sunnuntai 31. elokuuta 2014

Gold Edition!

 Lauantai oli varsinainen gold edition. Uusia oivalluksia. Matkailusivujen ihastelua ja matkan suunnittelua. Uusi untuvainen talvitakki. Kuplivaa. Hyvää ruokaa. Ystävyyttä. Rentoilua. Uusi kirja ja kotitekoisia hodareita kera coleslawn. Olen ollut viime aikoina väsynyt, liekö alkavaa flunssaa vai alkavaa lorvikataria? Nukahdin illalla kirjan ääreen, näin kirjaimellisia unia joissa vierailivat jo edesmenneet rakkaat. Niitä pieniä hyviä hetkiä ja pieniä suuria unelmia. Juuri siinä elokuisessa lauantai-illassa.




Olen valmis ottamaan talven vastaan. Vaikka toivonkin, että lumisateita saadaan odottaa jouluaattoon saakka.
Uusi untuvainen takki ja toppi.
Arjessakin täytyy ehdottomasti olla ripaus blingblingiä!

 

Ystävuä, shoppailua, kiireettömyyttä ja hyvää ruoka. Täydellinen päivä.




Hymyilevän mukavaa sunnuntaita,

SHARE:

lauantai 30. elokuuta 2014

Rauhaa ja kiitollisuutta.

Viikonloppu.
Matkaan naapurikaupunkiin tapaamaan nuoruuden aikaista ystävätärtäni ja kummityttöni äitiä. Vietetään aikaa kauppoja kierrellen, tutkiskellen kirppareiden aarteita ja nauttien lounasta.
Juuri sellainen viikonloppu, jota olen kaivannut. 
Rauhaa ja lepoa. 

 Viikonloppuna en aio tehdä mitään tylsiä juttuja, ainoastaan vain mukavia juttuja mukavien ihmisten kanssa. Tähän viikonloppuun kuuluu useita minulle merkityksellisiä ihmisiä, sellaisia joiden kanssa jaan yhteisen menneisyyden jo hiekkalaatikolta lähtien.
Niin paljon kaikkea, etten tiedä, mitkä sanat valitsisin.
Tiedättehän sellaisen hetken, kun katselee kesäistä järvimaisemaa laiturilla kesäaamuna aamuauringon noustessa ja on onnellinen pelkästään siitä, että saa nähdä kauniin maiseman. Minulla on nyt sellainen olotila.
Kiitollisuus ja pikarillinen skumppaa (espanjalaisia juustoja unohtamatta).






SHARE:

perjantai 29. elokuuta 2014

Hetkiä

Viikot laukkaavat eteenpäin mahdotonta vauhtia. Hyvä niin.
Olen viettänyt viime aikoina hyviä hetkiä hyvässä seurassa.
On ollut aikaa miettiä tulevaa. Olen elänyt hetkessä.
Viikonloppuna näen ihania ystäviäni, kirppistelen ja nautin tekemättömyydestä. Viikonloppuna nautin kotihetkistä villasukat jalassa sohvan uumenissa. Ohi lipuvia ajatuksia elämän harmoniasta, selkeyttä, omaa tilaa ja kauneutta. Hoppuilemattomia hetkiä.
 
Huomasin tässä taannoin etten ole pitkään aikaan ottanut asukuvia. Tässä eilisen työasuni.
Käytin ensimmäistä kertaa kirppikseltä ostamaani pronssista 
Aurinkoleijona-riipusta. Se on niin kaunis, mutta vaatii asultakin
sen verran ettei sitä voi pitää minkä tahansa vaatteen kanssa.
Aion pitää korua käyttökoruna, koska hienoja juhlia on niin harvoin.
Täytyyhän arjessakin olla ripaus luksusta ja kauneutta!




Kesäiseltä Bahaman matkalta ostin kortin, jossa on kaunis ajatelma.
Näiden sanojen saattelemana toivotan rentouttavaa viikonloppua!




SHARE:

torstai 28. elokuuta 2014

Brasserie Kämp ja Kansallismuseo

Minulla on ollut viime päivinä kiireistä, varjonikin meinaa jäädä jälkeen :D
Orastavaa syysflunssaakin on ilmassa, josko säästyisin siltä, edes tämän kerran.
Loppuviikosta on tiedossa niin paljon kaikkea kivaa, että minulla ei vaan olisi aikaa sairastaa.
Koetan aina kaiken kiireen keskellä ajatella positiivisen mukavia asioita, jotka saavat mieleni ja kehoni rentoutumaan. Se voi olla muisto kivasta viikonlopusta, kuten viime viikonlopun Cheekin huikea konsertti tai jokin tuleva kiva tapahtuma. Olen näin vanhemmiten ymmärtänyt pysähtymisen merkityksen elämässä. Välillä täytyy tarkastella asioita kauempaa, että voi nähdä lähelle.
Ajatuksilleen täytyy antaa sijaa, ei voi edetä koko ajan kuin höyryveturi.
Tehdä rohkeitakin ratkaisuja. Elää hetkessä. Joskus sitä joutuu kulkemaan kiertotietä pitkin kohti unelmiaan. Mutta se on vain elämää.

Viime sunnuntaina oli hyvää aikaa viettää päivää Helsingissä kaupungilla ennen bussin lähtöä kotiin. Poikkesimme muun muassa kansallismuseossa ja Brasserie Kämpissä brunssilla.
Sielun ja vatsan ravintoa.
Kämpin brunssi oli maukas ja valikoima oli suuri.
Pidin erityisesti alkupalapöydästä ja jälkkäreistä. Alkuruoat olivat niin herkullisia, että unohdin napata niistä kuvan.
Teimme pöytävarauksen noin viikkoa aiemmin.
Brunssiin sisältyvät alkupalat, pääruoka, jälkiruoka ja erilaiset mehut. 
Brunssin nauttimiseen on varattu aikaa 2 tuntia.
Brunssi maksaa ilman kuohuvaa 39e ja kuohuvan kera 45e.
Kämpin miljöö on niin upea ja hohdokas, että sinne kannattaa poiketa vaikka vain kuohuvalle.

Kansallismuseossa bongaa aina jotain uutta. Mielenkiintoisin näyttely oli ehdottomasti 1900-luvun näyttely. Mieleeni tulvahtivat lapsuusmuistot.




 Save Water Drink Champagne











































Lasten kellukkeet uintitaidon opetteluun.







Tästä viimeisestä kuvasta minulle kumpusi mieleeni seuraavanlainen ajatus. Olemme välillä elämässämme valintojen äärellä. Edessämme on useita raiteita, jotka kaikki vievät meidät eri päämääriin. Todellinen voimamme perustuu sisäiseen vahvuuteen ja luottamukseen. Osoita voimasi. Ole seesteinen, voimakas ja luottavainen. Kaikella on aikansa ja paikkansa, elämä kantaa kunhan välillä hiljentyy ja luottaa omaan arvostelukykyynsä.


Tunteikkaan ihanaa torstaita,


SHARE:
Blog Design Created by pipdig