maanantai 13. marraskuuta 2017

Hetkiä Helsingin yössä, ravintolavinkkejä ja hitailua*

Viikonloppu oli täynnä hyvää. Oli messut, uudet hiukset, juttelin kiinnostavista asioista, silittelin eläimiä, vein vähävaraisen perheen lapset messuille, tein messulöytöjä, laitoin hyvän kiertämään, kärsin kovista jalkakivuista, söin kasan särkylääkkeitä, sain uusia yhteistyökumppaneita, nautin Teatteri ravintolan makoisaa ruokaa, Kämpin baari ja pöllöcocktail, velipojan näkeminen ja ystävän kanssa tilkka viiniä yömyöhäisellä. 
Sydämellisiä asioita.

Loppuviikosta messuilla olisi tarvinnut sherpan kantamaan ostoksia. P
idetään kansantalouden pyörät pyörimässä. Mutta kun halvalla saa, kuten Sulo Vilénkin sanoi aikanaan, niin kannattaahan se ostaa. Siis vain kaikkea tarpeellista. 


Tavallinen maanantai.
Vai onko sellaisia edes olemassakaan?
Kai jokaisessa päivässä on jotain, millä se eroaa muista päivistä. 
Erityinen päivä.
Pohjola Sairaala. Lääkärikäynti. 
Nestettä ja ruhjeita polvessa ja nilkassa.
Illalla vielä magneettikuviin.
Kaikella on tarkoituksensa. Hidastan tahtia.
Tapaan tänään vielä pienen ihmisen täynnä valoa ♡


Kämpin baarin Thew Owl Cocktail, jossa ei maistunut liikaa alkoholi. Pronssinen pöllö cocktailasi sekä metallinen pilli. Pöllö oli varsin painava. Kysyin pöllön hintaa, se olisi ollut huimat 250 euroa.

Kävimme illallisella ravintola Teatterin grillissä, emmekä tälläkään kertaa joutuneet pettymään ruokiin. En yleensä nauti punaviiniä, koska sen maku on niin tunkkainen ja multainen. Tämä Coppolan viini on Kaliforniasta ja sellaisesta ilmastosta, jossa tämä tunkkainen maku ei tartu viiniin. Opin siis sen, etten nauti Keski- enkä Etelä-Europpaalaisia punaviinejä.











Piipahdimme ystäväni kanssa Casa Largossa skumpalla. Siellä on asiakasomistajille omat hinnat.





Ostin tämän kauniin tekoturkisliivin. Se sopii kivasti lämmikkeeksi mm.villakangastakin päälle.











SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig