perjantai 25. heinäkuuta 2014

LOMALLA!

Olen ollut niin kutsutulla kesälomalla jo kesäkuun alusta saakka, mutta vasta tämän Jenkkien ja Bahamasaarten loman jälkeen voin sanoa olevani lomalla. Kauas piti mennä ja olla suht kauan, että kesä alkoi tuntumaan lomalta ja kroppakin tajusi, ettei tarvitse stressata vaan voi välillä relatakin. Lomalla oli aikaa pohtia tulevaa ja mennyttä. Oivalsin asioita, kun sain kerrankin olla kaikessa rauhassa kaukana arjesta. Etäisyyden ottaminen tekee hyvää, sitä saa asioille aivan eri perspektiivin josta tutkailee asioita ja ihmisiä. Olen saanut varmuutta ajatuksilleni ja olen menossa oikeaan suuntaan elämässäni. Bloginikin on lomalla, mutta päivittelen teille matkakuulumisia viikonlopun aikana :) Minulla on teille niin paljon kerrottavaa. Kotimatkalla oli aikaa suunnitella uusia matkoja. Seuraavat matkat ovat syys- ja hiihtolomalla, jolloin suuntaamme lentäen ulkomaille.


Miami Beach ja Miami

Bahamasaaret


Orlando


Vietin ihanan iltapäivän ystävättäreni ja hänen lastensa kanssa rannalla :)
Pehmeä laskeutuminen Karibian auringosta Pohjois-Karjalan auringon alle!



Viettäkää leppoisa viikonloppua ja nautitaan näistä ihanista helteistä!


SHARE:

2 kommenttia

  1. Mulla on vähän sama, mä en pysty olemaan kotona samalla tavalla lomalla kuin ulkomailla. Täällä on kuitenkin ruuanlaittoa, siivousta, pyykkiä, niistä kaikista pääsee lomalla pois kotoa luistamaan. :D

    VastaaPoista
  2. Odotan innolla reissupostauksia! Mukava kuulla, että matka meni hyvin :)

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig