perjantai 4. joulukuuta 2015

”Kaikki tulee ajallaan sille joka osaa odottaa"

Kahdentoista tunnin työpäivä. Kaksi työpaikkaa. Seuraavaksi painelen Japaniin kirjani siivittämänä,joten pian olen villasukkineni nousevan auringon maassa. Ihanaa! Välillä täytyy päästä olemaan yksin omien ajatustensa kanssa. Poistaa kaikki ympäröivä. Matkustaa lukemalla toiseen maahan. Ja nukahtaa kirjan ääreen. Kohti unelmia!

Tänään aion rentoilla, koska eilen tein pitkän työpäivän ja viikonloppunakin on tiedossa töitä. Joululomalla relaan viiden päivän ajan Puolan Gdanskissa.
Kohti unelmaan on tehtävä töitä.
Mutta vapaa-aikaakaan ei tule unohtaa.
Ehkä minuun iskostettiin lapsena turhankin hyvin, ettei Luoja elätä laiskoja.
Kohtuus kaikessa. Melkein kaikessa ja Tolstoin sanoja lainatakseni: ”Kaikki tulee ajallaan sille joka osaa odottaa".




SHARE:

4 kommenttia

  1. Samat on lapsuusajan opetukset. Muista levätä kunnolla välillä.

    VastaaPoista
  2. Mun mielestä noi vanhan kansan sanonnat on välillä vähän pelottavia... sitten kun noi on iskostunut ihmisten päähän se vaikuttaa siihen, että monet eivät osaa höllätä ajoissa, kun sehän nyt olisi perisuomalaisesti suorastaan syntiä ja laiskuuttaa. Sitten painetaan töitä oman hengen ja uupumuksen kaupalla. Ilmankos itsemurhatilastot on Suomessa suuret. :( Olet huono ihminen jos et tee töitä, kyllä elämässä pitää olla muitenkin arvoja, työnteko on vain yksi osa elämää...

    Ihanaa reissua ja lepäilyä!

    VastaaPoista
  3. Vitsi wau mitä reissuja tulossa! Japani on haaveissa. <3 Mukavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
  4. Olet kyllä ahkera nainen! Hyvä että pystyt kirjojen maailman kautta rentoutumaan. Sitten jaksaa taas.
    Minä jäin eilen saikulle ja huomaan nyt, miten myös ahdistus ja stressi katosi samalla, kun olen tänään saanut hetken verran valokuvata luonnossa. Muistin nyt, etten ole pitkään aikaan avannut kirjaa. Täytyypä heti illalla korjata asia. Työtä jaksaa paljon, sekä määrällisesti että kuormittavaakin, jos se on mieleistä.
    Hyvää viikonloppua Satu<3

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig