lauantai 16. joulukuuta 2017

Reseptit: Viikonlopun viettelykset & nopean herkullinen Shakshuka *

Tänä viikonloppuna on luvassa kaikkea mukavaa. Ystävän kanssa illallinen Brondassa, Ultra Bran konsertti ja ruokailu VIPpeinä ja hieman relaamista. Odotan jo niin joululomaa, vaikka lomailun ohessa teenkin hieman töitä. Mutta kiire jää pois arjesta lomalla, vihaan nimittäin kiirettä. Se syö ihmistä kokonaisvaltaisesti, polttaa loppuun.
Kiire on usein huonon organisoinnin ja aikataulutuksen tulosta. 

Moni ajattelee, että pitää rakentaa täydellinen joulu ja työpaikalla täytyy suorittaa sitä, tätä ja tuota. Ja siten ne harrastukset, joissa vaan täytyy käydä tavan takia, kun ei ilkeä olla poissakaan ja kuunnella mitä oma mieli ja keho kertoo. Eihän sitä tiedä, vaikka seuraavaa vuotta ei koskaan tulisikaan. En myöskään ymmärrä liikaa toisten miellyttämistä, jokaisen tulisi olla itsenäinen omine mielipiteineen ja tahtoineen.

Jos mielesi tekee ostaa jokin vaate ja sinulla on siihen varaa, niin osta. Älä kysele toisten mielipiteitä, jos mieli ohjaa sen ostamaan. Jos vaate on jonkin mielestä ruma, niin totea hänelle, että "minusta se on juuri täydellinen tähän hetkeen ja kannan sen itsevarmuudella". Paras lahja useimmalle meistä lienee läheisen aika. Sitä voi antaa jo tänään, ei tarvitse odottaa aattoon. Joululahjaksi voi laatia vaikkapa tulevan vuoden listan, miten aikaa aikoo antaa läheisilleen esimerkiksi kuukausittain. Eikä aika tarvitse olla mitään kummallista: lautapelipäivä, leipomispäivä tai konsetissa käynti. Listassa voisi olla myös jotain tuttua ja jotain täysin ennen kokematonta. Uskalla toteuttaa unelmasi ja tahtosi. 


Hyvän ruuan äärellä kiireinenkin mieli rauhoittuu. Tässä on lupaamani resepti. Todella herkullinen ja nopea ruoka, Shakshuka
Ruoka tekeytyy 20 minuutissa. Shakshuka sopii hyvin brunssille sekä  joulunpyhien ruuaksi, jos vieraita on tulossa ja tarvitsee tehdä jotain hyvää, täyttävää ja huokeaa ruokaa, niin tämä on silloin juuri oikea ruokavaihtoehto. Voit varioida Shakshukaa juuri omannäköiseksesi, tässä on oma versioni.

Ainekset:
1 prk Go green Salsa original-kastiketta
1 prk Go green Chili sin carne-kastiketta
1 rkl Alavuden öljynpuristamon Chiliöljyä tai oliiviöljyä
1 prk Alavuden öljynpuristamon Punajuuripestoa
tilkkanen chilijauhetta
2rkl Santa Marian Herbes de Provence maustetahnaa
2 valkosipulinkynttä pieneksi paloiteltuina
Loraus juoksevaa hunajaa
4 luomukananmunaa
1 avokado
tuoretta korianteria, hienonnettuna
Tuore vaalealeipä


Tee näin;
Lämmitä öljy tilavassa paistinpannussa ja lisää valmiit kastikkeet, valkosipuli, hunaja ja chilijauhe sekä maustetahna. Lämmitä.
Tee kastikkeeseen kuopat kananmunille ja riko kananmunat niihin. Anna kananmunien hyytyä kastikkeessa keskilämmöllä noin 7 minuuttia. Riippuen siitä, millaisen koostumuksen haluat niille. 
Viipaloi avokado ja asettele palat pinnalle.
Ripottele päälle hienonnettua korianteria.

Tarjoa suoraan kuumasta pannusta lautasille ja nauti leivän kera.
Voit lämmittää leivät paistinpannussa ja sivellä niitä kevyesti SAM-hunjalla. Makeus ja tulisuus sopivat hyvin yhteen.










SHARE:

1 kommentti

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig