sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Kiertokulku - mitä vielä odotat?

Kävin pikaisesti kylässä ja saimme pikavieraita.
Kiitollisuutta läheisistä. Katson arkeani niin, että näen sen kaikki vivahteet ja kymmenet eri sävyt. Arki on pieniä ihmeitä.

Nautin, koska elän.

En ole nukkunut viikkoihin niin sikeästi kuin toissa yönä. Punkteeraus helpotti olotilaani. 
Ihastelin kirpakkaa aurinkokeliä parvekkeelta, nenä ei kestä vielä ulkona oloa. Se pitää hauskaa ääntä,kun niistän. Vinkuu kuin vichypullo avattaessa. Suunnitelmia alkukesään, nokoset jos toisetkin, uunilettuja ja kasa keskeneräisiä asioita.



Kun uskaltaa poistua omasta kuplastaan ja sanoa mielipiteensä ja ajatuksensa ääneen ja julki, niin sitä huomaa elämässä kaikenlaista hienoa ja voi elää omannäköistään elämää. Ei tarvitse tukahduttaa elämäänsä ainaisilla toisten ihmisten vaatimuksilla. Aina ei tarvitse kumarrella joka puolelle, voi olla aivan oma itsensä.Mitä enemmän minäkuvamme on sopusoinnussa, kuka todellisuudessa olemme, sitä suurempi mahdollisuus meillä on saada haluamamme elämä. Anna aikaa itsellesi. Kannustan koko  sydämestäni sinua ottamaan elämäsi ohjat itsellesi ja alkaa tekemään sitä, mikä inspiroi juuri sinua. Anna mennä.  Nauti siitä, että sinä teet, luot ja toteutat. Älä ruoski itseäsi,tee virheitä. Kehity ja nauti matkasta nimeltä, oma elämäsi. 

Aidot sydämestä kumpuavat ajatukset, hyvät teot ja sanat kertautuvat. Jos haluamme elämäämme hyvää eläkäämme sen mukaan mitä sydän sanoo, ei sitä mitä meiltä odotetaan. Olkaamme itsellemme rehellisiä. Koska houkutamme ajatuksillamme, sanoillamme ja teoillamme hyvää ja huonoa luoksemme ja ne muovaavat tulevaisuutemme. Kukaan ei ole laupias samarialainen ja aina iloinen, mutta elämän yleisolotilaan voi vaikuttaa.
Mielen- ja sydämenrauhaa.

Hyvä kiertää. 
Loppuiltaan kuului lettuja, lakkahilloa ja katkarapuja sekä rakkaita karvakorvia. Kaikkea hyvää, luottavaisia ajatuksia ja sanoja suoraan sydämestä. 
Hyvä kiersi suun kautta vatsaan ja tuntui sydämessä saakka.




















SHARE:

3 kommenttia

  1. Mitä on uuniletut? Pikaista toipumista! <3

    VastaaPoista
  2. Niin minäkin aloin miettiä että millasia on uuniletut? Lakkahillo on ihanaa.
    Näytit kyllä aika hurjalta punkteerauskuvassa, en oo yhtään kade :D
    Toivon, että siitä ois nyt apua todella pitkäski aikaa, ettei heti kohta tarvi uudestaan mennä rääkättäväksi.

    Ihania nuo kissat, niin suloiset varpaatkin.

    Tuo on nii totta, että pitää seurata sydäntään, jos tahtoo olla onnellinen. Kiitos vielä kun kirjoitit blogissani sen kauniin runon, se on antanut paljon lohtua.
    Parane pian!



    VastaaPoista
  3. Hei ihanaiset, aion huomenna postailla ohjeita uuniletuista :) Kiitos kauniista kommentoista!

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig