perjantai 17. huhtikuuta 2015

Esofagiitti

Eilen aamulla kävimme naapurikaupungissa kisun kanssa eläinlääkärissä. Kisulle tehtiin sydänultraus ja otettiin röntgenkuvat. Eläinlääkäri oletti Kisun olevan rotukissa, kuten yksi toinenkin eläinlääkäri. Sydän on kultainen ja kunnossa, mutta keuhkoputkissa ei ole kaikki hyvin, esofagiittia ja astmaa. Kolme viikkoa vaikuttava kortisonipiikki ja lääkekuuri. Aika näyttää onko kyseessä millainen astma. Kisu sai paljon kehuja rauhallisuudestaan lääkärin vastaanotolla ♡ Me annamme puolestamme kehuja Eläintohtori Kivuttomalle.  Jätkähän riehui kuin ennen saatuaan lääkkeen

Tänään suuntaan kohti viikonloppua. Edessä on työpäivä ja toivottavasti kivuton sellainen. Viikot hujahtavat mennä eteenpäin nopeasti,vaikka välillä jotkut päivät tuntuvatkin extrapitkiltä. Kotiin tullessani huomaan usein, että ohoh! taas on iltamyöhä ja nukkumaanmenon aika. Olen loistava laiskottelija.   Vauhtia ja tapahtumien paljoutta. Olen viilettänyt koko viikon paikasta toiseen. Olen totisesti tuntenut eläväni. Monen rauhallisen päivän jälkeen on mukava elää yksi tällainenkin. Viikonloppu eikä mitään suunnitelmia. Ulkoilua, unta ja hyvää ruokaa.
Aikaa olla ja nauttia hetkestä. Aina ei tarvitse olla jotain projektia kyhäämässä, voi vain olla ja katsellakevään saapumista. Jokainen hetki elämässämme on tärkeä tyhjänpäiväisyydessään ja turhuudessaankin. Ajan kulua voit seurata sivusta tai hypätä hetkeen ja matkaan mukaan. Yritän aistia jokaisen hetken, katsellaympärilleni, käyttää aistejani. Tätä päivää ei tule koskaan toiste. Älä pelkää itseäsi kuoliaaksi. Tämän päivän onni ei ole huomisen ilosta pois.






Hetken matkalla omiin ajatuksiini.
Toivotan Sinulle hyvän mielen viikonloppua!



SHARE:

3 kommenttia

  1. Voi reppanaa. Onneksi kuitenkin molempiin on hoito olemassa, että elämä on mahdollisimman vaivaton ja hyvä. Meidän pojalla myös astmaepäilys ja sai maaliskuussa samaisen piikin. Oli tyystin yskätön sen 3 viikkoa, mikä oli ihana asia. Sen jälkeen on yskää ollut hieman, mutta paljon paljon vähemmän, mitä ennen. toivottavasti vastaavaa apua teilläkin saadaan. Rapsutuksia kummallekin karvakorvalle.

    VastaaPoista
  2. Rapsutuksia kisulle! Hyvää viikonloppua! :)

    VastaaPoista
  3. Voi suloisuus - kyllä ne kisujen vaivatkin voivat ottaa ihmisäidin sydämeen <3
    Meidän Viirulla on kilpirauhasen liikatuotantoa ja loppuiän lääkitys aamuin illoin. Ilomielin sen lääkkeen annan, kun näen, miten kissa taas nauttii elämästään!
    Oikein hyvää viikonloppua myös sinulle <3

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig