keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Makoisia muffinsseja - Välimerelliseen ja makoisaan tyyliin!

En ole leiponut seitsemään viikkoon. Eilen minulla oli sen verran joutoaikaa ja myönnettäköön, että jauhopeukaloani alkoi kolottamaan niin paljon,että minun oli aivan pakko alkaa leipomaan. Mainittakoon, että itsekurini piti ja maistelin valmiista muffinsseista vain pienen murusen. Loput menivät mieheni masuun ja äidilleni vierasvaraksi :) Alan olla entistä tyytyväisempi itseeni ja olotilaani, joten en halua pilata sitä kesken Superdieetti Extran ylimääräisillä herkuilla, joiden nautinto kestää vain hetken. Kyllä leipominen on sitten antoisaa puuhaa, nautin valtavasti ja kodin valtasi valtavan hyvä tuoksu, ah!




Voin lämpimästi suositella kokeilemiani reseptejä, niistä tuli oikein herkkuja. Tässäpä teille kaksi helppoa ja nopeaa muffinssiohjetta, makeita ja suolaisia. Nämä muffinssit sopivat erityisen hyvin tarjottavaksi detox teen kera.

 


Suklaiset päärynä-kinuskimuffinssit
3,5 dl vehnäjauhoja
2dl     sokeria
2tl      leivinjauhetta
2tl      vaniljasokeria
1dl     kermaa
1prk Valion Päärynä-kinuski rahkaa
2        kananmunaa
100g  sulaa voita
kaakaota maun mukaan
ripaus suolaa
päälle suklaahippuja
 
Kaikki aineet sekaisin, taikina vuokiin ja paistumaan 200 asteeseen noin 10-15 minuutiksi.
Vatkainta ei tarvita. 
Kuorrutin muffinit vaniljarahkalla.





 Välimeren tunnelmaa tuovat muffinssit

3 kananmunaa
1/4 dl sokeria
4 dl vehnäjauhoja
2,5 dl kaurahiutaleita
2 1/2 tl leivinjauhetta
ripaus oreganoa
3/4 tl suolaa
reilu 1 dl oliiviöljyä
1 prk Valkosipuli Crème Fraîchea (150g)
1/2 dl maitoa
100-200g fetajuustoa
½ paprika silputtuna
1/2 prk aurinkokuivattua tomaattia öljyssä (100-150g)
Pekonia muutama siivu silputtuna





Riko kananmunat kulhoon ja lisää sokeri. Vatkaa kuohkeaksi vaahdoksi (noin 5 minuutin ajan). Yhdistä öljy crème fraîcheen ja maitoon. Sekoita seos kananmunavaahtoon isolla lusikalla taikinaa nostellen. Älä vatkaa.

Sekoita kuivat ainekset keskenään ja kääntele ne juuri ja juuri sekaisin vaahtoon. Leikkaa saksilla aurinkokuivatut tomaatit taikinaan. Pilko feta pieniksi kuutioiksi ja lisää sekaan. Nostele taikina muffinssivuokiin täyttäen noin 3/4 vuoasta.

Paista 200 asteessa, alimmalla tasolla noin 15-20min. Jos käytät kiertoilmauunissa, paista muffinssit 175 asteessa. Anna jäähtyä noin 5 minuuttia ja nosta sen jälkeen muffinssit lautaselle jäähtymään. Tarjoa jäähtyneenä ja koristele tuoreilla basilikanlehdillä.




Herkullista keskiviikkoa muruset!



SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig