Viikonloppu. Pohjois-Karjala. Hyvän äärellä tohtorijuhlissa & pari painavaa ajatusta ystävyydestä*

Vietin viime viikonlopun Pohjois-Karjalassa. Juhlin ystävättäreni tohtorijuhlissa ja tapaisin perhettäni sekä ystäviäni.

Menin tällä kertaa lentäen Joensuuhun, koska sain suht edulliset lennot Finnairin kertyneillä pisteillä. Lentomatka Helsingistä Joensuuhun kestää vain vajaan tunnin, kätevää. Tällä kertaa en jäänyt Joensuuhun vaan suuntasin suoraan Lieksaan, jossa odottivat juhlat ja ystävät.

Viikonloppu täynnä ystäviä,perheen läsnäoloa ja juhlahumua. Kävin isän luona luutarhassa, kuten joka Lieksareissu. Yhtenä iltana paljon jos viiniä jois.Kuunnella tähtien sinfoniaa taivaalla. Ruma sää, mutta paljon rakkaita lähellä.

Kiitollisuus kasvaa minussa. 

Arvostan sydämestäni aidon rehellisiä ihmisiä ja oikeita ystäviä. Sinun ei tarvitse esittää mitään siksi, että joku pitäisi sinua silloin parempana. Sinun ei tarvitse kelvata kellekään, hyväksy itsesi! Nämä asiat saavuttaa itsetutkiskelun, pysähtymisen ja chillimmän elämisen kautta.Sinä olet avain omaan elämääsi ja onneesi. Ja sinulla on oman onnesi avaimet omissa kätösissäsi. Aito ja vanha hyvä ystävyys. Se on avain parempaan elämään ♡ 

Olen huomannut vuosien varrella, että yhteys muutamaan entiseen hyvään ystävään on katkennut, on ollut aina mukamas kiire ettei ole kerinnyt pitää yhteyttä. Pötypuhetta! Jos oikeasti joku ihminen on tärkeä, niin se tekstiviestin lähettäminen ei ole esimerkiksi kovin iso juttu. Joskus välimatkakin voi olla lyhyt, mutta jos jutut eivät vaan natsaa yhteen ja aina on plakkarissa selityksiä kun PITÄISI tavata ystävä, niin on parempi muistaa lause: " Ei se määrä vaan laatu". Joku voi jopa tunnistaakin itsensä tätä lukiessaan. Joku voi unohtaa ystävät, kun on parisuhteessa ja sitten kriisin tai eorn hetkellä ottaa vasta yhteyttä vanhoihin ystäviin. Silloin  voi olla usein vaan liian myöhäistä. Niin ystävyys kuin parisuhdekin vaatii hoitamista ja yhteydenpitoa puolin ja toisin. Elämän tasapaino, kultainen keskitie.

 Mutta kaikkia ei ole tarkoitettukaan olemaan elämässämme ikuisuutta. Aika aikaansa kutakin, yksipuolisella yhteydenpidolla ja viestimällä kerran vuodessa tai vain suuressa hädässä ollessa ei pitkälle pääse. Sitä huomaa olevansa lopulta aikalailla yksinäinen, jos pitää itseään olevinaan parempana kuin muut. Silloin kannattaa miettiä omaa asennettaan ja sosiaalisiatapojaan lähestyä ihmisiä. Olen huomannut ajan kuluessa sen, että vierelleni ovat jääneet ne aidot ystävät, mutta joidenkin suhteen elämä kuljettaa meitä joskus vaan tarkoituksellakin erilleen. Sekin on hyvä, silloin karsiutuvat pois  sudet lampaiden vaatteissa ja ne epäaidot tyypit.

On myös hyvä miettiä välillä mistä omat mielikuvat ja johtopäätökset johtuvat. Onku joku saanut vihapuheillaan meidän ajatuksemme toisenlaiseksi vaikka totuus onkin oikeasti toinen. Me kaikki olemme sosiaalisiltataidoiltaan erilaisia.

Olemme tunteneet tohtoriystäväni kanssa 16 vuotta ja useamman muun ystävän kanssa jo 25-30 vuotta, tiedämme toisistamme kaikenlaista. Olemme joranneet yökerhoissa, kohdanneet surua, laulaneet Metallican tahtiin, vietetty järvenranta piknikkejä ja uineet kaakelialtaita tuhannet kerrat päästä päähän. Meillä on legandaarisia muistelubiisejä, Nalle Puh-lautaset ja tortillaillat. Aitoa ja pitkäaikaista ystävyyttä. Ystävyyttä, joka ei pahastu pitkästäkään välimatkasta. Ei meiltä jutut lopu koskaan, vaikka olisimme autiolla saarella. 

Kiitollinen aidosta ystävyydestä!