keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Syyslomalla Wieniin ja JW Marriott Marquis Miami!

Varasin 4 päivän syyslomamatka Itävallan Wieniin. Naapurivaltioissa onkin tullut jo lomailtua, joten nyt vuorossa paljon kehuja saanut Tonavan rannalla sijaitseva Wien. Neljän tähden Prinz Eugen Hotel, täältä tullaan lokakuulla. Odotan niin innolla!


Osa kuvista on otettu Nikon-kameralla ja osa kamerakännykällä.

Yövyimme Miamin keskustassa olevassa viiden tähden todellisessa luksushotellissa, JW Marriott Marquisissa. Aina, kun tulimme taksilla pihaan ovet aukaisi aulamiehet ja toivat ostoskassit huoneeseen saakka. Hotellilla oli aktiviteettejakin kivasti mm. golfia, iso uima-allas ja keilahalli. Hotellihuoneemme sijaitsi 27. kerroksessa ja eräänä iltana olimme jättäneet huoneemme oven ilmeisesti hieman raolleen. Kohta meille soitettiin alakerrasta, että sulkekaa huoneenne ovi :D Hotelli oli todella turvallisen ja luksuksen oloinen. Huoneen hintaan sisältyi kaksi kertaa päivässä huoneeseen tuotavat virvoitusjuomat ja suklaa sekä aamunlehti. En ole ollut koskaan aiemmin tällaisessa hotellissa, jossa aamunlehti toimitetaan hotellihuoneeseen oven alta. Hotellihuone itsessään oli aivan valtava samoin myös kylpyhuone. En ole eurooppalaisena tottunut näin suureelliseen elämään. JW Marriott Marquis hotellissa oli 40 kerrosta ja samassa rakennuksessa oli myös pankkiirikeskus. Hotellissa aulassa näki niin puku päällä olevia liikemiehiä/naisia ja lomalaisia. En ole koskaan aiemmin ollut näin hienossa hotellissa. Concierge hoiti meille Bahaman matkan ja hän oli käytettävissä melkein vuorokauden ympäri. Amerikkaan matkatessa kannattaa panostaa hotelliin ja tutustua tarkkaan sen alueeseen.


Nähtyämme huoneemme oli reaktiomme, että WAU! Ja tämä tunne säilyi koko loman ajan. Hotellimme sijaitsi todella hyvällä paikalla ja siitä oli helppo lähteä joka suuntaan. Oikean Amerikan koki Miamin keskustassa, Miemi Beach on rakennettu turismille ja se muistuttaa erehdyttävästi Espanjan rantalomia. Voisin matkata Miamiin uudestaankin, silloin saattaisin valita hotellin, jossa olisi oma keittiö. Hiltonilta löytyy ainakin tällaisia hotelli vaihtoehtoja. Hotellissa on kumminkin ehdottomasti oltava ilmastointi, muuten lomailu on tuskaisaa. Miamissa oli päivittäin +35 astetta lämmintä.

Kylpyhuoneessa oli kattava kokoelma erilaisia aromaterapeuttisia ihorasvoja, kylpyaineita ja muita tarpeellisia juttuja. Huomenna vien teidät uudestaan Amerikkaan ja saatte tutustua Bayside-kauppakeskukseen ja muutamaan muuhunkin kivaan paikkaan.

Voisin alkaa ammattimatkaajaksi ja hotelliarvioijaksi, niin ihanaa tämä matkailu on minun mielestäni :) Kivaa vaihtelua käydä aina eri maissa lomalla, koska se tuo kummasti puhtia arkielämään. Unelmana olisi joskus saada asua ja työskennellä ulkomailla jonkin aikaa. En haaveile prameasta elämästä, jossa kaikki tuodaan suoraan valmiina eteen, asioiden eteen tulee tehdä työtä niin ne unelmatkin toteutuvat nopeammin ja niistä nauttii. Syön vaikka pieniä kiviä, että rahaa jää säästöön ja pääsen matkailemaan. Matkailu on tärkeä osa elämää. Koskaan ei tiedä milloin on se päivä, kun joutuu ikuisiksi ajoiksi petipotilaaksi tai kuolo kohtaa. Elämä on nyt ja tässä, siitä on nautittava. Jokainen omalla tavallaan!



Hotellissa oli näyttävä sisääntulo. Vastassa olivat aina ovimiehet. Hotellissa oli aivan huippu tehokas ilmastointi, joka oli aivan ihana helteisessä säässä.
















 Hotellihuoneessa oli kolme tv:tä, kaksi hotellihuoneessa ja yksi kylppärissä.



Kyllähän joka kylppärissä täytyy olla oma telkku ja kaukosäädin :D



















Näkymä hotellihuoneesta.


Hotellissamme oli mieletön kuntosali, josta oli aikalailla upeat näkymät. Laitteiden näytöistä sai seurata samalla tv:tä.





 Kuntosalillaoli jääkaapissa eukmentholin tuoksuisia kylmiä pyyhkeitä.






 Tein keilailussa yhtenä iltana 7 kaatoa, SPARE!



Hotellillamme oli NBA:n hyväksymä koriskenttä ja yhtenä iltana bongasimme sieltä Kolumbian jalkapallojoukkueen. Tämän kuvna kerkesin napata nopeasti ennen kuin turvamiehet sulkivat ovet.





