torstai 18. joulukuuta 2014

Valoa, iloa ja kissantassuja

Kissa kainalossa, pää tyynyllä. Ollaan pitkästä aikaa yhdessä aamusta iltaan. Kissat, niillä vaan on taito relata. Painan silmät kiinni ja hiljennyn. Lujuutta, vahvuutta ja luottamusta. Mielikuviini piirtyy joululoma kaikessa terveydessään. Haluan hengittää huolettomuutta ja tulvia valoa. Toivon, että hyvä tulisi luokseni sen suuremmin pyytämättä ja pahin kipukin olisi jo voitettu.
Sairauksien yllättävä taakka on ollut raskas kannettava. Luulenpa kumminkin, ettei sairauksien tuoma taakka ole mahdoton kantaa, en vain täysin tiedosta vahvuuttani. Uskon, että vastoinkäymiset hiovat pois terävimpiä kulmia, antavat tilaa lempeydelle, uudelle ja hyväksyvän ymmärryksen toinen toistamme kohtaan. Meitä ei ole luotu pelkäämään, koska pelko nujertaa kaiken kauniin ja toivon, tukahduttaa ilon ja tyrmää toiveikkaat unelmat. Iloitaan varovaisesti, riemuitaan, ojentaudutaan kohti edessä siintävää hyvää. Hyvät sanat itävät ja leviävät. Näin ilo laajenee. Ei murheet murehtien vähene.
Jokainen ilta ristin sormet toistensa lomaan, annan unelle luvan viedä unen sineen ja uuteen aamuun. Uskon, että jokainen aamu on edellistä viisaampi. On vain luotettava. Kaikki asettuu aikanaan uomiinsa lepäämään. Kun vain hylkää pelkonsa ja asenteensa, luottaa suurempaan. Kaikki tapahtuu ajallaan.
Katselen taivasta, samettisen tummaa, ikivanhaa ja viisasta. Taivasta, jonne on vuosisatojen ajan lähetetty tuulen mukana miljoonat avunpyynnöt. Avunpyynnöt, joihin on vastattu. Minuakin on autettu. Lähelleni on tuotu ihmisiä, jotka tasoittavat kivikkoisia hetkiä. Hetkiä, joita kulkiessa toinen on ojentanut kätensä tukemaan. Yhteisten kokemustemme vahvistava polku. Ihan lähellä. Pian valo laajenee.

Huomenna saatte suuren toivepostauksen kisuista :)





"Tänään asiasi ovat hyvin: sinulla on juuri oikeat vaikeudet ja vastoinkäymiset. Joku on ne sinulle rakkaudella räätälöinyt."
-Tommy Hellsten-



SHARE:

4 kommenttia

  1. Kissat ne osaa relaamisen taidon ;)
    Voimia päiviisi ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin :) Kiitoksia ja lämpöisen tunnelmallista joulunodotusta ♥

      Poista
  2. Ihania kuvia, nam tuli nälkä siis pullanälkä. Ja voi ihanat kisut. <3

    Jouluntoivotuksia myös kisuille. <3

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig