perjantai 2. helmikuuta 2018

Today i choose happiness*

Edellisessä postauksessa fontti ja sen koko ei pysynyt kurissa. Josko nyt?!

Viime päivinä on tapahtunut hyviä asioita, kun päätin kiireen, ahdistavan olon ja elämän hurlumhein ja keskityn nyt omaan hyvinvointiini. Torppaan kaiken negaation ja koetan keskittyä positiivisiin asioihin, minun ikiomaan hyvinvointiini. Jollen voi hyvin fyysisesti ja psyykkisesti, niin en voi myöskään avuksi muille, tsemppi ei vaan riitä.  Jos joku haukkuu jotakuta, niin otan selvää ihmisestä itse enkä lähde mukaan ikävään solvaamiskierteeseen. Elämässä on paljon muuttujia, aina voi kehittää itseään.


Olet vastuussa omasta onnestasi, mutta myös surkeudestasi. Älä syyttele muita, vaan ota itseäsi niskasta kiinni ja tee muutos. Ei kompromisseja vaan pysy päätöksessäsi. Päätä, että tältä istumalta voit alkaa elää niin, että et vain hengitä ja raahaudu päivästä toiseen vaan nautit joka päivä pienistä hetkistä. Maailmassa on niin paljon mahdollisuuksia, että pidä itsestäsi huolta. Joka hetki on oikea hetki alkaa elää. Hyvä olo kumpuaa sisältäpäin ja se näkyy kaikessa. Voit palkita itsesi tai paeta pahaa oloa treenaamalla, syömällä herkkuja tai juomalla alkoholia. Tosin kaksi viimeistä vaihtoehtoa ovat surkeimmat. Niistä seuraa entistäkin huonompaa oloa ja morkkis. Valitse parempi elämä ja hyvä olo

Haluan kertoa teille seuraavassa postauksessa uudesta löydöstäni, Hyvinvointikeskus BeAlive Health Clubista. Se on voimauttava paikka, jossa voin joka kerta paremmin kun astun treenin ja hieronnan jälkeen kotimatkalle. Olen löytänyt hikiliikunnasta ja hyggeilystä ne minun juttuni, juuri tähän elämäntilanteeseeni. Ennen kävin hierojalla vain silloin, kun sinne oli pakko mennä. Nykyään menen hierojalle useammin, menen rentoutumaan ja saan sieltä hyvän olon mukaani. Joku saa sen karkkipussin kätköistä, toinen keräämällä postimerkkejä.
Rakastan työpäivän jälkeen hiljaisuutta, rauhallisuutta, omaa tilaa ja hyvinvointia.
Henksitä kasvua ja uskallusta elää juuri omannäköistä elämää.
Kuten lentokoneen turvaohjeissakin lukee, auta ensin itseäsi ja sitten vasta muita.
Hiljaa hyvä tulee!


Levollista helmikuuta!






SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig