maanantai 9. toukokuuta 2016

No more boring meals! -Santa Maria-

Postaus on tehty yhteistyössä Santa Marian kanssa
Sain huhtikuussa  Indiedaysin Inspiration Day- blogitapahtumasta mukaani kassillisen Santa Marian herkkuja ja taioin niistä kielen menneessään vieviä erilaisia ruokia ja herkkuja. Kokkaan joka viikko ruokaa, mutta en ole tehnyt aikoihin ruokapäivityksiä blogiini. Ruokien asettelu ja tausta ovat olennainen osa ruoanlaittoa.
Kaunis lautanen onkin puoliruokaa.

Kokkaaminen, leipominen ja matkailu ovat suurimmat intohimoni.
Pyrin matkailemaan jokaisella lomallani ja sen minulle mahdollistaa kaksi työtä.
Kun on kiireinen työviikko, niin voi tehdä mukaansa edellisenä päivänä tekemiään quesadilloja tai kana-caesarwrappeja mini tortilloista. Ja näihinkin voit käyttää Santa Marian tuotteita luomaan makumaailmaa. Matkaillessani tutustun uusiin ruokakulttuureihin ja nautin erikoisimmistakin antimista. Tuliset ruuat ja latinokulttuuri ovatkin lähellä sydäntäni. Laitoin tähän postaukseen pari kuvaa Panama Citystä, hyvä ruoka ja matkailu ne vaan sopivat niin hyvin yhteen. Ruokaa tehdään sydämellä ja rakkaudella, sen tulee olla maistuvaa, raaka-aineiden laadukkaita ja lopputuloksen viehättävän herkullista.

Käytin nyt aineksia hieman eri tavalla kuin aiemmmin olen tottunut käyttämään, annoin luovuuden ja ajatuksen lentää. Tein makeita ja suolaisia versioita.
Lihaisat versiot voit korvata kevyemmäksi ja lihattomiksi soijalla sekä uunikasviksilla. Kokeilkaa, koska ruuanlaittaminen on iloista puuhaa, etenkin, kun on olemassa Santa Marian makoisat ainekset.

Instagram: satumkirjavainen

Tervetuloa Santa Marian-tuotteiden ja Satu Koon makumatkalle!
Tico, tico, taco, taco!




Taco-pekoni-munakassalaatti

Tacolastuja,
Jäävuorisalaattia,
Kirsikkatomaatteja,
Kurkkua,
Punasipulia,
Paprikaa,
Vuohenjuustoa
Santa Maria Tacosauce (medium),
Munakas,
Pekonia

Kaksi ohutta munakasta ja 2 siivua pekonia paistettuna.
Kun olet paistanut munakkaat(kuten letut), niin suikaloina ne ja ripottele salaatin päälle. Paistettuasi pekonit ja maustettuasi ne Santa Marian Taco Hot Cayanne-mausteella, silppua ne salaatin päälle. Päälle hieman öljyä, ripaus Hot Cayanne-mausteosta  ja nautiskellaan tulisen salsakastikkeen ja vaikkapa pizzan kanssa.

Tein myös salaattien lemppariani pienen annoksen eli perunasalaattia, jonka maustoin Santa Marian Taco Hot Cayanne-mausteella ja ripauksella Taco Original-mausteseosta.


Saisiko olla makea minitortilla?

Paistoin kevyesti minitortillaletun pannulla ja täytin sen sitten mansikoilla ja jäätelöllä. Halutessaan lisää makeutta voi tortillan sivellä kuumentamisen jälkeen siirapilla tai hunajalla.

Käärin makeantortilan vielä kevyesti sanomalehteen. 
Minitortillat ovat kätevä snack-kokoinen lettu, jonka voi täyttää haluamallaan tavalla, suolaisella tai makella. Itse tykkään makean ja suolaisen liitosta, joten täytyykin kehitellä uudenlainen resepti joka täyttää molemmat kriteerit.

*

Pienisti tortilloista tein vielä uunivuokaan enchilladoja.
Täytin ne paistetulla jauhelihalla, kirsikkatomaateilla, sipulilla, paprikalla ja kahdella eri juustolla. Laitoin vartiksi 200-asteiseen uuniin, jotta pinta hieman ruskistuu ja juusto sulaa päältä sekä sisältä. Lihan voit korvata mm. uunikasviksilla tai soijarouheella. Mausta samoin, kuten jauhelihakin. Jos haluat makean ja suolaisen liittoa näihin,niin laita soijarouheeseen/uunikasviksiin/jauhelihaan loraus hunajaa.
Päälle laitoin vielä hieman makoisaa Chunky Salsa-kastiketta.






*

Tein kana-viikunasalaattia ja peruna-makkarasalaattia. Maustoin kanan Santa Maria Fajitas Smoky BBQ:lla ja makkarat myös, lisäten hieman chilimaustetta. Mieheni tykkää erilaisista dipeistä ja teinkin hänelle kolmea erilaista dippiä,
sipulidippiä, jossa on kolmea eri sipulia, Guacamole-valkosipuli-kermadippiä, jossa on ripaus Santa Marian Guacamole-mausteseosta ja avokadoa sekoitettuna (emme ole suuria Guacamolen ystäviä, mutta pieninä annoksina menee) ja salsadippiä suoraan Santa Marian Chunky Salsa (medium)-purkista. Santa Marialla on saatavana eri tulisuusasteilla olevia salsakastikkeita, joten niitä löytyy varmasti jokaiseen makuun.
 Pienenä vielä, että herkkusieni-pekoni rulliin sopii myös hyvin Santa Maria Hot Cayenne-tacomauste. Eli kun paistat pekonin, niin maustat sen samalla tällä mausteseoksella.







Santa Marian Mini Taco Tubbseista loihdin uudenlaisia tacoveneitä.
Ruskistin jauhelihan ja pilkoin paprikan, sipulin ja salaatin.
Päälle juustoa, Santa Marian salsa-kastiketta ja juuri uunista tulleet Taco Tubbsit sekä parsat. Päälle hieman voisulaa.
Voit korvata jauhelihan mm. uunikasviksilla ja soijarouheella.
Näiden mausteena voit käyttää myös makoisia Santa Marian monipuolisia mausteita.

Parsat kannattaa puolittaa, jos ne ovat kovin paksuja.
Voilá, ja herkullinen Taco on valmis.




Ruuat parvekkeelle, malja sihijuomaa ja leppoisahetki on taattu.
Jälkkäriksi mansikka-kermavaahto minitortilloita ja päikkärit.
Onni koostuu pienen suurista asioista.








Herkkuterveisin,


SHARE:

5 kommenttia

  1. Minitortila jädellä sai kuolan valumaan. :P

    VastaaPoista
  2. Tässäähän tulee ihan nälkä ko näitä kuvia katseli, huhhuh, pitänee ottaa yöpalaa :D

    VastaaPoista
  3. Voi nam mitä herkkuja!
    Herkulliset kuvat!

    VastaaPoista
  4. Nami ja innostuin nyt tuosta jälkkäritortillasta, ihana keksintö. Täällä syödään tortilloja jatkuvasta, niitä harvoja ruokia joista kaikki tykkää. <3

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig