keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Synkistä varjoista valoon

Elämä on ollut viime aikoina täynnä miksi-kysymyksiä. Viime viikkoina on tapahtunut niin Suomessa kuin ulkomaillakin ikäviä ihmishenkiä vaativia murhenäytelmiä. Maailma on täynnä odottomattomia tapahtumia ja julmia kohtaloita. Huonot uutiset tuntuvat seuraavan toinen toistaan. On lama, työttömyyttä, puutetta ruuasta ja rahasta  sekä ankean pimeää. Pimeä tunneli, jonka päässä ei näy valon häivähdystäkään. 

Päällimmäisenä tulee mieleen viime viikkoinen Utsjoen lukiossa tapahtunut puukotussurma ja viikonloppuna tapahtunut Rautavaaran suuronnettomuus. Toivon mukaan ihmisten kynnys hakea apua madaltuisi. Mikä ajaa ihmisen noin itsekkääseen ja epätoivoiseen tekoon? Niin, miksi? Kukaan ei voi kostaa kenellekään lasten kautta. On järkyttävää, kun ei voi ajatella edes hetkeä eteenpäin, voisiko tästä kenties selvitä? Ihmismieli on arvoituksellinen. Jos on yhtä synkkä ja pimeä hetki, kuten tällä surma-autoa ajaneella äidillä, niin apua olisi haettava ajoissa. Meillä jokaisella on joskus elämämme aikana vaikeaa, olemme väsyneitä, stressaantuneita ja ahdistuneita. Kun väsymystä ja masennusta kestää pitkään, ei ihminen enää jaksa pyytää apua. Silloin sivullisten on puututtava asiaan. Nyky-yhteiskunta on niin kiireinen suoritus- ja kulutusyhteiskunta, että heikommat jäävät sen jalkoihin. Työkiireet, matkatyöt lastenhoito-ongelmineen sekä työuupumus ja stressimasennus ovat nykylapsiperheen hyvinvoinnin uhkana. Nyky-yhteiskunnassa ei tahdo elää kunnolla (useampi ystäväni ovat vahvasti tätä mieltä) edes kahden aikuisen peruspalkalla, kun ennen elettiin yhden hengen palkalla ihan hyvää peruselämää.

 Ei jeesustella tämän enempää vaan autetaan läheisiä. Jos huomaat, että toinen on väsynyt, niin tarjotaan apua. Koskaan ei tiedä milloin itse tarvitsemme apua läheisiltämme, uupumus on salakavala juttu. Etenkin burnout on tunnollisten ihmisten "tauti".Toivon mukaan bussikuski, perheen isä ja muut eloonjääneet selviävät tapahtuneesta, vaikkakin se vaatii aikaa ja tukea. Tuon isän elämä on varmasti täysin rikottu, mutta joku aamu koittaa vielä selviytymisen ihme. Olen itsekin auttanut muutamaa lapsiperhettä erään yhdistyksen kautta kodinhoitoavun kautta ja nämä perheet ovat olleet todella kiitollisia tästä saamastaan avusta. Olen itsekin törmännyt vuosien varrella opettajana ja työskennellessäni aikanaan lastenkodilla tällaisiin ns.pimeän hetken uhreihin. Täältä löytyy hyvä kirjoitus ja näkökulma surmiin liittyen.


Luetaan turmassa olleille iltarukous ja lähetään voimia herätä huomennakin uuteen aamuun.

Ollaan kiitollisia elämälle, autetaan läheisiämme kun näemme avun tarpeen ja pidetään yhteyttä läheisiimme muutenkin kuin vain netin kautta. Todelliset ja aidot kohtaamiset ovat niin tärkeitä ihmisen sosiaalisuudelle ja sille, että koemme oikeasti olevamme tärkeitä ihmisinä. On tärkeää kysyä ihmisiltä silloin tällöin, että  "Mitä kuuluu?"  Tarvitsetko jotain?" Sitä toivoo olevansa välillä maailman vahvin tyttö, elämä on täynnä vahvoja tunteita ja vahvoja päiviä. Muistetaan ne vahvan hyvät päivät, kun synkkyys meinaa iskea elämään.

Mä oon makoillut bursiitti lonkkani ja iskias selkäni kanssa ja lukenut kirjoja mitä nyt unelta olen ollut valveilla. Särky ei ole enää niin kammottava kuin muutama päivä sitten, liekö syynä kortisonikuuri? Mutta valoa kohti mennään :)


Aurinko kultaa jälleen aurinkoisen maiseman.
On kuin se ystävälleen kuiskaisi:kuulehan.
Eilisen varjo on poissa. Valosta laulakaa.
Lähtekää rohkeasti kohtaamaan tulevaa.
Anna-Mari Kaskinen





Te olette tärkeitä, pitäkää itsestänne ja läheisistänne huolta!


5 kommenttia:

  1. Oli upea ja ajatuksella tehty postaus. Hieno myös tuo Kodin Kuvalehden sitaatti, annetaan armoa itsellemme ja toisillemme. Anteeksianto on muuten myös hyvin voimaannuttava kokemus. Kyllä se niin on, että auttaminen ja lämpö ei ole vaivalloista, kun sen oivaltaa, siinä on aina kääntöpuolena vielä se, että itselle tulee niin hyvä mieli.

    Nämä tapahtumat ovat niin ahdistavia ja tuntuu, että maailmassa on sekasortotila, turvaton olo. Ja kun joka instanssista saa lukea samaakin asiaa, niin tokihan se mieleen vielä synkemmin porautuu ja ihmisiä alkaa ahdistamaan tämä nykypäivän meno. En saa irti ajatuksiani tuosta bussi/autokolarista... Se on niin järkyttävä asia, että kummittelee taustalla. Me suomalaiset olemme hirveän huonoja tunkemaan nokkiamme toistemme asioihin... Ei saa tuppautua niin sanotusta. Itse olen saanut joskus suruissani apua juuri niiltä, jotka ovat pokkanan vaan tuppautuneet ja auttaaneet vaikka vain olemalla siinä.

    Hurjasti zemppiä sinne kotiin, kortisonikuuri kuulostaa jo hurjalta itsessään, on kamalaa jos ei kipujen takia saa öitään nukutta. Zemppihali.

    VastaaPoista
  2. Nämä tapahtumat ovat lopullisuudessaan niin järkyttäviä. Ajatukset ovat surevien omaisten luona.

    VastaaPoista
  3. Hyvin sanottu ja kyllä pidetään huolta ♥ Parempaa vointia toivon sinne sinullekin, ihanaa että valoa on ♥

    VastaaPoista
  4. Oikeassa taas! <3
    Ihanan värikästä nyt kuvasi. Rakastuin ensisilmäyksellä kuviisi!
    Viltsu

    VastaaPoista
  5. Ihanasti kirjoitit!
    Kiitos kauneus paketista! Tuli jo viikko sitten :))
    Silmäseruumi tekee terää ;))

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