tiistai 7. huhtikuuta 2015

Järvellä puhalsi lempeä tuuli*

Eilen oli jäätävän aurinkoinen päivä. Päätimme lähteä äitini kanssa jäälle. Kävelimme pari tuntia, mutta osittain sai olla tarkkana, koska kevät tekee jo railoja ja jollei halua uida niin kannattaa katsoa mihin astuu.

Kävin katsomassa järveä ja se oli jäässä.
Järvellä puhalsi lempeä tuuli, 
kesäveneet lämmittelivät vielä peittojensa alla. 

Kauniin keväistä,
silmille ja sielullekin hyväksi. 
Lumituiskut,
jos niitä ei olisi ollut talvella,
niin ei osaisi arvostaa tämän päivän kauneutta, jonka jäällä kohtasin.

Ja mitä minä tein pääsiäisenä?
Samoilen hyvillä mielin metsässä ystäväni kanssa. Mietin pääsiäisen todellista sanomaa. Kuuntelin toisella korvalla telkakrista pääsiäisen jumalanpalvelusta. Siivoilin ja chillailin. Nautin lasin skumppaa ja tein erityisen hyvää ruokaa. Ihailin kevään tuloa. Suljin silmäni ja kuuntelin kevään tuloa. Kevät tuoksui hyvälle. Jo sanana kevät on oikein kevyt. Kevein, mutta vahvin neljästä. Uuden alku. Alkuvoima. Syntyminen. Luominen. Vihreyttä ja vehreyttä.

Istun hiljaa ja paikallaan.
Kuuntelin.
Haahuilin.
Haaveilin.
Kirppistelin.

Ulkoilin.
Siivoilin.
Suunnittelin.
Painoin päätä tyynyyn.
Vedin vilttiä niskaan.
Herkuttelin.
Lueskelin.
Surkuttelin hetken. 
Haaveilin ja hymyilin.
Iloa pääsiäislomasta ja valoisista ystävistä,

Kiitollisuutta.




















SHARE:

6 kommenttia

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig