tiistai 4. marraskuuta 2014

Naketano, Steve Madden and Only


Ihastelin toissa viikolla Zalandon nettisivuja ja eteeni tupsahti aivan ihanasti leikattu Naketanon huppari. Värejä oli tarjolla monia erilaisia, mutta ihastuin yksinkertaisesti taas mustaan väriin ja sen monipuolisuuteen. Huppari täytyi tilata heti ja ihastuin siihen ikihyviksi, kun se saapui perjantaina kotiini. Materiaali on todella korkealuokkainen ja pehmoinen. Ja kauluksen leikkaus tuo huppariin särmää, se ei ole aivan normihuppari. Myös hupparin pituus on ihana, se ei ole normihuppareiden tapaan liian lyhyt vaan se peittää selänkin kivasti istuessa. Edessä on kaksi taskua, mutta ne eivät ns.kengurutaskuja.

Tykkään ostaa kerralla monta vaatekertaa, jos kohdalle sopii juuri sopivasti kauniita ja istuvia vaatteita. En tykkää ollenkaan vaatekaupoissa kiertelystä (jota minun tulee sietää Prahan matkalla äitini kanssa :D mutta onneksi minulla on silloin hyvää seuraa). Vaatekaupoissa kiertely on vaan niin rasittavaa ja aikaa vievää touhua. Joskus ajattelin, että mitä enemmän minulla on ostoksilta tullessani ostoskasseja, niin ostoskierros on ollut sitä onnistuneempi. Mutta valitettavasti asia ei mene niin. 

Koska omistan tällä hetkellä vain yhdet talvikengät, niin ajattelin tilata samalla myös nilkkurit. Ihastuin ikihyviksi Steve Maddenin mustiin nilkkureihin, joissa varren koristeena on mustia niittejä. Juuri sopivan näyttävät, mutta myös hillityt, koska niitit ovat väriltään mustia. Koska selkäni ei kestä kovinkaan korkeilla koroilla kävelyä, niin valitsin jo suoraan käyttökengät, jotka eivät jää kaapin perukoille pölyttymään. Ja olen jo pidempään ihastellut myös nahkahousuja ja koska aidot ovat niin kalliita niin tyydyin feikkeihin, Onlyn leggareihin. Näissä housuissa on kivat leikkaukset ja hyvä istuvuus. Nyt on taas vähäksi aikaa vaatetta ja kuinka helposti sainkaan ne, vain klikkaus netissä ja kaikki tilaamani vaatteet olivat vielä oikean kokoisia. Kaikenlisäksi nämä uutuudet mätsäävät todella kivasti keskenään. 


Jos Naketano on sinulle tuntematon merkki, niin se on saksalainen vuonna 2005 luotu brändi, joka tarjoaa yksilöllisiä vapaa-ajanvaatteita. Naketanon lippulaivana toimivat paksut, pehmeät ja viimeistellyillä yksityiskohdilla varustetut hupparit, swetarit ja neuleet.
Kun olet kerran koskettanut Naketanon huippulaadukkaita, muotonsa pitäviä materiaaleja ja pukenut tämän persoonallisilla yksityiskohdilla varustetun vaatteen päällesi - et enää koskaan tyydy tavalliseen. Brave New Word.


 Mistä sana „Naketano“ tulee? Essenistä peräisin olevan kulttimerkin nimi on loihdittu germaanisesta sanasta “naket” (paljaskasvoisuus) sekä romaanisesta sanasta “tano” (mikä on sen arvo?). Merkin kaksi perustajaa Jozo Lonac sekä Sascha Peljhan, ovat yhtä luovia mallistoidensa osalta kuin nimetessään yritystään. 

 Naketanon vaatteet ovat täysin vegaanisia. Materiaaleina käytetään ainoastaan puuvillaa, bambukuitua, polyesteriä, spandexia ja polyamidia varmistaakseen vaatteiden maksimaalisen mukavuuden. Kankaat tuntuvat uskomattomalta ihollasi. Koet mukavuuden aivan uudella tasolla. Eikä edes pesukoneesi voi viedä tätä tunnetta sinulta – sama mukavuus ja sama koko jokaisen pesun jälkeen. Naketanon jokainen vaate takaa, että sinulla on jotain uniikkia käsissäsi. Oli kyseessä sitten pusero, mekko tai verryttelyhousut – kaikki ommeltiin ja viimeisteltiin käsityönä.







 Blue Tomato

 Tyypilliset, toistuvat elementit Naketanon vaatteissa ovat:
  • Ylimitoitetut huput
  • Ribatut hihansuut
  • Logopaikat ja keinonahka-applikoinnit
  • Yksityiskohtaiset poimutetut kaulukset
  • Värikkäät ja korostetut nyörit
  • Katseenvangitsevat väriyhdistelmät
  • Epätavalliset printit
  • Pidemmät leikkaukset
 Tekstin lähde, Blue Tomato.com

Joko sinä olet onnellinen Naketano vaatteiden omistaja?

Millaisia kenkiä tykkäät käyttää talvella?







"There is just one life for each of usour own."
 - Euripides -


SHARE:

3 kommenttia

  1. Hei, kiitos vinkistä! Naketano collegetakki lähtee kyllä tilaukseen, kun postissa tuli vielä -15 ale koodi :)
    Ihanan näköisiä vaatteita kyllä tuolla merkillä on.
    Minä ostin melkein samanlaiset kengät Sokokselta, kun siellä oli -20% , hienot ovat nuo kenkäsi.
    -päivi-

    VastaaPoista
  2. Wau aivan upeita juttuja ja tuon collagetakin kyllä huolisin! Ihana.

    VastaaPoista
  3. Upea huppari ja tosi mageet kengät ;)

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig