tiistai 22. syyskuuta 2015

Suruhunnusta leivoksille*

Mun oli aivan pakko ostaa tämä makea hampurilainen Stockan leivososastolta! Kerrassaan makea. Mm. juusto on valkosuklaata. Päivä oli kuppiin menevä. Olen huokaissut päivän aikana monesti syvään. Kiitän työkamujani, upea yhteisö. Onneksi on suotu myös puheenlahjoja vaikka rakastankin erityisesti kirjoittamista. Tänään eräs oppilaan vanhempi totesi, että oon kivoin ope ikinä, rento. Jäi niin hyvä fiilis. Voimauttavaa. Ilo ja suru ovat niin liki elämässä. Joskus surun voi aistia muutaman metrin päähän ja ilon kuplat voi tuntea kihelmöintinä kehossaan. Joskus aavistaa tulevan surun. Joissain päivissä on suruhuntu ja kyyneleitä. Murheen keskellä ilo antaa voimia, pienenäkin.Sitä näkee unia kuin elokuvia, jotka toteutuvat päiväelämässä. Suru on valoisassa erilaista kuin pimenevässä illoin. Onneksi ilo ja tarmo ovat olleet kanssani jo tovin. En päästä niitä karkaamaan! 

Eilen piipahdin elokuvissa. En muista millojn viimeksi olen katsonut niin oudon leffan kuin uusi kotimainen Häiriötekijä. Nyt oli kyseessä sellainen taiteenlaji etten vaan ymmärtänyt siitä mitään. Koulumme kullankeltaisesta vaahterasta on tullut vara-aurinkoni, joka heijastaa luokan ikkunoihin kesäistä valoa.

Olen huomannut, että joillakin on kiire, kiire, kiire kohti jotakin ihanteellista elämänvaihetta?Ja kun tiedät, tai sinusta tuntuu siltä että tiedät, mitä sinun pitäisi elämällesi tehdä, tee se mieluiten pikimmiten! Ihan kuin joskus kun ajaa täyttä vauhtia kauppaan, hyppää autosta eikä sitten muistakaan, mitä pitikään ostaa. Hyppää vaikka suoraan tuntemattomaan, jos tarpeen on, ja pane juoksuksi heti, kun osut maahan, koska aikaa ei ole hukattavana. Jotkut pessimisti Penat voivat todeta sinulle unelmiesi varrella, että "Tuhlaat vain aikaasi - ei tuosta tule ikinä mitään." On siis tärkeää ymmärtää, että oman tien kulkeminen on uskomattoman palkitsevaa, mutta helppoa se ei todellakaan ole. Toisinaan menee paremmin kuin muilla, joskus taas elämä on yhtä kaaosta. Mutta jos toteutat unelmaasi, väsytät itsesi tekemällä sitä, mitä eniten rakastat. 
Follow your dreams!


Tänään on taas uusi makea päivä täynnä sattumuksien summia :)












SHARE:

7 kommenttia

  1. Kauniit sanat lämmittävät. Ja kukapa nyt arkikippoja tarvitsisi. Iloa viikkoosi <3

    VastaaPoista
  2. Hyvin sanottu. Ei ole meno ruusuilla tanssimista, mutta mieluiten kohti omia unelmia kuin jonkun muun asettamaa latua pitkin. Opettelemiseen menee kyllä aikaa. Meinasin ostaa tuollaisen hampparin viimeksi, mutta jäi sitten kuitenkin väliin. Ensi kerralla pitää kokeilla :)

    VastaaPoista
  3. Kauniita ajatuksia. <3 Ja ihan mahtava leivos! Tosi hauska. :)

    VastaaPoista
  4. Makea hamppari, kyllä kuulostaa ja näyttää jännältä! :) :p

    VastaaPoista
  5. Empä olisi heti uskonut makeaksi hamppariksi!

    VastaaPoista
  6. Kuulostaa varsin erikoiselta tuo makea hamppari!
    Varsin osuva aforismi toi viimeinen!

    VastaaPoista
  7. Olen katsellut tätä gampparia myös Stockalla ja miettinyt että taitaa olla aika äitelä! Hyvää loppuviikkoa sinulle! <3

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig