keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Älä jätä yksin!

Mitä tapahtuu, kun muistisairasta esittävä näyttelijä laitetaan kulkemaan pakkasen läpi Helsingin keskustan, pelkkään yöpaitaan pukeutuneena?

Helsinki Missio  on tämän puhuttelevan videon takana. Muistisairas Eila karkasi vanhainkodista talvisena päivänä, jolloin pakkasta oli parikymmentä astetta. Hän käveli vähissä vaatteissa kotipaikkakuntansa vilkasliikenteisen keskustan läpi. Kukaan ei pysäyttänyt häntä. Kun hänet löydettiin, oli jo liian myöhäistä. Eila kuoli.
Älä jätä ihmistä yksin -kampanja perustuu tähän tositapaukseen.
Eilan tytär toivoo, ettei kenellekään enää kävisi näin.  Jo samalla viikolla hän kirjoitti ensimmäisen mielipidekirjoituksensa paikalliseen lehteen. Myöhemmin löytyi yhteys HelsinkiMissioon. Eilan tapaus kuvattiin uudelleen Helsingissä näyttelijän ja piilotettujen kameroiden avulla.

Tälläkin kertaa ihmiset kävelivät ohi.

Olemme pohjimmiltamme avuliaita, mutta auttamisen todennäköisyys laskee, kun muita ihmisiä on paikalla. Ajattelemme, että joku muu ehkä auttaa, miksi juuri minun pitäisi tai etten kehtaa kun ei kukaan muukaan. Tämä ”ohikulkijavaikutuksena” tunnettu ilmiö selittää ihmisten innottomuutta.

HelsinkiMissio haastaa kampanjallaan ihmiset näkemään toisensa ja auttamaan apua tarvitsevaa.






Kiitos, kun luit tämän tekstin ja katsoit videon!


SHARE:

2 kommenttia

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig