torstai 27. marraskuuta 2014

Toivepostaus: Rukous/toivepuu

Muutama blogini lukija ihastui viime viikolla postauksessa vilahtaneeseen rukous/toivepuuhuni ja teinkin siitä lisäpostauksen Eli meillä käydessä voi jättää tällaiseen punaoksaiseen "puuhun" paperilappusella toiveen tai rukouksen. 

Ostin tämän punaoksaisen puun ämpärineen viime vuonna ystävättäreni kukkaputiikista ja se toimittikin viime vuonna modernin joulukuusen virkaa. En tänänkään vuonna aio hankkia joulukuusta enkä muutakaan joulukrääsää. Minulla on kotona paljon erilaisia enkeleitä, mutta erityisen ihania ovat Willow Treen enkelit. Jos sinulla on myydä näitä ihania enkeleitä, niin olisin kiinnostunut ostamaan. 

Onko Teillä mielessänne jokin asia, jota haluaisitte minun tekevän postauksen?


Tästä linkistä löytyy hyvä ja napakka kirjotus liittyen krääsättömään jouluun. Nautitaan parhaimpamme mukaan kohta alkavasta joulun ajasta. Heitetään stressi siivoamattoman kaapin perukoille, jossa emme vietä jouluamme, emmehän?

Riittävä yöuni. Positiivisen realistinen elämänasenne ja vettä pitkin päivää. Marraskuun harmautta. Melankolisen raaka ja kaunis kaamos. Toivon loppuvuoteen lempeyttä itselle ja muille. Siinä on toivetta kerrakseen.










SHARE:

5 kommenttia

  1. On se kaunis, erilainen ja erityinen puu.
    Meillä ei jouluna mässätä lahjoilla. Ihan vaan yhdet kummilapsille, itselle jokin isompi tarpeellinen ja sama pojalle.
    Krääsätön joulu tavallaan, mutta ne lahjoitus-lahjat ovat myös äärettömän arvokkaita. Kunpa ihmiset ymmärtäisivätkin sen, ettei kaikkea tarvitse ostaa ja tuhlata, vaan voisi antaa tarvitsevalle.
    toivepostausta? Nooh, kisut kiinnostavat minua ja samoin jos jotain käsin tehtyä olet vuosien saatossa tehnyt tai saanut. Helppoja herkkuohjeita käyn sinulta katselemassa toisinaan. Yleensäkin kuitenkin persoonasi ja tyylisi ajatella asioita on se, miksi täällä luuraan.
    Viltsu/Inspiration

    VastaaPoista
  2. Ihana puu! Millaisia nuo enkelit ovat, oletko niistä postannut?

    VastaaPoista
  3. Kiitos! :) Minä myös pidän noista Willow treen jutuista. Tärkein joulukoristeeni Aarikan enkelin lisäksi on Willow treen seimiasetelma, jonka perin äidiltäni.

    VastaaPoista
  4. Onpa erilainen puu. Tuommoisesta en ole kuullutkaan. Sinulta saamat kirjavinkit. Kissat, leipomus ohjeet, kodistasi kuvia.

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig