perjantai 21. helmikuuta 2014

Negative mind will never give you positive life

Elämä on ollut hektistä. Isoja muutoksia. Paljon ajatustyötä ja kypsyttelyä. Onnellisiakin asioita. Uskon vahvistumista.  Vihdoinkin olimme valmiita luopumaan äidin ja isän ostamasta osakkeesta. Kaikella on aikansa. Asunnon takapiha oli kesäisin pieni paratiisi. Isäni oli taitava nikkaroija. Äitini muuttaa pienempään asuntoon, pienemmässä asunnossa on enemmän tilaa omille ajatuksille, uusia muistoja. Isä kulkee kuitenkin aina mukana sydämessämme. Valtava määrä muistoja muuttolaatikoissa. On aika jättää hyvästit vanhalle kodille. Tiedän, ettei pidä antaa liian suurta tilaa tunteilulle. Otan valokuvia asunnosta muistoksi, isän kädenjäljistä. Tosin itse en ole koskaan asunut äitini ja isäni ostamassa nykyisessä kodissa. Olin jo täysi-ikäinen. Mutta vietimme tässä asunnossa valmistujaisiani ja siihen liittyy paljon muistoja. Kyyneleet tekevät taatusti poskilleni kyyneljokia. Mikään raha tai tavara ei korvaa isää. Mieluummin olisin pitänyt isäni  täällä kuin valinnut sen, että on aika mennä eteenpäin ilman häntä. Koska sellaista vaihtoehtoa ei ole enää olemassa, että saisin isäni takaisin tässä elämässä, niin koetan olla onnellinen näistä asioista, joita minulle on suotu. Valtameri ja taivas kuvaavat hyvin elämää: Olemme kuin vesipisaroita. Kaikella on aikansa, reittinsä ja kohtalonsa. Olemme osa suurta valtamerta. Merestä haihdumme taivaaseen, josta putoamme jälleen pisaroina mereen. Kiitollisuus on kaikista voimakkain väline runsauteen.
                                              Negative mind will never give you positive life.












Isäni nuoruuden kuva. Tälle aion etsiä kotoa säilytyspaikan, arvokas aarre!

Hämmästyin kuinka paljon tavaroihin voikaan sisältyä muistoja ja tunnetiloja. Elämä ei ole roinassa eivätkä rakkaat muistot tavaroissa. Turhasta tavarasta luopuminen on kuitenkin vapauttavaa. Mikään tavara ei riittäisi kuitenkaan kertomaan, mitä läheiset ihmiset minulle todella merkitsevät. Mikään rahasumma tai tavara ei koskaan korvaa läheisiäni.

Koska kevät tekee kohta kovasti tuloaan, niin ostin jotain värikästä. Ostin pinkin peltiämpärin pesuaineelle facebookin kirppikseltä. Köyhdyin huimat 4 euroa.




Kirkkaita ajatuksia viikonloppuusi.
Viikon kuluttua alkaa hiihtolomakin.

                                          Kauniit ajatukset ja hilpeät hetket seuratkoon sinua.
                                                                     - William Shakespeare -


SHARE:

7 kommenttia

  1. Kaikella on aikansa. Voimia ison muutoksen ja muistojen keskellä toivottaen. Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Vaikeinta onkin jättää juuri poismenneen läsnäolon tuntu hänen kädenjäljissään. Mutta tärkeimmät asiat säilyvät sydämessä.

    VastaaPoista
  3. Olen hieman eri mieltä. Minusta muistot ovat nimenomaan esineissä,sillä nehän ne muistot ihmisistä ja tarinoista herättävät eloon. Totta kai muistot pysyvät sydämissämme, mutta ilman esineitä ne katoavat sitä mukaa kun ihmiset kuolevat. Esimerkiksi minun (mahdolliset) lapseni eivät tietäisi mitään omasta mummostani jos en hänestä kertoisi, ja esineiden kautta ihmiset ovat elävämpiä tulevillekin sukupolville. Sen vuoksi museoissa säilytetään esineitä jotka muistuttavat kulttuuriperinnöstämme ja menneestä, mutta sitä kautta myös tästä päivästä ja meistä itsestämme. Liika tavara on kyllä tavallisessa arjessa ja elämässä pahasta, mutta itsekin vaalin mummoni esineistä jotka muistuttavat paitsi hänestä, myös yhteisistä ajoistamme. Minä en ole koskaan ukkini äitiä tuntenut, mutta suvussa on kulkenut hänen ompelukoneensa ja ukin kertomat tarinat hänestä saavat henkilön näin esineen kautta eläväksi ja muistamisen arvoiseksi, läheiseksi.

    VastaaPoista
  4. On teillä kaunis koti ihanat sisustukset tekstiilit
    ja valaisimet kerran kerkisin käydä teillä
    joskus vuonna 2003 <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asunto on tehnyt suuren muodon muutoksen sen jälkeen :) Äidin uusi koti on kyllä tunnelmallinen, ihana.

      Poista
  5. Onneksi muistot kulkevat mukana ♥

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig