lauantai 14. kesäkuuta 2014

14062014 Lomafiiliksissä

Eilinen oli ihana päivä, ei ollenkaan huonon onnen päivä. Kävin aamulla salilla klo 5.40. Siellä vierähti pari tuntinen, sen jälkeen suunnistin puolen tunnin lenkille. Pikasuihku ja syömään Hurtan holviin lohi-salaattiateria. Piipahdimme mieheni ja Maijan kanssa ongella ja koukkuun tarttui ahven. Siinä riittikin pienellä kisulla ihmettelemistä, ihka ensimmäinen kala, jonka näkee muutenkin kuin lautasellaan :D Otin ensi lukuvuodeksi erkkaopen paikan avstaan, samaisesta yläkoulussa jossa olin viimekin lukuvuonna. Iltapäivällä nautin auringosta ja kävin puolentoista tunnin lenkin. Tänään onkin huonompi sää, joten kulutan enemmän kuntosalin juoksumattoa kuin vesisateista asfalttia.

Se on muuten Jenkkien matka aikalailla lähellä. Tasan kuukauden kuluttua olemme Helsinki- Vantaan lentokentällä ja klo 6.40 matka kohti Berliiniä ja Miami alkaa. Miamissa on 7 tuntia vähemmän kello kuin Suomessa, joten siinä onkin totuttelua. Maaliskuun alussa varattu matka on jo aivan nurkan takana, jee! Miami-Bahamasaaret matka, lomaa isolla ällällä!




Täällä on nyt todellinen mäkärä kesä. Ihan liikaa ötököitä.




Tervetulotoivotus. Äly ja väläys. Idiotismin huipentuma.




Onnellinen kalastaja.




Relaa viikonloppua!

SHARE:

1 kommentti

  1. Hurtanholvissa on todella ihanaa ruokaa.ja onpa tuttuja maisemia. Minä käyn Lieksassa töissä.
    On varmasti jo kova matkakuume. Tuonne kun pääsisi.
    'Ihanaa viikonloppua.

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig