keskiviikko 21. helmikuuta 2018

Follow Your Dreams & Heart*

Keskiviikko. Curacao. Auringonpaiste. Ajoittaiset sadekuurot tropiikissa. Pitkät yöunet. Turkoosinsininen meri. Hyvä seura ja uudet seikkailut. 
Joskus elämä yllättää myös positiivisesti, sitä tuodaan eteen upeita juttuja, kunhan on vaan ensin raatanut niiden eteen. Mikään ei tule ilmaiseksi, mutta onneksi haaveileminen on ilmaista. Olen kova haaveilemaan ja uskonkin siihen, että houkutan unelmiani paremmin luokseni, kun uskallan unelmoida. Välillä suuriakin.


Tuli mieleen myös, että voiko olotiloja ja tunteita mitenkään verrata kahden ihmisen välillä? Aikuisen mielestä lapsen paha olo tulee usein kärpäsenkakan kokoisesta asiasta,
vaikka lapselle kadonnut kivenmöntti on sillä hetkellä elämän tärkein asia.
Nainen itkee aamukiireessä revennyttä sukkahousuaan, ja mies pui raivoissaan nyrkkiään, kun tulosvedossa menee pari väärin. Onko kummallakaan oikeutta mitätöidä toisen pahaa?


Suomalaiset harvemmin kilpailevat siitä kuka on onnellisin. Ihmisillä on pikemminkin taipumus havitella itselleen "mulla menee kaikkein huonoiten" -sulkaa.
Niin kuin Notting Hillissä, jossa säälittävimmällä tarinalla sai viimeisen kakunpalan.



Keskitytään kokonaisvaltaiseen hyvinvointiimme, kun voimme hyvin niin ympäristömmekin voi paremmin. Esimerkin voima on hyvin suuri. Uskallatko elää juuri sellaista elämää, josta olet unelmoinut? Tänään on aika luottaa ja alkaa elää. Voida paremmin. Kuunnella sisintään, levätä tarpeentullen ja mennä kun taas jaksaa.
Lihakset eivät kasva unelmoimalla eikä kunto parane katselemalla vain treenikuvia.
Kun uuvuttaa itsensä tekemällä mieluisia asioita, niin on oikealla tiellä.
Kun tekemistä ei seuraa morkkis eikä itseinho.
 Kun elät täydesti pienintä yksityiskohtaa myöten, loppujen lopuksi bileet ovat sinun.
Aamen!



"Elä aina elämääsi niin, että sinulla on vielä jokin unelma täytettävänä.
Vaikka olisit toteuttanut kuinka monta unelmaasi menneisyydessä, sinulla on aina oltava vielä yksi unelma.
Koska jos lakkaat uneksimasta, elämästä tulee vain olemassaoloa."
- Sara Henderson-









SHARE:

1 kommentti

  1. Upea ja ajatuksia herättävä postaus. KIITOS

    Kiitos myös blogivoitosta. Kävin eilen noutamassa postista.

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Blog Design Created by pipdig