maanantai 6. marraskuuta 2017

Matkalla: Chisinau, Moldova*


Vietin syyslomaa Chisinaussa, Moldovan pääkaupungissa.
Matka oli yksi parhaimmista, täynnä tilannekomiikkaa ja uusia tilanteita. Kohteena Chisinau on edullinen, ravintolassa ruuan saa 2-5 eurolla ja kuohuviinipullo maksaa 3-6 euroa. Emme nähneet koko matkan aikana muita suomalaisia, saatikka turisteja. Lensimme Helsingistä Kiovan kautta Chisinauhun Ukraina Airlinesilla. Kiovassa kannattaa varata ainakin tunnin vaihtoaika, koska heidän systeeminsä ovat hyvin venäläisiä.


Hotellimme oli neljän tähden tasokas City Park Hotel.
Se maksoi vain 25 euroa vuorokaudelta per henkilö.
Hotellin vieressä olevassa ravintolassa tarjoiltiin huoneeseen kuuluvaa oikein maittavaa aamupalaa. Koska Moldova on Euroopan köyhin maa, niin se myös näkyy katukuvassa. Chisinaussa on valtavasti upeita puistoja, mutta pimeän tullen ne ovat pimeyden vallassa. Valoja ei ole kuin aniharvassa, ihmiset tanssivat pimeydessä ja kulkukoirat säntäilevät sinne ja tänne. Hotellimme oli erittäin hyvällä paikalla, keskustassa. Ja hotellin vastapäätä oli useita hyviä ravintoloita ja pubeja. Ainut miinuspuoli hotellissa oli se, että tähän aikaan vuodesta ilmastointi ei enää toimi, joten nukuimme ikkuna auki, niin että verhot olivat ikkunan edessä etteivät linnut lennä sisään. Hotellihuone sijaitsi kuudennessa kerroksessa.
Hotellin vastaanotossa oli hyvin englantia osaavaa henkilökuntaa ja heidän kauttaan järjestimme taksikuljetukset.


Kävimme useamman kerran viikon aikana Radisson Blu Leogrand Hotellissa Lotus spassa, hieronnassa, saunassa ja kellumassa altaassa. Jos olisimme olleet hotellin asiakkaita, niin allasalue olisi kuulunut hintaan. Nyt maksoimme kerrasta 10-20 euroa. Mutta se oli todellakin sen arvoista, oikeaa lomaa ja rentoutumista ylellisessä kylpylässä pitkän kävelypäivän jälkeen. Moldovan pääkieliä ovat moldavan kieli, joka on kuin romanian kieli sekä venäjän kieli. Englannin kieltä osaa vain harva eikä sitä kuule paljoakaan. Joissain paikoissa ruokalistatkin olivat venäjän kielellä kyrillisillä aakkosilla, mutta suurimmaksi osaksi aivan tavan latinalaisilla aakkosilla. Moldovalaiset haluavat olla osa Eurooppaa ja tapasimme matkan aikana monia ihmisiä, jotka haluaisivat länsimaalaisia ystäviä, aivan sen takia, että saisivat harjoitella englannin kielen käyttöä. Meitä luultiin matkan aikana espanjalaisiksi tai jenkeiksi.


Satuttiin kiertelemään kirkkoja ja yhden päivän aikana satuimme yksiin hautajaisiin ja kaksiin häihin. Kaikkiin toivotettiin tervetulleiksi. Moldovassa on ysärihitit tämän päivän juttu, kissanpentuja myydään kadulla, kultakauppoja ja rahanvaihtopisteitä on jokapaikassa. Ja kiertelimme aivan huviksemme eri hotelleita, kosteudelle ja homeelle haisevia hotellien ala-auloja. Kuvottaa!



Chisinaussa itsessään ei ole paljoa nähtävää, vaan kannattaa valita kohteeseen kiva hotelli, jossa viihtyy ja hyvältä alueelta. Tällä viikolla postaan teille Crikovan Viinitilasta, joka on noin 20 minuutin ajomatkan päässä pääkaupungista. Se on ehdoton käyntikohde, jos matkaa Chisinauhun. Moldova on muutenkin viinimaa, jossa viinit ovat todella edullisia. Säät suosivat ja lämpötilat olivat 20-25 asteen välillä. Huomattavasti lämpöisempää kuin Odessassa, joka sijaitsee meren rannalla. Koin kohteessa turvallisuutta, mutta en tieten tahtoen lähtenyt kumminkaan seikkailemaan pimeisiin puistoihin. Vuosi sitten olin Armeniassa Yerevanissa ja nyt Moldovassa. Pidän erikoisista matkakohteista, koska niissä voi tapahtua mitä vaan eikä massaturismi ole päässyt pilaamaan kohdetta.
Seikkailua parhaimmillaan.









































 Ostin kirppikseltä pari aitoa venäläistä prinikkaa 5 eurolla talvitakkia kaunistamaan.





Aamupalahuone. Perusaamupala tarpeiden lisäksi sai valita kaurapuuron, mannapuuron tai  munakkaan, jonka kokki valmisti keittiössä tuoreena. Ja aamiaisella sai nauttia kuohuvaa niin paljon kuin vaan sielu olisi sietänyt :D





Kaalipelto

Chisinaussa keskustassa on suuri basaari, mutta en löytänyt sieltä mitään ostettavaa. Osa vaatteista haisi todella homeelle.




 Cosmos-hotellin ala-aula on tunkkainen ja tulee mieleen Las Vegas. Jos haluat neuvostokokemuksen, niin suuntaa tänne!

Hotel Chisinaun ala-aula haisi todella homeelle. Eikä ihme, hotellissa ei ole lämmitystä.






Ratikkabussin lippu maksoi 10 senttiä.





Osa autoista kulkee kaasulla. Autojen perässä on varoitustarra, ettei kannata ajaa perään, koska auto voi räjähtää. 


Siankorvia. Maailman yrjöttävimmät safkat!






 Ravintolasta olisi saanut kokonaisen siankin syötäväksi, jos olisi ilmoittanut halustana syödä sellainen 4 päivää aiemmin. 

Radisson Blu Leopoldin herkulliset tapakset.































SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig