Minulla on maailman ihanin perhe.
Niin rakkaita kaksi- ja nelijalkaisia. On ihanaa huomata, että tuntee
kaipuuntunnetta. Silloin minulla on varmasti lähelläni ihmisiä ja
karvakamuja, jotka ovat minulle tärkeimpiä maailmassa. Lähtöitkut on kohta itketty! Matkailussa inhottavinta on pakkaaminen ja matkoille lähteminen eli se hyvästien jättö. Vaikkakin se on vain väliaikaista. Onneksi nykyään on olemassa monipuoliset viestintämahdollisuudet, kuten puhelin ja skype. Enää ei olla pelkkien kirjekyyhkyjen varassa. Aion soitella skypellä kotiin, kunhan vain katsoo kellonajan, koska Suomessa kello on 7 tuntia enemmän kuin Miamissa :D
Täällä ollaan Helsinki-Vantaan lentokentällä. Passi, rahat, matkatavarat ja ESTA sekä iloinen matkafiilis ovat mukana. Kaikilla VWP ohjelman puitteissa USA:n matkustavien on hankittava Yhdysvaltojen viranomaisten hyväksymä ESTA lupa ennen lähtöä. Lento lähtenee klo 6.40 Berliiniin. Berliiniin lennämme noin pari tuntia, Berliinissä parin tunnin vaihto ja 10,30h lentomatka Miamiin. Olemme perillä Suomen aikaa noin klo 21.00 ja Miamissa kello on vasta 14.00. Eli aikaero Suomeen on huimat -7 tuntia. Meillä on koko päivä aikaa chillailla auringossa, uima-altaalla ja Miami Beachilla. Oujee! Mutta ennen sitä täytyy ottaa pitkät unet lentokoneessa. Luvassa on monta uutta kohdetta ja kokemusta.
Olen siis matkalla lomalle.
Aion ottaa paljon kuvia ja aikanaan saattekin kunnon postaustykitystä Floridasta ja Bahamalta kuvin ja lausein :D
Minulla on usein pakattuna käsimatkatavaroihin parin päivän vaatteet, jos sattuisi niin ikävästi, että suurempi laukku ei löytäisi heti perille. |
Täällä ollaan Helsinki-Vantaan lentokentällä. Passi, rahat, matkatavarat ja ESTA sekä iloinen matkafiilis ovat mukana. Kaikilla VWP ohjelman puitteissa USA:n matkustavien on hankittava Yhdysvaltojen viranomaisten hyväksymä ESTA lupa ennen lähtöä. Lento lähtenee klo 6.40 Berliiniin. Berliiniin lennämme noin pari tuntia, Berliinissä parin tunnin vaihto ja 10,30h lentomatka Miamiin. Olemme perillä Suomen aikaa noin klo 21.00 ja Miamissa kello on vasta 14.00. Eli aikaero Suomeen on huimat -7 tuntia. Meillä on koko päivä aikaa chillailla auringossa, uima-altaalla ja Miami Beachilla. Oujee! Mutta ennen sitä täytyy ottaa pitkät unet lentokoneessa. Luvassa on monta uutta kohdetta ja kokemusta.
Olen siis matkalla lomalle.
Aion ottaa paljon kuvia ja aikanaan saattekin kunnon postaustykitystä Floridasta ja Bahamalta kuvin ja lausein :D
Ja vaikka lomailenkin, niin blogissani tapahtuu silti ja muistakaa osallistua tuoksuvaan arvontaan,klik :)
Pari fiilistä nostattavaa matka- ja hellebiisiä!
TCT - Rannalle,
Kasmir - Vadelmavene
Tsekkaa Vivasin nettisivuilta hauskat vinkit lomamatkalle!
Brädi - Uimaan
Lovex - U.S.A.
Matkaterveisin,
PS. Olen tunneihminen ja minulla on jo nyt ikävä rakkaimpiani, mutta siellä he kotosalla odottavat :)
PS. Olen tunneihminen ja minulla on jo nyt ikävä rakkaimpiani, mutta siellä he kotosalla odottavat :)
Huippuihanaa lomaa !
VastaaPoistaelämyksellistä matkaa!
VastaaPoistaUPEAA matkaa! :)
VastaaPoistaHih, vähänkö oon kade, että pääset Bahamalle! ;) Tässä taas näkyy, miten erilaisia myö immeiset ollaan. Matkoilla mie en ikinä soittele kenellekään. Kirjoitan yleensä postikortit ja otan irtioton netistä, tietokoneista ja puhelimista. :) Se tekee niin hyvää olla vaan ja unohtaa kaikki ja elää vaan siinä hetkessä, eli lomafiiliksessä. :) Matkan jälkeen ehtii hyvin sitten taas turista. :)
VastaaPoistaJa hyvää lomamatkaa! :)
VastaaPoistaItse ikävöin perhettäni tosi paljon, harvoin kun heistä erossa oon... mutta NAUTI sinä matkastasi ♥ :D
VastaaPoistaOikein hyvää lomaa sinulle! Varmasti ikimuistoinen reissu!
VastaaPoistaTurvallista ja antoisaa matkaa! Nopsaan aika kuluu, joten pian olet takaisin rakkaittesi luona. sitä ennen nautit täydestä sydämestäsi matkasta. :) -Viltsu
VastaaPoista