Elämän vaatekaappiteoria: Kaapit järjestyksessä, elämä järjestyksessä!

Elämä se on vaan ihmeellistä. Se on yhtä aikaa komediaa ja draamaa, kaaosta. Silti usein kumminkin ihanaa. Hetkissä on kauneutta, vaikka ne olisivat millaisia tahansa. Jokainen askel on niin uusi. On vapauttavaa ottaa askelia, jotka vievät eteenpäin. Tänään jos pitäisi valita jokin väri tälle päivälle, se ei olisi varsinaisesti väri. Se olisi kristalli. Elämässä on pieniä kristallisia hetkiä <3 Elämässäni kääntyi uusi lehti. Mitta tuli lopulta täyteen. On kaiken uuden aika, tarkastella elämää uusin silmin.

Miksiköhän toisille ihmisille siisteys ja järjestys on niin tolkuttoman tärkeitä ja toiset taas pystyy elämään ihan yhtä onnellisena tai onnettomana vähemmän siistissä kodissa? Mulle riittää, että oon pelastanut vaatehuoneeni kaaokselta, ei tartte pelastaa Gotham Cityä, kuten Batmanin täytyy. Ehkä eämän juju on tässä: on toimittava niin, että itsestäkin tuntuu hyvältä. Samaan tapaan kuin lentokoneen turvaohjeissa, joiden mukaan pitää pukea happinaamari ensin omille kasvoille ja vasta sitten auttaa toiselle.

Niin hassulta kun se ehkä kuulostaa, niin joskus vaan tulee tunne, että on pakko siivota kaapit tyyliin "kaapit järjestyksessä, elämä järjestyksessä". Kuulostaako ihan urpolta? No, voi se sitä ollakin. Syksyssä on jotain, joka saa tutkailemaan elettyä elämää. Joskus sen löytää vaatekaapista. On käytettyjä ja käyttämättömiä paitoja. Vähän kuin käytettyjä hetkiä, ja sitten hetkiä joita ei ole vielä käytetty. Tilaisuuksia jotka odottavat vielä saapumistaan. Ja sitten on kirpputorikasa. Tänä syksynä hankkiudun siitä kasasta eroon ja annan uusien asioiden tulla. Minun kirpputorikasassani on mm.vaatteita, jotka liittyvät onnellisiin ja uniikkeihin asioihin elämässäni. Eivät ne mihinkään katoa,vaikka itse vaatteista luopuukin. Kerrankin minulla on kauniit vaatepinot ja vaatteet kauniisti hengareissaan vaatehuoneessani. Tunne on vapauttava. Ajatus vaan kulkee paremmin, kun tavarat ovat paikoillaan. Ajatus selkiytyy, kyn ympäristö tekee samoin.

Elämä on kyllä kuin vaatekaappi. Koskaan ei tiedä mitä löytää läheltä. Jotain minkä tiedostaa, mutta ei koskaan tule ajatelleeksi. Se on jossain kasan alla. Se on kuin paita, jossa on hintalappu kiinni. Ryttääntyneenä nurkkaan. Odottamassa vuoroaan. Ei tule ajatelleeksi että paita onkin hyvä. Sitten sen kuulee läheiseltä ihmiseltä aivan spontaanisti ja ihmettelee miksi antoi paidan odottaa kaikki nämä ajat? Kyllä elämä on vaan ihmeellisen ihanaa ja niin helkkarin omituista!