torstai 2. lokakuuta 2014

Lokakuun ja loppuvuoden suunnitelmat!

Tervetuloa lokakuu ja loppuvuosi!

Kuluva vuosi on hujahtanut yhdessä silmänräpäyksessä. Se on ollut täynnä upeita kokemuksia. Asioita, joista olen vain haaveillut. Olen tehnyt myös entistä kovemmin töitä, välillä kahtakin hommaa. Alkuvuoden tein päivä- ja yötöitä. Unelmilla on hintansa ja niiden toteutumisesta nauttii, kun on tehnyt unelmiensa eteen töitä oikein urakalla. Tosin yötyö on jo jäänyt, aika aikaansa kutakin. Mutta sain hienon lisän ansioluettelooni ja rutkasti kokemusta sekä ihanan uuden tuttavuuden. Osa-aikaisen työn tekeminen päätoimisen työni rinnalla on aina ollut mielenkiintoista, ehkä sen takia ettei minun ole pakko tehdä sivutyötä vaan teen sitä harrastuksenomaisesti ja nauttien siitä. On kiva kartuttaa matkakassaa, oppia uutta ja tavata uusia ihmisiä. Olen kiitollinen saamistani mahdollisuuksista, ne ovat kantaneet aina hyvin eteenpäin. Sitä yltää välillä uskomattomiin suorituksiin, kun vaan rytmittää elämänsä oikein.Täällä metsän keskellä asuessa, kun ei ole mitään muutakaan tekemistä. Arbeit macht frei, vai miten se meni?
Jottei postaus menisi liian työteliääksi ja raskaaksi, niin palataan kevyempään aiheeseen.

Tänä vuonna on tiedossa vielä syyslomamatka Wieniin ja Kuopioon ystävätärtä tapaamaan, marraskuussa pitkä viikonloppu Helsingissä ja joululoman ulkomaanmatka Keski-Eurooppaan. Eli jokaiselle kuukaudelle on tiedossa pieni matka ja piristys. Olen tällä hetkellä joululoman suhteen kahden hotellin vaiheilla, ehkäpä jo tänään saan tehtyä päätöksen ;) Sitten voi alkaakin suunnitella jo hiihtoloman matkaa kauas auringon alle, koska maaliskuussa alkaa olla jo D-vitamiini vajarit. Täydellinen lepo on välillä tärkeää, kun tekee töitä intohimoisen ahkerasti.




Syksy on kaunista aikaa, mutta kieltämättä myös hieman masentavaakin, koska edessä on pitkä ja pimeä talvi. Tsemppaan itseäni talveen lomailemalla ulkomailla tasaisin väliajoin ja pieni viikonloppumatka kotimaan sisällä suurempaan kaupunkiin silloin tällöin tekee myös jo ihmeitä. Mutta ei rennossa kotiviikonlopussakaan ole mitään vikaa. Mutta ehkä pitäisi vaan hyväksyä oma melankolisuutensa talvea kohtaan ja nauttia oikein koko sydämellä kaamoksen tuomasta melankolisuudesta ja synkkyydestä. Ja unohtaa välillä kiirehtiminen, koska minne meillä oikeasti on olevinaan ainainen kiire? Elämää ei voi pikakelata eteen- eikä taaksepäin.

Minun loppuvuoteni koostuu hyvästä ruuasta, hyvästä seurasta, glögistä, suklaasta, pipareista kera aurajuuston, kisujen kanssa rentoilusta, kalenterista varatuista kiireettömistä hetkistä, hikitreeneistä, lukuhetkistä sohvan halauksessa, kynttilöiden tuomasta valosta ja uusista/vanhoista ihanista talvivaatteista, kengistä puhumattakaan. Niin, ja hiihtämisestä, jos lumitilanne on parempi kuin viime talvena. Eiköhän näillä asioilla jo piristy pessimistisemmänkin Pirkon talvi. Mitähän kaikkia uusia ideoita tuleva talvi tuokaan tullessaan, jännää :)
Uneksin, haaveilen ja unelmoin.
Olen tehnyt niin kauan kuin muistan ja niin aion tehdä läpi elämäni.



Millaisia suunnitelmia sinulla on loppuvuodeksi?

Kiitollisuudella, 




SHARE:

4 kommenttia

  1. Hienolta kuulostaa sinun loppuvuotesi - ja noita matkoja ihan rehellisesti kadehdin;)
    Meilläkin piti olla Budapestin matka tässä marraskuussa, mutta tuleva jalkaleikkaus sotki kaikki suunnitelmat. No, sitten ensi vuoden puolella jaksan paremmin pitkät kaupunkikävelytkin, jos jonnekin päin pääsisi reissaamaan.
    Itse pidän syksystä yli kaiken - ja etenkin kun on tällainen syksy, soisin sen jatkuvan vaikka kuinka kauan;)
    Iloa torstaipäivään!

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa upealta loppuvuodelta. Kadehdin minäkin noita reissuja, itselläni elämä on vienyt syksyn osalta niin, että reissuja on yllättävän vähän, vaan tuleehan niitä sitten myöhemmin tietenkin tehtyä taas :)

    VastaaPoista
  3. Minä taidan olla niitä harvoja, joka ei kadehdi matkojasi?! En vaan osaa olla kateellinen. Jos voisin matkustella, tekisinhän sitä itsekin! Ja kohtapuoliin teenkin. ainakin yhden matkan.
    Wien ja Kuopio onkin vähän niinkuin sama asia. ;) Olet tehnyt paljon töitä ansaitaksesi kaiken, mitä voit vaan saada. Ei ne ilmaisia ole!
    -Viltsu

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig