävyyden tunnistaa siitä, että se on pyytetöntä, hyväkäytöksistä, ei ailahteluja, vastavuoroista ja vaikka olisit ollut puoli vuotta näkemättä ystävääsi juttu jatkuu takkuilematta. Ystävieni lukumäärä on laskettavissa yhdenkäden sormilla. Heille voin soittaa, vaikka keskellä yötä.Ystävyys on monen vuoden tulos, ainakaan minun ystäväksi ei pääse noin vaan. Sehän ei ole itseltä pois, jos toinen on onnellinen ja tyytyväinen elämäänsä. Se, että koettaa edes olla ystävällinen ja onnellinen toisen puolesta. Mutta näitä aina-huonopäivä selitteleviä tyyppejä, toisen elämän ohjailijoita ja antinegatiivisia riittää tätä maailmaa myrkyttämään. Onneksi omaan niin vahvan itseluottamuksen, että naurahdan ja vain säälin.
Elämä, jossa on oikeita kohtaamisia, ei rooleja, joita vetää päivästä toiseen. On kovempi juttu olla oma itsensä kuin vetää miljoonia roolia ja kerätä hyväksyntää tavarataivaan ja kuvitteellisen täydellisen elämän kautta ympärilleen. Kulissit ovat hauraat, ne murtuvat aina jossain vaiheessa. Oon niin nöyrän kiitollinen ja siunattu. Olen antanut tänään kaikkeni, parempaan en tällä hetkellä pystyisi. Ystävällisiä kohtaamisia ja lämpöä sydämiin. Näillä ajatuksilla kohti uutta hetkeä!
PS.Kuvan kissa ei liity tapaukseen :D
