tiistai 8. syyskuuta 2015

Rukouksia sydän karrella ♡

Eilen sain veret seisauttavan puhelun. Olen miettinyt elämänpolkuja sydän karrella. Niitä asioita, jotka ovat sydämen juureen asutettuja. Hymyillyt vanhempainillassa, kävellyt valkoisen sadetaivaan alla.  Syönyt liikaa lakritsia ja saanut verenpaineen entistä suurempaan nousuun, korvistani nousee varmaan kohta lakritsisavua. Koskaan en ole kaivannut yhtä kipeästi kaikkea roskaruokaa yhtäaikaa, vetää överit.  Poltetaan kynttilää molemmista päistä. Joskus on vaan otettava pohjakosketus, että voi sukeltaa uusiin kuvioihin entistä rohkeammin. Ei ole taitokaan soljua virran mukana, mutta se sukeltamisen taito on aika ajoin taidoista tärkeä. Itsensä suojelemisen taito.
Ajoittain tuntuu, että tarvitsisin samanlaisen laturin piuhan itseeni, jossa puhelimenikin latautuu. Oli se vaan kätevää. Sydän menee nimittäin pois sijoiltaan  jollei välillä lataudu hyvien asioiden äärellä.

Olen huolehtinut kaikkien voimieni edestä asioista, saanut voimaa kisun kehräyksestä, miettinyt ilmiöoppimisen toteuttamista, etsinyt tietoa netistä ja rukoillut. Rukoilkaa. Olen kiitollinen, jos muistatte läheisiäni rukouksissanne Parantavia voimia!
 Nyt niitä tarvitaan ja paljon.

Tänään on olo, että kaipaan leffateatterin uumeniin toiseen todellisuuteen.
Kotona on kystä kyllä, maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto.









SHARE:

5 kommenttia

  1. Ihanaa. Kannattaa välillä vetää överiksi ja mättää lakua maha turvoksiin.
    Ihanat kultakengätkin vievät sinua kohti uutta ja ihmeellistä.
    Rukouksen voima on todella suuri. Olen huomannut sen omassa elämässäni.

    VastaaPoista
  2. Täällä ollaan messissä - kädet ristissä <3
    Voimia, Satu <3

    VastaaPoista
  3. Voimia toivotan sinulle!
    noi kauniit luontokuvat tuokoon lisä voimia myös! !!

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig