tiistai 26. kesäkuuta 2018

Yhteistyö: Laura Darth - upea Proud Mama-korusarja*

Sain suuren kunnian ryhtyä Laura Darthin Proud Mama-korusarjan lähettilääksi. Minulla ei ole omia biologisia ihmislapsia, mutta omistan kolme rakasta kisua, joille olen mami sekä kaksi rakasta kummilasta, kuusivuotiaita ihanuuksia. Äitiyttähän on olemassa hyvin erilaisia. Kaikki eivät edes saa lapsia, vaikka haluaisivat. 
Äitiys, se on kunnia-asia sekä luottamustehtävä. Itse ikävöin välillä työpäivänkin aikana kissojani, he ovat niin pyyteettömän suoria. Kun annat silityksiä ja ulkoilet heidän kanssaan niin saat valtavasti läheisyyttä, kehräystä ja tyytyväisen oloisen kissan.
Kiitos omalle äidilleni suuresta rakkaudesta, viisaista neuvoista, huolenpidosta ja turvallisesta lapsuudesta. Lapsuus muovaa meitä aikuisiksi, äitiys on tärkeä tehtävä.



Vein kummitytölleni lahjaksi Laura Darthin upean hopeakorun timantilla. Sofia on syntynyt huhtikuussa, joten valittavana oli timantti tai vuorikide. Timantti muistutti niin Sofiaa, että valitsin koruun roikkumaan timanttihelan.
Minulle kummius on luottamustehtävä ja vaikka en näe toisella puolella asuvia kummilapsiani kovinkaan usein, niin lähetän heille kortteja ja paketteja tasaisin väliajoin. Haluan olla läsnäoleva kummitäti, joka on aidosti kiinnostunut lapsesta. Odotna jo kovasti sitä aikaa, kun kummilapseni ovat hieman isompia ja saan heidät kylään kotiini. Käymme varmasti ainakin huvipuistossa, piknikillä ja kenties laivallakin.


 Jokaisen arkeen osuu pieniä kömmähdyksiä ja huvituksia ja minulla on kyky nähdä päällimmäisenä ne positiiviset asiat. Sitä ainakin itse olen pyrkinyt opettelemaan, että elämä ei ole sitten joskus, vaan se on nyt ja tässä. Elämällä näitä hetkiä, saa niistä sen parhaimman onnen irti. Enkä minä ainakaan koe, että se tekee minusta mitenkään huonompaa äitiä, että huokaisen syvään kodin hiljentyessä illalla ja nautin hyvällä omallatunnolla myös niistä hiljaisista hetkistä. Ja minua kiinnostavista asioista, välillä vähän itsekkäästikin.


Omalle äidille soitan aina ensimmäisenä, tuli itku tai ilonkiljahdus.
Äidiltä kehtaan kysyä mitä vain ja heti perään huomaan kiukuttelevani, että no joo joo, kai mä nyt tiedän!
Ihailen ja kunnioitan äitiäni valtavasti.
Hän on hyvä ihminen. Hauskakin vielä.
Pikkuveljeni on ehkä älykkäin ihminen omalla sarallaan, jonka tunnen. Hän on rationaalinen ja rauhallinen - toisin kuin minä.
Hän ei ole paras ihminen ottamaan itse yhteyttä, mutta kun minä otan, hän kuuntelee aina. Ja antaa selkeitä, perusteltuja neuvoja. Just mulle  sopivia.



Proud Mama- korusarja on luotu kunnianosoituksena äideille, jotka ovat meidän lapsien tukipilareita. Korulla suunnittelija Laura haluaa erityisesti tuoda esille sitä, että äidit voivat olla niin kotiäitejä, uranaisia, sijaisäitejä, mummoja, sijaismummoja ja mitä vain, koska äitiydellä ei ole rajoitteita, kaikki olette yhtä arvokkaita ja tämä koru on teille!  

 Ylpeydellä kannan mukanani rakkaimpiani korun muodossa.


Korujen tuotosta pieni osa lahjoitetaan lastensairaaloiden hyväksi. Lasten viihtyvyyden parantamiseksi sairaalajaksojen aikana.




Sarja koostuu kolmesta eri perusmallista:
 Kaulakoru Proud Mama laatalla 50cm pitkällä ketjulla 
 Kaulakoru Proud Mama laatalla  80cm pitkällä ketjulla
 Rannekoru Proud mama laatalla.


Koruun voi lisätä myös pieniä heloja, jotka kuvastavat omia lapsia. Jokainen hela on lapsen syntymäkuukauden kivi ja näitä voi koruun lisätä myös ajan kanssa. 

Tammikuu: punainen Granaatti
Helmikuu: violetti ametisti
Maaliskuu: sininen aquamariini
Huhtikuu: timantti ja vuorikide
Toukokuu: smaragdi 
Kesäkuu: helmi
Heinäkuu: rubiini
Elokuu: peridootti
Syyskuu: safiiri v.punainen ja sininen
Lokakuu: v.punainen opaali
Marraskuu: keltainen sitriini
Joulukuu: sininen topaasi

Laura Darthin nettikauppaan pääset tästä!

Yhteystiedot:

Korkeavuorenkatu 7
Helsinki
Laura@lauradarth.com
+358503312846


Be Proud Mama no matter what!

Mekko: Lumoan

Rusetti: Sweet Pickles Design


Neuletakki: Skovhuus



 Kaula-ja rannekorut.







Proud Mama kaulakoru ja Proud Mama rannekoru.















SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Blog Design Created by pipdig