Hotellimme tarjosi myös Jooga- tunteja.











Söin Baysiden ostoskeskuksella alligaattorinlihaa ja se maistui hyvin paljon kanalle.



Hampurilaisateriat sai valita joko ranskalaisilla tai coleslawlla. Valitsin usein salaatin, koska oli ihanan raikasta nautittavaa helteessä.




Hotellin ympräristö oli todella viihtyisää ja ympärillä oli Amerikan tyyliin todella korkeita taloja.



Tää oli aivan pakko kuvata, ihana Have an ice day-blogi tuli tästä niin mieleeni.



Piipahdimme lähikaupassa Macysilla ja ostin sieltä alennuksessa olleet Michael Korsin balleriinat. Balleriinat ovat väriltään tumman siniset ja jalassa ne ovat kaikinpuolin niin täydelliset. Erillisiin ostoskeskuksiin meidän ei tarvinnut lähteä, koska Miamin keskustassa ja Miami Beachilla oli niin paljon kauppoja, joissa oli tällä hetkellä todella hyvät alennusmyynnit. Amerikassa Michael Korsin ja Calvin Kleinin tuotteita saa Suomen hintatasoon nähden pilkkahintaan ja todella monella keikkuukin tässä suuressa maailmassa Korsin laukku käsipuolessa.



Amerikassa matakatessa on pakko käydä Starbucksilla. Otin karamellikahvin ja cakepopsin, jotka olivat niiiiiiiin herkullisia!


Matkasimme Jenkkilään Berliinin kautta AirBerlin-lentoyhtiöllä, jonka palvelu oli loistokasta. Pitkä lentoaika meni nukkuessa, katsoessa leffoja ja pelatessa pelejä. Jokaisen matkustajan edessä oli näyttö, josta sai valita mieleisensä leffa, musiikkia ja pelejä. Aikaeroon tottui todella hyvin mennessä, mutta tullessa oli hieman rankempaa. Aikaero oli kumminkin aikalailla suuri -7 tuntia. Olenkin muutamana yönä herännyt täällä kotoa ja unenpöpperöisenä ollut ihmeissäni, että missä olen :D






Huomenna matkataan taas Amerikkaan. Tällä kertaa tutustutaan kauniiseen  lähiympäristöön :)



SHARE:

5 kommenttia

  1. Oijoi, päivittäin suklaa kuulostaa erinomaiselta :D

    VastaaPoista
  2. Wau! Hotelli näyttää todella upealta, jopa siinä määrin etten varmaan itse edes uskaltaisi astua noin hienoon paikkaan :D En ole itse ajatellut koskaan matkustavani Amerikkaan, sillä Euroopassakin olisi kulttuuri-ihmiselle niin monta kaupunki- ja museokohdetta vierailtavana, että yksi ihmiselämä tuskin kaikkeen riittäisi. Ja hieman vierastan juuri mainitsemaasi "suuren maailman meininkiä". Tästä huolimatta on mukavaa lukea ja katsoa kurkistuksia sinne valtameren taakse näin yksityishenkilön kuvien ja juttujen kautta, eikä aina vain telkkarissa ja mainoksissa.

    Blogilukijana tahtoisin kuitenkin vinkata, että postauksia olisi mukavampi lukea jos teksteissä ei olisi toistoa niin paljon. Näin vakkarilukijana tarkoitan siis sitä että kerrot samat asiat useassa peräkkäisessä postauksessa ja se tuntuu välillä lukijoiden aliarvioimiselta (matka Berliinistä Jenkkeihin 10h, alligaattorin liha maistuu kanalta, haluaisit seuraavan kerran hotellihuoneen jossa on keittiö, hotellissa oli pankkikeskus). Ne joita juttusi kiinnostavat, jaksavat lukea tekstisi alusta loppuun ja tuollainen toisto saa oman olon hieman hölmöksi, "eikös tämä asia jo kerrottu edellisessä postauksessa". Sen sijaan tykkään sinun OMISTA ajatuksista matkalta, mitä olet tehnyt ja mistä tykännyt. Teidän sattumukset ja kohtaamiset. Hymyilyttää vieläkin teidän "tanssiva bussimatka" Miamista Bahamalle :)

    Tämän ei ole tarkoitus olla negatiivinen vaan rakentava kommentti. Reissupostaukset ovat kuitenkin usealle lukijalle mielenkiintoisia ja mukavia luettavia, ja näistä näkee että se matkaaminen on todella sinun intohimo. :)

    Hyvää loppukesää ja tulevien matkojen suunnittelua!

    VastaaPoista
  3. Wau mikä kylpyhuone ja hotelli muutenkin näytti upealta. Kun ikää tulee niin haluaa panostaa myös tuohon hotelliin.

    Minäkin haluan matkustaa jenkkeihin, kun en ole siellä suunnassa koskaan ollut.

    Heh, minäkin hätkähdin tuota Have an ice day mainostekstiä ja sitten luin kommenttisi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen todellakin Miamia ja Floridaa :) Saat käyttää tota Have an ice day-textiä jos tahdot.

      Poista
    2. Hauskaa, just mietin että voisin kysyä lupaa ja olitkin jo vastannut :)

      Poista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig