sunnuntai 24. kesäkuuta 2018

Yhteistyö: DOPP täydenpalvelun naistenvaatteiden erikoisliike*

Tein yhteistyötä aikuisten naisten vaateliike DOPP Helsingin kanssa.
DOPP on palveleva vaateliike. Siellä etsitään asiakkaille sopivat asukokonaisuudet eri tilaisuuksiin, ehdotetaan eri malleja ja värejä sekä kerrotaan stailausvinkkejä. DOPP on saanut paljon kiitosta hyvästä ja ammattitaitoisesta asiakaspalvelusta. DOPPissa asiakaspalvelijat ovat liikkeessä juuri Sinua varten.
Löysin itselleni aivan täydellisen mekon ja luulen, että siitä tulee suosikkimekkoni (huomatkaa mekon upeat hihat). Ja voin vain todeta, että sain parasta asiakaspalvelua ja asiantuntevaa opastusta käydessäni DOPPissa. Arvostan valtavasti pienten kivijalkaliikkeiden asiantuntevaa palvelua ja sitä, että saan aina huippupalvelua kun astun DOPPiin.

Liian usein nykyään joudut itse viemään kaikki sovitettavat vaatteet sovituskoppiin ja toteamaan, että koko oli väärä ja sovitusrumbaan menee valtavasti aikaa. DOPPissa sinua palvellaan alusta loppuun saakka ja lähdet putiikista uusia pukeutumisideoita mukanasi. Putiikissa vierailu- ja ostokokemus on vertaansa vailla. Asiakkaasta pidetään huolta alusta loppuun saakka. DOPPista löydät niin vaatteet, kengät, huivit, korut kuin laukutkin. DOPP järjestää myös asiakasiltoja, joten kannattaa seurata DOPP Womania internetissä,

Instagram: DOPP Woman
Facebook: DOPP Woman
Blogi: DOPP Woman

Voin yhtyä omistaja Katan kommenttiin DOPP-liikkeessä vierailtuani:
"DOPPissa käynyt nainen huokuu itsevarmuutta, viihtyy vaatteissaan ja tuntee olonsa kauniiksi. Kunnioitamme naisen muotoja ja etsimme parhaat asukokonaisuudet eri vartalotyypeille.
Löydät meidät sekä Vaasan että Helsingin ydinkeskustasta.
Etsimme asiakkaillemme asukokonaisuuksia, stailaamme ja opastamme naisia pukeutumisen saloihin. Olemme tunnettuja hyvästä ja asiakaslähtöisestä palvelusta. Tavataan DOPPailun merkeissä!"
Kata
*

DOPPissa on useita tunnettuja vaatemerkkejä, klik!
DOPP Woman-blogiin kannattaa tutustua, sieltä saat parhaimmat pukeutumisvinkit

"Vaateliike on perustettu elokuussa 2000.
Aloitimme Suomen ensimmäisenä Jackpot&Cottonfield konseptikauppana.
Muutaman vuoden päästä laajensimme viereisiin liiketiloihin ja toinen puoli liikkeestä sai nimekseen DOPP. Valokoimiimme kuului useita naisten- ja miesten vaatemerkkejä.
Maaliskuussa 2009 saimme kattavan remonttin valmiiksi ja muutimme saman talon kulmahuoneiston.
Gina Tricot avasi ovensa meidän vanhassa liiketilassa ottaen myös yläkerran käyttöönsä.Tuotemerkkimme pysyi suurin piirtein samana, mutta luovuimme miesten vaatteeista.
Olemme erittäin tyytyväisiä nykyiseen liiketilaamme sekä tuotemerkki valikoimaamme.

Pidämme yllä hyvää fiilistä ja energistä meininkiä:)
Järjestämme liikkeesämme tapahtumia, stailauksia, asiakasiltoja ja osallistumme muotinäytöksiin. DOPP laajensi Vaasasta Helsinkiin maaliskuussa 2017."

DOPPissa on myös postimyyntimahdollisuus, klik!

Suositaan pienyrittäjien putiikkeja ja tehdään upeita löytöjä. 
Uusi asukokonaisuus tuo pirteyttä ja persoonallista ilmeikkyyttä kantajalleen.



















SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig